Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajo kallisti päätään pohtivana, kun Leimusilmä ehdotti, että hän voisi tulla kollin mukaan keräämään hämähäkinseittiä. Lieskakajon yrttitietämys oli nolla, tunnistaisikohan hän edes seitin? Kollin kasvoille kuitenkin palasi ystävällinen hymy.
”Eiköhän se sovi. Jos sinä näytät mitä hämähäkinseitti on, hah!” kollikissa vitsaili ystävällisesti ja otti toisen tarjoamasta hiirestä palasen. Kolli pureskeli hiirtä autuaasti, hitaasti ja nautti pitkän kaavan mukaan hiiriherkustaan.
”Nähdään illalla piikkihernetunnelin luona”, Leimusilmä maukaisi vielä ja katosi sitten parantajanpesään. Lieskakajo katsahti mustavalkoisen kollin perään ja kallisti päätään hymyillen.
”Näkyillään!” Lieskakajo huikkasi ja toivoi Leimusilmän kuulleen hänen huikkauksensa. Soturi jatkoi sitten hiirensä ateriointia tyytyväisenä ja viikset väristen. Lieskakajo todella oli ahne ja kaikkiruokainen kissa, joka söisi varmasti vaikka sammalta, jos joku yllyttäisi häntä. Eikä Lieskakajoa nyt edes tarvitsisi niin paljoa yllyttää. Ateriansa päätteeksi Lieskakajo nuolaisi huuliaan ja lähti kohti soturien pesää. Hän oli päättänyt ottaa pienet nokoset, ennen metsäreissua. Lieskakajo löntysteli laiskahkosti soturien pesälle ja rojahti makuualusilleen väsyneenä.
Lieskakajo havahtui torkuiltaan ja räpytteli silmiään. Kolli oli valmiina painamaan päänsä takaisin pehmeille sammalille, mutta muisti sitten luvanneensa auttaa Leimusilmää hämähäkinseitin etsimisessä. Kolli nousi ylös ja ravisteli sammalhiput turkistaan pois. Lieskakajo asteli pesästä ulos ja asteli lämpimälle aukiolle. Lieskakajo huomasi Leimusilmän seisoskelevan piikkihernetunnelin luona ja kolli hölkötteli parantajakissan luokse.
”Hei”, Lieskakajo naukaisi ja nyökäytti päätään. Kaksikko lähti sitten Leimusilmän johdolla ulos leiristä. Lieskakajo nautti lempeästä tuulesta, joka viipyili hänen turkillaan. Kollikissa kuunteli metsän ääniä ja seurasi mustavalkeaa kissaa. He päätyivät joen rantaan ja Lieskakajo katsoi vettä kaihoisasti. Kolli rakasti pulikointia ja voisi loikata veteen hetkenä minä hyvänsä.
”Täältä luulisi löytyvän seittiä. Auringon avulla ne on helppo paikantaa”, parantaja selitti kollille, joka alkoi pälyillä ympärilleen seittiä hakien. Leimusilmäkin skannasi ympäristöä katseellaan ja tottuneesti löysi seitin. Lieskakajo kallisti päätään, kun Leimusilmä naukaisi heidän tarvitsevan vielä keppejä seitin keräämistä varten. Punaturkki katseli ympärilleen ja pian hänen silmiin suurikokoinen kaarnapala, joka kellui vedessä.
”Katso, tuohonhan voisi kerätä seittiä, eikö!” Lieskakajo naukaisi ja loikkasi suurella molskahduksella veteen ennen Leimusilmän vastausta. Vedet roiskahtivat Leimusilmän päälle ja Lieskakajo lähti uimaan kohti kaarnapalaa. Kolli nautti vedestä ja sen tuomasta viileydestä. Kollikissa polskutteli innoissaan ja nappasi kaarnan suuhunsa. Pää korkealla hän kääntyi ja lähti iloisesti polskuttelemaan kohti Leimusilmää. Ylpeänä saaliistaan Lieskakajo nousi takaisin pientareelle ja ravisteli vedet turkistaan vahingossa Leimusilmän päälle. Hän laski märän kaarnapalasen kollin jalkoihin ja väläytti tyytyväisen hymyn.
”Kävisikö tuo?” Lieskakajo kysyi ja istahti vettä valuvana pientareelle. Lieskakajo katsoi Leimusilmää pää kallellaan ja tökkäsi käpälällään tuomaansa kaarnaa.
//Leimu? 😉
