Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Leimusilmän käsky meni aivan Lieskakajon korvien ohitse. Kollin korvissa kohisi veri ja hänen aivonsa eivät pystyneet vastaanottamaan vastaan minkäänlaisia ohjeita, käskyjä tai merkkejä. Kollista tuntui, että hänen tassunsa olisi liimattu lattiaan. Kuin hän olisi astunut johonkin tahmeaan yrttiin. Eikö Leimusilmä huolehtinutkaan pesän siisteydestä?
“Minun on nyt tutkittava Nokkospilvi.”
Leimusilmän sanojen terävä kärki iskeytyi Lieskakajon tajuntaan kynsien lailla. Kollin äänensävyssä ei ollut enää tippaakaan sitä aiempaa lämpöä, flirtistä puhumattakaan. Lieskakajosta tuntui siltä, että hänet olisi lähetetty suoraan historian kylmimmälle lehtikadon ajanjaksolle. Lopulta Leimusilmän viileä katse ajoi hänen tassuihin liikettä. Lieskakajo vilkaisi kumppaniaan, jonka jälkeen hänen katseensa käväisi vielä salarakkaassaan ja sen jälkeen hän asteli pesästä viileälle, sateiselle aukiolle. Sadepisarat kastelivat Lieskakajon turkin ja saivat kollin tuntemaan olonsa yhä surkeammaksi. Punaturkkinen lysähti maahan istumaan ja antoi päänsä riipahtaa. Kollisoturi ei ollut tuntenut itseään koskaan aiemmin yhtä neuvottomaksi ja surulliseksi. Kaikki mitä Lieskakajolla oli ollut hetki sitten tassuissaan oli nyt poissa, ehkä jopalopullisesti. Lieskakajo ei ollut varma saisiko hän Nokkospilveä uskomaan mitään selitystä, mutta ennen kaikkea.. Saisiko hän selitettyä tämän Leimusilmälle? Parantajakollin katse oli kertonut kaiken, kaikki oli nyt ohi.
Ikuisuudelta tuntuneen odottelun jälkeen hän tunsi kuinka paksuturkkinen painautui hänen kylkeensä.
“Leimusilmä kertoi kaiken. Hän kertoi, että hän oli antanut sinulle yrttejä ja se oli saanut sinut tuntemaan olosi tokkuraiseksi. Meille tulee pentuja. Ainakin kaksi, ehkä jopa kolme tai neljä!” Nokkospilvi lopulta naukaisi ja painoi kuononsa Lieskakajon rintaa vasten. Nokkospilven ele sai kollin tuntemaan olonsa epämukavaksi, mutta hän sivuutti tunteensa. Lieskakajo vilkaisi olkansa ylitse ja hänen katseensa kohtasi Leimusilmän oman. Laikkuturkki kuitenkin käänsi omansa heti pois, mutta hänen silmänsä olivat kylmät, kuin Hehkulammen vesi tähän aikaan lehtisateesta.
Iltahämärän laskeuduttua Lieskakajo löysi itsensä Nokkospilven viereltä. Naaras oli nukahtanut jo pitkä aika sitten ja tuhisi nyt tyytyväisenä Lieskakajon vieressä. Kolli itse ei meinannut saada unta. Hän olisi halunnut mennä vielä tervehtimään Leimusilmää, mutta pelkäsi herättävänsä Nokkospilven. Hänen oli kuitenkin otettava se riski. Lieskakajo hivuttautui varovaisesti naaraan vierestä ja loikkasi pesän ylätasanteelta alas. Hänen oli nähtävä Leimusilmä. Kolli pujotteli nukkuvien kissojen lävitse ja henkäisi tuntiessaan raikkaan yötuulen puhaltaessa kasvoilleen. Lieskakajo harppoi aukion poikki parantajanpesälle ja ei jäänyt odottamaan kenenkään vastausta, vaan asteli suoraan sisälle. Kolli ei kuitenkaan muistanut katsoa eteensä, vaan kompastui omiin käpäliinsä ja rysähti suoraan nukkuvan Leimusilmän päälle.
“Au…”, kolli sai sanotuksi ja hieraisi käpälällään naamaansa. Onneksi hän oli laskeutunut pehmeälle alustalle eikä muksahtanut maahan. Tosin Leimusilmä kuka oli nukkunut rauhaisaa unta, saattoi olla asiasta hieman eri mieltä.
//Leimu? D:
