Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Hiilihammas kertoi yllättäneensä naaraan muutamia kertoja metsästä hajamielisen oloisena. Kurtistin kulmiani, mitä jos hänellä oli jotain jonkun klaanin ulkopuolisen kanssa? En kuitenkaan jaksanut uskoa siihen, että tyttäreni pettäisi Eloklaania, eihän?
“Järviloiste vain vaikuttaa niin.. turvalliselta valinnalta. Hän on hyvä ja uskollinen soturi”, nau’uin pohdiskellen tyttäreni suhde-elämää, mutta tajusin samassa kuinka hölmöltä sanani kuulostivat. Eihän hyvä ja turvallinen aina tarkoittanut sielunkumppanuutta.
“Mutta kunhan nyt ei vaan nykisi rajojen ylitse.. Mitä jos hän vaikka rakastuu kuolonklaanilaiseen!” henkäisin. Ajatus siitä sai karvani pystyyn.
“Hän voi vaikka menettää henkensä tuollaisissa leikeissä”, mutisin huolestuneena, mutta Hiilihammas hymähti päätään pudistellen.
“Lieskakajo, hän pärjää. Sinun pitää vain luottaa siihen. Hän saattaa tehdä huonoja ratkaisuja, mutta silloin sinun tehtävänäsi isänä on kuunnella ja tukea”, kolli vastasi tyynesti ja osa Hiilihampaan tyyneydestä tarttui myös minuun. Kujekulta oli elossa olevista pennuistani vanhin ja ikävä kyllä naaras oli perinyt osan minun huonoista piirteistä. Naaras oli joskus niin uskomattoman naiivi, että minua ihan kammoksutti. Kujekulta todellakin oli se kissa kuka kävelisi hirviön alle.
“Ja eikö? Minä ajattelin, että te rakastuitte jo oppilaina toisiinne”, virnistin. Hiilihammas ja Korppisiipi oli todella yhteensopiva pariskunta ja ihailin sitä miten paljon he olivat kokeneet toistensa rinnalla. He olivat todellakin erottamaton kaksikko ja minä uskoin, että heidän luoma rakkaus ei antaisi minkään tulla heidän väliin. Olivathan he selvinneet Tyrskytassustakin.
“Ja no, muistaakseni Nokkospilvi todella oli ensimmäinen kissa kehen minä ihastuin. Mutta ei hän kyllä suinkaan ole ainoa, ensimmäinen vain”, naukaisin epäselvästi ja hymyilin. Naaras oli tehnyt minuun vaikutuksen jo aikojen alussa ja ollut tukenani, kun Haavemuisto perheineen oli lähtenyt Eloklaanista. Nielaisin. Sydämeni ei kestänyt enää enempää menneisyyden muisteluja. Ei ainakaan sellaisten mihin Haavemuisto, Kharon, paras ystäväni liittyi.
“Kukas se sinun ensimmäinen ihastuksesi sitten oli?” kysyin leikitellen. Minun oli niin vaikea kuvitella Hiilihammasta kenenkään muun kanssa.
Hengitellessäni ilmaan muodostui pieni huuru, joka kertoi yön olevan jo pakkasen puolella. Se sai oloni huolestuneeksi, sillä lehtikadon tulo oli väistämätön. Eloklaanissa riistaa vielä riitti kaikille, mutta pian tilanne voisi olla eri. Hännänpääni vääntelehti hermostuneisuuden merkiksi. Minä pidin lehtikadosta, mutta sen tuomat haittavaikutukset olivat vakavia. Eloklaanissa oli niin paljon pentuja.. Se sai minut miettimään olisiko pitänyt odottaa pentueen kanssa. Toisaalta toinen pentueeni ei ollut varsinaisesti mitenkään suunniteltu.. Ehkä Tähtiklaani oli tarkoittanut asiat näin. Olihan se pentue syy siihen miksi minä ja Nokkospilvi emme olleet eronneet. Se sai hännänpääni nykimään entistä enemmän. En voisi koskaan paljastaa kellekään sitä salaisuutta, sillä tiettyinä päivinä en halunnut myöntää sitä edes itselleni. Kuka nyt jäi kumppanuuteen pelkästään pentujen takia? Minä, kai.
“Toivottavasti Eloklaanissa riittää tuoresaalista myös sen uusimmille jäsenille. Onneksi Tupsutassu ja Kiurutassu ovat nyt oppilaita, niin he voivat osallistua klaanin ruokintaan”, muotoilin ajatukseni ilmoille mahdollisimman huolettomasti, mutta Hiilihammas taisi nähdä lävitseni. Hän nimittäin laski häntänsä rauhoittavasti lavoilleni.
“Älä huoli, Lieskakajo. Tähtiklaani pitää meistä kyllä huolen vaikeinakin aikoina”, kollisoturi naukaisi lämpimästi hymyillen ja se sai minutkin hieman rentoutumaan. Kai se kuului isyyteen, että oli koko ajan niin mahdottoman huolestunut kaikesta.
“Niin, olet varmasti oikeassa..” sain lopulta sanotuksi, vaikkakin edelleen hieman epävarmasti. Uskoin kuitenkin siihen, että Tähtiklaani lopputassussa piti meistä huolen, vaikka välillä meitä koeteltiinkin. En vain voinut ymmärtää miksi Tähtiklaanin piti koetella meitä riistämällä meidän rakkaamme etuajassa. Se tuntui niin väärältä.
“Mitä luulet, uskotko että Tähtiklaani on nähnyt kaiken uurastukseni? Tai Mesitähti tai Korppisiipi? Olisikohan minulla mahdollisuus nousta seuraavaan asemaan?” naukaisin ripeästi, sillä halusin vaihtaa aiheen huolesta toiseen huoleeni. Aiheen vaihtaminen ei kuitenkaan varsinaisesti helpottanut oloani. Tunsin kuitenkin piston sydämessäni. Varapäällikkyydestä puhuminen tuntui tietynlaiselta petokselta. Siltä kuin toivoisin Korppisiiven tai Mesitähden kuolemaa, mikä ei tietenkään pitänyt paikkaansa. Toivoin että molemmat heistä eläisi vielä pitkän ja hyvän elämän kanssamme.
//Hiili?
SuperKP-boosti käytössä
