Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajo oli saanut keskustelunsa Pohjaharhan päätökseen, sillä kollin oli pitänyt rientää partioimaan. He olivat jakaneet ahvenen ja keskustelleet vähän kaikesta. Kollista Pohjaharha vaikutti mukavalta soturilta, vaikka toinen olikin aika tiukka soturiuden suhteen. Lieskakajo elätteli toiveita, että saisi Pohjaharhasta vielä itselleen ystävän ja päätti pitää mielessä, että ei höpöttelisi kollin ollessa partiossa. Kuin kunnianosoituksena toista kohtaan, liekkiturkkinen kissa halusi kunnioittaa kaikkia klaanitovereitaan ja tehdä heille hyvän, turvallisen olon. Kolli oli nousemassa paikoiltaan ja lähtemässä saalistamaan, kunnes tunsi kosketuksen selässään.
”Lieskakajo, hei! Sopiiko liittyä seuraasi?” Nokkospilvi naukaisi ystävällisesti ja tökkäsi ystäväänsä leikkimielisenä. Lieskakajo nyökkäsi toiselle huvittuneena ja taputti hännällään paikkaa vieressään.
”Mitä sinä noin vakavamielisenä istut?” Nokkospilvi uteli kollilta, joka räpäytti hämmentyneenä silmiään. Vakava katse oli jäänyt hänen kasvoilleen edellisestä keskustelusta eikä hän ollut sitä tajunnut tuijotellessaan tyhjyyteen.
”Nokkospilvi, mu-mukava nähdä sinua”, Lieskakajo sopersi hermostuneena ja katseli ympärilleen toisen katsetta vältellen. Naaras oli Lieskakajon mielestä hieman liiankin mukava ja hän todella piti toisesta.
”Hah, keskustelin vain Pohjaharhan kanssa. Hän osoittautuikin alkukankeuden päätteeksi aika mukavaksi kissaksi, vaikka meillä onkin eriäviä mielipiteitä asioista”, Lieskakajo kertoi ystävälleen pirteästi hymyillen ja nojautui naaraaseen varovaisesti. Lieskakajon sydän pamppaili hermostuneena, olihan hän miettinyt tunteitansa jo kauan. Silti ajatus horisontissa siintävästä keskustelusta tuntui hieman kiusalliselta. Kuin kolli olisi oppilas ensimmäisen ihastuksensa kanssa! Ainoa ero tässä oli, että Lieskakajo oli soturi, ei oppilas. Lieskakajo vilkuili Nokkospilveä kulmiensa alta, kun naaras kertoi rennosti päivästään:
”Ja sitten kävin vielä Rastaskukan kanssa partioimassa, mikä onni että me satuimme samaan partioon!”
Lieskakajo hymyili Nokkospilvelle hieman ja päätti, että hän voisi sanoa jotain. Se jotain tulisi todennäköisesti hyvin kömpelönä hänen suustaan, mutta olisiko sillä niin väliä?
”Nokkospilvi kuule, tiedäthän että sinä, öhm. Olet minulle tosi tärkeä?” Lieskakajo aloitti ja hänen kasvoillaan ollut hymy muuttui hauraaksi.
”Voi Lieskakajo, sinäkin olet minulle hyvin tärkeä ystävä, yksi parhaimmista!” Nokkospilvi naukaisi iloisena, mutta musersi kollin. Ystävä? Sitäkö hän vain oli?
”Y-ystävä? Niin tietenkin, sinäkin minun. Kuule, minun pitää tästä mennä. Olin menossa saalistamaan, nähdään taas”, kollikissa naukaisi ja tavoitteli reipasta äänensävyä. Kolli nousi ylös ja hipaisi naarasta hennosti hännällään.
”Ai nyt jo, muutuit ihan kummalliseksi? Oletko kuolemassa kerta tuollaisia aloit hempeilemään?” Nokkospilvi naukui vitsikkäällä äänellä ja Lieskakajokin naurahti hieman väkinäisesti.
”En sentään, minulla on vain kiire!” Lieskakajo naukaisi hätäisesti ja suuntasi sitten kohti sisäänkäyntiä. Hän ei katsonut kunnolla eteensä, vaan törmäsi päistikkään Omenahuumaan. Lieskakajo ravisteli päätään ja naurahti muutaman kerran huvittuneena.
”Oho, hupsis! Anteeksi, en todella tainnut katsoa eteeni. Minulla oli niin kiire saalistamaan, heh”, raitaturkki pahoitteli huvittuneena ja pyyhkäisi käpälällään poskeaan.
”Omenahuuma, haluaisitko sinä kenties lähteä saalistamaan kanssani? Yksin on hieman kurjaa mennä ja sinäkin vaikutat olevan joutilaana”, soturi päätti ehdottaa. Naarassoturi oli hänelle hyvin tuntematon ja kolli halusi tuntea klaanitoverinsa hyvin.
//Omena?
