Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
”No, tiedät kai. Heräsin, pyöriskelin hetken paikallani ja mietin elämänvalintojani, siirryin siivoamaan sairasaukiota, kunnes tajusin olevani kuolemassa nälkään ja löysin sinut tullessani hakemaan ruokaa”, Leimusilmä naukui leikkisällä äänellä ja sai Lieskakajon virnistämään hyväntahtoisesti.
”Oletko sitten tyytyväinen elämänvalintoihisi? Parantajan työ on aika erilaista, kun soturin. Mutta siis varmasti mielenkiintoista ja sopii kissalle, joka haluaa auttaa muita. Ja onneksi on viherlehti, niin sinä et kuollut nälkään. Minäkin olin suorastaan nälkäkuoleman partaalla, mutta sitten minä ja Nokkospilvi riitelimme”, kolli huokaisi ja sai Leimusilmän kohottamaan kulmaansa uteliaana. Mokoma kolli. Lieskakajo naurahti toiselle ja virnisti.
”Olet utelias, ihan todella!” Lieskakajo tuhahti huvittuneena ja väläytti sitten hurmaavan hymyn mustavalkoiselle kollille.
”Talvikkitassu tai Kuutamotassu ei kumpikaan paljastanut minulle, mitä harjoituksissa oli oikeastaan tapahtunut, mutta udeltuani heidän mestareiltaan sain tietää, että he olivat käyttäneet kynsiä luvatta. Ilmeisesti Talvikkitassun soturinimitys viivästyy sen vuoksi”, Leimusilmä paljasti Lieskakajolle, joka kohotti kulmaansa yllättyneenä. Olihan hän tiennyt, että Talvikkitassu oli ollut aika riehakas kissa, mutta että käyttänyt kynsiä! Se sai kollin tuntemaan helpotusta siitä, että Kultatassu, nykyinen Kultasiipi oli ollut varsin helppo ja mukava oppilas. Lieskakajo ei ollut ihan varma miten hän pärjäisi kissan kanssa, jolta ei heruisi lainkaan kunnioitusta mestariaan kohtaan. Se ei kuitenkaan ollut punaturkkisen kissan ensimmäinen huolenaihe tällä hetkellä, sillä Mesitähti tuskin ihan heti antaisikaan hänelle uutta oppilasta. Kollikissa nyökytteli päätään, kun Leimusilmä huokaisi nykyajan oppilaiden olevan aivan mahdottomia.
”Aina rikkomassa sääntöjä ja kapinoimassa auktoriteetteja vastaan, vai mitä?” parantajaoppilas naukaisi ja katsahti kollisoturiin, joka nyökkäsi silmiään pyöritellen.
”Olimmekohan me itse nuorempana yhtä kamalia? Pah, tuskin! Muistan olleeni oikea pyhimys, ainakin melkein!” Lieskakajo virnisti ja naurahti sitten.
”Mikähän ajoi heidät käyttämään kynsiä? Ja mahtaa Talvikkitassua harmittaa, hänen sisarensa kun on jo soturi”, soturi jatkoi ja haukkasi Leimusilmän tarjoamasta saaliista palasen. Lieskakajo nielaisi sen nopeasti, nälkäinen kun oli ja haukkasi hiiren mehevästä lihasta irti uuden palan. Kolli nielaisi senkin ja heilautti häntänsä kehonsa suojaksi.
”Kultasiipi oli onneksi helppo ja mukava oppilas. Tulimme koko ajan hyvin juttuun, kouluttaisin koska tahansa hänen kaltaisen oppilaan uudestaan. Mestarina oli oikeastaan mukavaa, oli jotain tehtävää. Nyt päivät menevät vain makoillessa ja syödessä. Hah, älä kerro Pohjaharhalle! Hän ei varmastikaan arvostaisi tätä”, kolli hekotti hiljaisella ja matalalla äänellä. Lieskakajon koko olemus oli rento ja hyväntuulinen. Leimusilmä oli hänelle varsin tuntematon kissa, mutta silti kollin seurassa oli helppo olla. Lieskakajo työnsi hiiren Leimusilmälle ja hymyili sitten.
”Onko sinulla suunnitelmia tälle päivälle?” kollikissa uteli ja räpäytti silmiään kiinnostuneena.
//Leimu?
