Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajo istui aukiolla omissa oloissaan. Hänen päänsä riippui ja kollin silmät olivat täynnä surua. Kuka tahansa ohi kulkeva kissa saattoi huomata sen. Ja Lieskakajo halusi, että kuolonklaanilaiset huomasivat sen. Huomasivat mitä he olivat tehneet. Surun lisäksi kollin sisällä myllersi viha ja raivo. Se oli osoitettu erityisesti Henkäystähdelle, joka oli kaapannut Eloklaanin johtokissat panttivangeikseen. Lieskakajo vannoi, että hän pelastaisi erityisesti Leimusilmän kollin hirmuvallan alta. Mutta hän halusi pelastaa myös koko Eloklaanin. Pitäisi vain odottaa oikean ajan tulevan. Kolli ei tiennyt miten tai milloin. Mutta hän oli vannonut, ettei jättäisi klaanitovereitaan pulaan. Ei, hän pelastaisi Leimusilmän, vaikka se maksaisi hänen henkensä. Hän käänsi katseensa taivaalle, joka oli hentojen tähtien peitossa. Oranssin kollin rinnassa läikähti. Katsoikohan Leimusilmä juuri samaa taivasta, samoja tähtiä? Kaipasikohan mustavalkoinen parantajaoppilas häntä yhtä paljon, mitä Lieskakajo kaipasi toista? Kollikissa muodosti huulillaan sanat ‘Rakastan sinua. Leimusilmä’. Voisinpa sanoa ne ääneen, sinulle. Kertoa kaiken mitä minä tunnen, Lieskakajo ajatteli murheellisena ja laski päätään piilottaakseen kyyneleensä kuolonklaanilaisilta, jotka oleilivat aukiolla. Kaiken tämän päälle hänen välinsä olivat rakoilleet Kujekullan kanssa, joka tuntui viipottavan aivan omissa maailmoissaan. Kujekulta ei halunnut puhua hänelle ja kommunikoikin lähinnä Nokkospilven kautta, joka oli kaikille raskasta. Lieskakajon tunteet naarasta kohtaan olivat muutenkin lieventyneet entisestään ja kolli pelkäsi, että hän heräisi joku päivä tuntien kumppaniaan kohtaan vain kaveruutta..
