Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajo nukkui pedillään hiljaa tuhisten, häntä rauhallisesti heilahdellen ja tassut nykien. Hän uneksi seikkailuista parhaan ystävänsä kanssa, hän odotti innolla että voisi viedä toisen katsomaan kaikkia hienoja paikkoja. Kolli ei halunnut unen päättyvän koskaan, sillä oikeassa maailmassa odotti karu totuus ja kurjat velvollisuudet. Onneksi hänellä ei ollut mihinkään kiire, hän oli luvannut viedä Kharonin harjoituksiin vasta myöhemmin. Lieskakajo kuitenkin nosti päätään unisena kuullessaan jonkun naukuvan nimensä. Kolli räpytteli silmiään väsähtäneenä ja hieraisi unihiekkoja silmistään. Kharon kysyi toiveikkaana harjoitusten aikaistamisesta ja se sopi kollisoturille, joka toisaalta olisi halunnut jatkaa pitkiä uniaan. Raidallinen kolli nousi ylös ja venytteli koipiaan pitkään, häntä väsytti edelleen. Lieskakajo pyysi Kharonia odottamaan ulkosalla ja naukaisi tulevansa pian. Kolli sukaisi vielä rintaansa ja asteli sitten ulos soturien pesästä, jossa hän kohtasi oppilaansa hymyillen.
”Hyvää huomenta ystäväiseni! Oletpas sinä innokas lähtemään harjoituksiin, minä olisin mielelläni jatkanut uniani. Väsyttää”, kolli hekotti vitsaillen.
”Mennäänpäs sitten, me voisimme kokeilla kalastamista. Vesi on vielä aika kylmää, mutta jos aurinko sattuisi lämmittämään oikein kunnolla, niin saat sinä kastautuakin. Mutta ei ole mikään pakko, me ehdimme kyllä pulikoida kunnolla viherlehden tullen. Minä ajattelin, jos lähtisimme viherlehtenä kunnon seikkailulle! Voisimme jopa yöpyä ulkona leiristä, käydä uimassa, seikkailemassa! Miltä se kuulostaisi? Hei, mehän voisimme rakentaa jopa oman pesän! Tai yöpyä tähtien alla? Saat valita, olen suunnitellut tätä seikkailua jo pitkään!” Lieskakajo hihkaisi iloisena ja tuuppasi oppilastaan leikkisästi. Tummanharmaa laikukas kolli hymähti hieman alakuloisesti mestarinsa suunnitelmille eikä yhtynyt toisen ilakointiin. Se hämmensi Lieskakajoa, kolli pohti, että täyshäviö oli loogisin syy toisen alakuloisuuteen.
”Oletko sinä kunnossa? Hei, meidän kahden pesämme tulee olemaan hiirenkorvan harjoitusten pesää parempi. Ja häviö ei ollut sinun vikasi, älä sitä murehdi. Vai onko kyse jostain muusta?” oranssiturkkinen kollikissa kyseli huolestuneena ja katsoi toista varovaisesti. Lieskakajo hidasti tahtiaan ja katsoi toista vihreät silmät järkyttyneinä, suurina ja pelokkaina, kun Kharon täräytti uutisensa ilmoille.
”Mi-minne sinä olet lähdössä? Sano että kuulin väärin…” Lieskakajo sopersi ja ravisteli päätään, sen toivossa että olisi kuullut väärin. Ehkä kollioppilas olikin sanonut jotain muuta? Ehkä hän oli ymmärtänyt jotain väärin. Laikkuturkki kertoi, että hänen perheensä oli lähdössä klaanista ja kysyi onnettomana, että miksi hänen vanhempansa olivat tehneet sellaisen päätöksen. Lieskakajo tunsi siinä hetkessä vihaa Taivaslaulua ja Iltakaikua kohtaan, eiväthän he voisi viedä hänen ystäväänsä pois! Lieskakajo laski katseensa, mitä hän voisi sanoa? Soturikolli pidätteli itkuaan silmät kiinni, mutta lopulta hän pillahti itkuun.
”E-e-en minä itke”, punaturkki ulisi ja heilautti käpälällään ilmaa. ”Miten minä ikinä selviän tästä?” Lieskakajo kysyi ja pyllähti maahan istumaan. Lopulta hän huutoitki suureen ääneen ja vikisi kyymelien kastellessa poskensa.
”Onko teidän pakko lähteä? Entä meidän seikkailumme…?” Lieskakajo miukui hiljaa ja katsoi toista alakuloisena. Kuinka toisen vanhempansa voisivat tehdä näin? Auttaisikohan jos hän puhuisi heille? Entä jos Kharon jäisi tänne?
”Meidän piti lähteä viherlehtenä seikkailemaan…”, Lieskakajo niiskaisi kyyneleet silmissä ja pyyhkäisi tassullaan silmiään. ”Milloin te lähdette? Nyt? Vasta myöhemmin?” kolli jatkoi kyselyään. Lieskakajo ei ollut varma kumpi olisi pahempi, kestäisikö kolli elää sen kuita sen tiedon kanssa, että toinen lähtisi kuitenkin pois? Siihen kolli kuitenkin tiesi vastauksen, sen tiedon kanssa eläminen tulisi olemaan vaikeaa. Entä mitä tapahtuisi Kharonin lähdön jälkeen? Lieskakajo ei halunnut elää yksin, ei elää ilman toista. Näkisivätkö he sitten Tähtiklaanissa? Lieskakajo siirsi taas katseensa tassuihinsa ja siirteli pikkukiviä hiljaisina. Tunteet kuohuivat kollin sisällä, hän ei tiennyt mitä ajatella tai sanoa. Jatkaminen tästä tulisi olemaan hyvin vaikeaa. Hänestä tuntui kuin Kharon olisi ilmoittanut olevansa kuolemansairas. Käytännössähän se olisi sama asia, Lieskakajo ei välttämättä näkisi toista enää koskaan. Minneköhän Iltakaiku ja Taivaslaulu perheineen lähtisivät? Varmasti johonkin todella kauas.
//Kharon?
// 568 sanaa
