Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajo tiesi, että kaikki tämä oli oikeasti niin väärin; siis Nokkospilveä ja Kujekultaa ajatellen. Hän tiesi mitä hänen tyttärensä ajatteli Leimusilmästä eivätkä ne ajatukset olleet positiivisia. Mutta miten mikään niin kaunis asia, kuin.. rakkaus.. voisi olla väärin? Lieskakajon sydän muljahti ylösalaisin, kun hänen mieleensä hiipi sana rakkaus. Sana hiipi hänen mieleensä kuin liekki kuivalle sammaleelle. Rakkaus. Hän ei ollut tarkoittanut ajatella sitä ja Leimusilmää samassa lauseessa, mutta nyt se oli siellä, polttavana ja kauniina. Oliko hänen ihastuksen ja intohimon sekaisiin tunteisiin hiipinyt jo rakkauttakin? Leimusilmä oli kaikkea mitä Lieskakajo saattoi ikinä toivoa. Kolli oli lempeä, hauska, välittävä ja kaiken lisäksi kaikista komein kolli kenet hän oli koskaan tavannut – ja kenet hän tulisi koskaan tapaamaan. Leimusilmä oli jotain mikä valaisi koko leirin pelkällä olemassaolollaan, ainakin hän valaisi Lieskakajon elämän.
“Leimusilmä”, punaturkkinen kolli sai kuiskattua ja hänen kasvoilleen oli leviämässä aiempaakin onnellisempi hymy, kunnes laikkuturkkinen kolli jähmettyi yllättäen. Lieskakajo ei nähnyt mitään muuta parantajakollin ja yrttien lisäksi, mutta siitä huolimatta hän tunsi tuijottavat silmät selässään. Eivätkä ne silmät tuijottaneet kaksikkoa ihaillen, vaan päinvastoin; vihaisesti. Kolli kääntyi hitaasti. Lieskakajon veri seisahtui, kun hän huomasi liiankin tutun kissan seisovan parantajanpesän suuaukolla.
“No-nokkospilvi, mitä sinä.. Siis.. Mitä sinä näit?” kolli sai sanotuksi ja nielaisi. Pesän oli aiemmin täyttänyt kaunis hiljaisuus mikä oli viestinyt rakkautta. Nyt hiljaisuus tuntui painavalta, koko aika tuntui pysähtyneen. Jos äsken kolli oli tuntenut olonsa sanattomaksi, mutta kuitenkin voimalliseksi, nyt hänestä tuntui että hän oli tukehtumassa sanattomuuteensa. Nokkospilvi, naaras kuka on tai ainakin oli ollut hänen paras ystävänsä. Kumppaninsa. Mutta sitten oli tapahtunut jotain ja Lieskakajo oli langennut kiellettyyn rakkauteen. Mutta siitäkin huolimatta hän välitti Nokkospilvestä eikä tämän kaiken pitänyt päättyä näin.
“Nokkospilvi, ra-rakas, sano nyt jotain”, Lieskakajo henkäisi ja otti askeleen eteenpäin. Hänen katseensa oli surkea, kollikissa anoi sillä armoa ja henkisesti kollista tuntui, että hän mateli naaraan edessä.
“Minä tulin tänne Leimusilmän takia. En sinun. Ja minä… luulen odottavani pentuja. Sinun pentujasi”, naaras naukaisi viileästi ja huiskautti häntänsä vatsansa suojaksi. Nokkospilvi käänsi katseensa pois Lieskakajon omasta, mutta kolli huomasi, että naaraan silmäkulmissa oli kyyneleet. Lieskakajon sydän pamppaili, oliko hän kuullut oikein? Saisivatko he toisen pentueen?
“Nokkospilvi, minä, minä rakastan sinua. Olen niin onnellinen meidän puolestamme! Minä lupaan, me saamme tämän toimimaan kyllä”, Lieskakajo huudahti, mutta lausuttuaan sanansa ilmoille, hänen maailmansa murskaantui kahdesti. Ensimmäisen kerran se murskaantui Nokkospilven puolesta ja toisen kerran hänen ja Leimsilmän rakkauden puolesta. Hänestä tuntui siltä, että hän oli kietoutunut myrkkysaniaisiin. Hän ei pääsisi liikkumaan ja myrkky tappaisi hänet hiljaa. Hän tunsi kivun leviävän kehonsa jokaiseen kohtaan. Kolli sulki tavallisesti iloa ja huumorintajua välittävät silmänsä. Nyt hänen katseensa oli täyttynyt epätoivosta ja surusta. Hän ei kestäisi kohdata Leimusilmän katsetta. Ei nähdä sitä murtunutta ja pimeyttä hehkuvaa ilmettä, joka täyttäisi koko pesän. Hän ei kestänyt sitä että hän oli vannonut kollin edessä rakkautta toiselle kissalle. Kaikki se mitä heillä oli ollut äsken, tuntui olevan nyt poissa. Pesässä tuoksui yrtit ja märkä sammal, mutta Lieskakajosta kaikki tuoksut ja äänet katosivat. Jäljelle jäi vain tyhjyys ja ilmassa leijuvat kysymykset. Lieskakajo oli kietonut itsensä vielä pahemmin epätoivon verkkoon ja nyt kolli ei enää tiennyt miten hän voisi paeta sieltä. Samalla Lieskakajo tiesi, että ero olisi paras ratkaisu. Olihan hän itsekin pohtinut sitä ja sen jälkeen hän olisi vapaa kääriytymään Leimusilmän viereen vaikka jokaisena yönä. Mutta silti se tuntui pelottavalta. Erityisesti nyt, jos Nokkospilvi oikeasti odottaisi hänen pentujaan. Voisivatko he erota pentuaikana? Traumatisoisiko se hänen pentunsa lopullisesti? Antaisiko Nokkospilvi hänen kuitenkin toimia isänä? Miten hänen ja Leimusilmän suhteen kävisi? Lieskakajon pää oli niin täynnä kysymyksiä, että hän ei tiennyt mihin tarttua ensimmäisenä.
//Leimu? ;(
