Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajo oli rientänyt heti auringon noustua suorittamaan velvollisuuksia, eli tässä tapauksessa partioimaan! Hän oli halunnut olla ajoissa näyttämässä Haavepennulle leiriä, mutta ensin olisi hoidettava velvollisuudet pois alta. Kollin oli tehnyt mieli jättää ne väliin, mutta kuinka hän olisi voinut? Kolli oli tuore soturi ja varmasti tarkkailun alla, joten hän halusi tehdä vaikutuksen muihin. Kollikissa loikki Okraviiksen, Hillasielun ja Paatsamakuun luomalla polulla tylsistyneenä. Partiointi oli toisaalta ihan mukavaa, kun sai olla liikkeessä, mutta aivan älyttömän tylsää. Etenkin kun hänellä olisi hauskempaakin ja tärkeämpää tekemistä. Hillasielu jutusteli Okraviiksen kanssa ja Lieskakajo loikki suurempien lumikinosten kimppuun. He eivät olleet nähneet mitään epäilyttävää, joten miksei hän voisi hieman pitää hauskaa? Kolli loikki korkeahkoissa hangissa ja kun leiri tuli näkyviin, hän huiskautti hännällään partion muille jäsenille hyvästit. ”Heippa! Kiitos partiosta, pitää mennä”, raitaturkkinen huudahti olkansa ylitse ja sukelsi leiriin iloisena. Hän ei jaksanut odotella partion muiden jäsenten vastauksia, sillä niillä ei olisi vaikutusta hänen aikeisiinsa.
Lieskakajo ravisteli lumet turkistaan aukiolle ja sukaisi rintaturkkiaan pikaisesti. Äh, olisi turha tehdä itsestään siisti ja edustuskuntoinen, sillä leikkiessä se turkki kuitenkin sotkeentuisi. Mutta eihän kolli voisi täysin kodittomalta kulkurilta näyttää, sillä Taivaslauluhan ei välttämättä laskisi poikaansa sen näköisen kollin matkaan. Soturi naurahti huvittuneena ja ravasi letkeästi pää korkealla, hymy kasvoillaan ja korvat terhakkaasti pystyssä. Hän kuuli leirin suuaukiolta hälinää, mutta ei ehtinyt vilkaista mitä oli tapahtunut. Erakkomainen haju tulvahti hänen nenäänsä, olikohan toinen partioista löytänyt tunkeilijan? Lieskakajo voisi vain huokaista helpotuksesta siitä, että heidän partionsa oli selvinnyt ilman aikaa vieviä löydöksiä. Lieskakajo kurkisti pentutarhaan, jossa intoileva pentu häntä odotteli. ”Haavepentu!” Lieskakajo iloitsi nähdessään pienen veijarin ja pieni kehräys kumpusi kurkustaan. ”Oletko valmis elämäsi seikkai-”, kolli oli naukaisemassa, kunnes kissoja tulvi pesään. Iltakaiku, Ruskatassu ja tunnistamaton erakko. Tahtomattaan hänen kasvoilleen piirtyi pettyneempi ilme, perheasioita selvästi. ”Anteeksi Haavepentu, taitaa olla parasta että menen nyt. Etsihän minut käpäliisi, kun olet vapaa!” Lieskakajo naukaisi hiljaisella äänellä ja vilkaisi muita kissoja pahoittelevana. Hän peruutti ulos pesästä ja uskalsi nyt huokaista pettymyksestä. Oliko Ruskatassun löydyttävä juuri nyt? Vaikka olihan se positiivinen juttu, eihän Lieskakajo sitä voinut kieltää. Ja kaipa se erakkokin oli joku heidän tuttunsa, sillä Iltakaiku tuskin toisi ketään tuntematonta pentujensa luokseen. Raidallinen kissa laahusti lumihankeen, johon hän lysähti. Lieskakajo ei jaksanut esittää, että hän ei olisi pettynyt. Iltakaiku, Taivaslaulu ja kaikki muut pesässä olleet kissat olisivat huomanneet sen, jos olisivat keskittyneet häneen. Mutta heidän keskittyminen oli ollut pesään tulleissa kissoissa, joten hän oli oletettavasti voinut livahtaa hyvinkin huomaamattomasti. Kyllä he ehtisivät vielä seikkailemaan, jos Haavepentu vain hakisi hänet leikkimään. Nyt Lieskakajo voisi vaikka lähteä saalistamaan tai seuraavaan lähtevään partioon. Oranssiturkkinen kissa haukotteli ja hieraisi kuonoaan, johon oli mennyt lunta. Kollin vihreät silmät tarkkailivat aukion menoa uteliaana, olisikohan joku kissa vailla seuraa? Päivä oli vasta nuori, joten leiri oli täynnä puuhailevia kissoja. Kolli kallisti päätään uteliaan oloisena, seurallisena kissana hän nautti muiden kissojen seurasta eikä pitänyt yksin norkoilusta. Lieskakajon häntä heilahteli puolelta toiselle laiskasti ja hänen suustaan livahti pienen pieni haukotus. Oranssiturkkinen kissa nousi ylös ja sukaisi etukäpäläänsä pohtivana. Kukakohan se erakko oli mahtanut olla?
//491 sanaa
