Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajo nyökytteli Helmipilkulle myötätuntoisesti, kun naaras vastasi pitävänsä uimisesta, mutta uppoavansa pohjaan kiven lailla paksun turkkinsa vuoksi.
”Sääli juttu! Mutta olemme samassa veneessä tämän takia, molemmat haluaisimme uida, mutta me emme vain osaa”, kolli naurahti huvittuneena ja Helmipilkku naurahti hänen sanoilleen. Naaraskissa kysyi sitten haaveiliko Lieskakajo jostain ja hänen ei tarvinnut miettiä haaveitaan kauaa.
”Haaveilen, että olisin hyvä ja arvostettu soturi. Ja tietenkin siitä, että paras ystäväni Kharon palaisi Eloklaaniin!” raidallinen kissa naukaisi iloisella äänellä ja lisäsi mielessään, että hänelle riittäisi nuoren kollikissan onni.
”Entä sinä, onko sinulla unelmia?” raidallinen kissa uteli ja sai vastaukseksi, että nuorempi naaras unelmoi pentujen ja kumppanien lisäksi monista ystävistä.
”Kuulostaa hyviltä haaveilta. Ja kuules, Tähtiklaanilla on tapana toteuttaa meidän haaveemme. Usko pois vain, ne käyvät kyllä toteen”, Lieskakajo mourui rennolla ja iloisella äänellä. Helmipilkun katsellessa aukion meininkejä ja menoja, soturikolli päätti jatkaa turkkinsa sukimista. Hän suki takakoipeaan pitkin vedoin ja hänen viiksensä värähtelivät aukiolla viipyilevästä hennosta tuulesta. Lieskakajo nautti aukion hälinästä, täysi hiljaisuus oli hänelle usein liikaa. Soturi oli menevä tapaus, hän ei halunnut vain makoilla rauhakseen paikoilla. Lieskakajon tassut alkoivat liikuskella hermostuneesti, hän inhosi tätä tunnetta käpälissään. Hänen olisi pian pakko päästä liikkumaan, paikallaan olo oli välillä vaikeaa aktiiviselle kissalle. Naaras kääntyi lopulta taas paikallaan vispaavan Lieskakajon puoleen ja katsahti kollin liikehdintää hieman kummastuneena. Naaras kysyi sitten varovaisesti hymyillen haluaisiko Lieskakajo olla naaraan ystävä ja kolli väläytti toiselle ystävällisen hymyn.
”Totta kai, olen mielelläsi sinun ystäväsi! Tassua päälle, eikös?” raidallinen kissa naukui ystävällisesti ja tarjosi toiselle tassuaan paiskattavaksi. Helmipilkku vaikutti raidallisesta kissasta mukavalta tapaukselta ja toiselta oli hyvä veto etsiä ystäviä. Klaanissa oli ystävien kanssa helpompaa, Lieskakajo tiesi sen vallan hyvin. Lieskakajo oli hyvin kiitollinen Nokkospilvestä, naaras oli auttanut häntä jaksamaan vaikeiden aikojen ylitse ja vielä niiden jälkeenkin. Kolli tunsi hyvin lämpimiä tunteita Nokkospilveä kohtaan ja huomasikin usein aukiolla vain etsivänsä naarasta. Lieskakajon vihreät silmät viipyilivät aukion kissoissa pitkään, kunnes hän käänsi katseensa jälleen uuteen ystäväänsä.
”Tahdotko lähteä ulos leiristä? En välittäisi enää istuskella paikoillani, se tuntuu tassuissa”, Lieskakajo selitti, mutta ei odottanut naaraan ymmärtävän mitä hän tarkoitti. Tutkimuksiensa mukaan muut eivät kokeneet paikallaoloa kihelmöivinä tunteina tassuissa.
//Helmi?
