Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Hengitin raskaalla ja haparoivalla tavalla. En ollut kyennyt kohtaamaan Nokkospilveä useampaan auringonnousuun, olin väittänyt naaraalle olevani kiireinen. Minua ahdisti, sillä välitin Nokkospilvestä, mutta ystävänä. Olin yrittänyt pakottaa itseäni kokemaan romanttisia tunteita ja välillä minä väitinkin itselleni, että rakastin Nokkospilveä romanttisella tavalla. Todellisuudessa koin toiseen vain vahvaa ystävyyttä ja platonista rakkautta. Nielaisin ahdistuneena, sillä en halunnut loukata naaraan tunteita. Minusta tuntui, että olin umpikujassa, mutta en tiennyt miten selvittäisin tieni täältä ulos. Mitä minun pitäisi tehdä, mietin leiriaukion reunamilla. Sen sijaan Leimusilmä, kolli jonka piti olla vain minun ystäväni, tuntui olevan enemmän.. Sydämeni lähti aina lentoon, kun Leimusilmä katsoi minua komealla katseellaan. Vatsani täyttyi perhosista pelkästä ajatuksesta. Kharon, nykyiseltä nimeltään Haavemuisto oli ollut myös poissa tolaltaan ja olin toisesta todella huolissani. Olin puhunut asiasta kollin veljen ja pennun kanssa, jonka jälkeen olin vuodattanut huoliani Mesitähdelle. Pelkäsin, että Kharon menehtyisi. Kollikissa oli minulle kuin oma poika, paras ystävä.. En halunnut, että Kharonille kävisi mitään. Nostin katseen maasta ja vilkaisin soturien pesää, jossa Kharon todennäköisesti lojuisi sammalillaan. Nousin kömpelösti ylös ja venyttelin etukäpäliäni. Suuntasin tuoresaaliskasalle ja nappasin sieltä leukoihini pörröhäntäisen oravan, jonka jälkeen käpäläni veivät minut soturien pesälle, jossa katseeni osui riutuneen näköiseen kolliin. Astelin varovaisesti, pää alhaalla ystäväni luokse ja laskin oravan toisen eteen. Sen tehtyään pukkasin toista kaulaan ja sukaisin Kharonia päälaelle ystävällisesti.
“Toin sinulle syötävää, ajattelin että sinulla olisi nälkä. Kuinka sinä voit? Ajattelin, että olisitko sinä halunnut lähteä kävelylle kanssani? Tai saisinko minä sukia sinun turkkisi?” kysyin toiselta varovaisella, lempeällä äänellä ja kävin varovaisesti Kharonin vierelle makaamaan. Toinen oli niin riutuneen ja rähjäisen näköinen, että minuun sattui. En ollut varma miten voisin auttaa toista parhaiten, ehkä Leimusilmällä olisi jotain yrttejä.
”Miten voisin auttaa sinua? Ajattelin, että ehkä Leimusilmällä olisi jotain yrttejä, Haluaisitko sinä, että minä käyn kysymässä? Tahdon sinulle vain hyvää, kai sinä tiedät sen?” puhelin toiselle lempeällä ja pehmeällä äänellä. Heilautin häntäni varovaisesti Kharonin selän päälle ja silitin sillä toisen selkää. Sydäntäni todella kuristi, kun katsoin riutunutta ystävääni. Olisipa Iltakaiku ja Taivaslaulu edelleen elossa, kaikki olisivat silloin paljon paremmin.. Voi kunpa toinen ei olisi koskaan kohdannut Keijukaisen jengiä. Tai kunpa Henkäsytähdestä ei olisi koskaan tullut päällikköä..
//Kharon? 🙁
