Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajo istui kukkulalla katselemassa kirkasta tähtitaivasta. Kollin kasvoilla oli haikea ilme. Katselisikohan Tulipentu tai Lampipentu häntä juuri nyt? Punaturkkinen kissa räpäytti silmiään. Hän yritti estää itseään itkemästä, mutta kyynel pyrki itsepintaisesti hänen silmäkulmastaan poskelleen. Yhtä itsepintaisesti mitä Lampipentu oli joskus yrittänyt repiä hänen hännästään. lieskakajo naurahti surullisesti muistellessaan kyseistä muistoa. Jokainen hänen pennustaan olisi ansainnut elää. Kollikissa käänsi päätään ja vilkaisi Nokkospilveen, joka tuhisi hänen vierellään. Lieskakajon sydämessä muljahti. Hän ei voinut edes katsoa naarasta silmiin, kuinka hän voisikaan? Hän oli ihastunut johonkin toiseen, se tuntui väärältä, vaikkakin samaan aikaan niin oikealta. Lieskakajo puristi tassuillaan maata ja riiputti päätään. Kaikki tuntui olevan sotkussa eikä hän tiennyt mistä lähteä aukomaan yhtäkään solmua. Kharon oli hänelle vihainen, hän oli menettänyt parhaan ystävänsä. Kollin entinen mestari oli kuollut. Kirsikkakuono oli nukkunut pois; keneltä hän nyt kysyisi neuvoa ongelmiinsa? Hän oli korviaan myöten ihastunut Eloklaanin parantajaoppilaaseen. Kujetassu oli hänelle vihainen. Nokkospilvi taas täysin tietämätön siitä, että hänen kumppaninsa sydän lepatti toisen kissan suuntaan. Eloklaania kohtaan oli julistettu sota ja heidät oli häädetty omasta kodistaan. Lieskakajon suusta karkasi hiljainen huokaisu, joka hukkui muiden kissojen tuhinaan. Välillä Lieskakajosta tuntui siltä, että olisi vain helpompaa ottaa ja lähteä. Kollisoturi kuitenkin tiesi, että se olisi heikko päätös. Hän ei luovuttaisi, vaan selvittäisi ongelmansa omin tassuin. Miten? Sitä Lieskakajo ei tiennyt, Tähtiklaani yksin osaisi antaa hänen ongelmiinsa ratkaisut. Raidallinen soturi rapsutti kylkeään vaisuna ja laski katseensa taivaasta. Kollin vihreät silmät harhailivat väliaikaisen leiriaukion keskustaan, jossa ne kohtasivat Leimusilmän. Lieskakajon rinnassa tuntui lämmin läikähdys, kuinka Leimusilmä näyttikään niin upealta? Kolli oli juuri kääntämässä katseensa pois, mutta Leimusilmän oma katse harhaili punaturkkiseen. Lieskakajon sydän alkaa hakkaamaan kahta kauheammin ja kolli mietti tarvitsisiko hän jopa parantajien apua.. Ainakin hänellä olisi hyvä syy päästä lähemmäksi mustavalkeaa kissaa, eikö? Kollit katselivat toisiaan muutaman sekunnin ajan, kunnes käänsivät päänsä pois. Lieskakajosta tuntui, että yksi katse sai kerrottua enemmän, kun mitä hän saisi kuun aikana sanottua ajatuksistaan Leimusilmälle. Toiveikkaana soturi vilkaisi vielä aukiolle, mutta Leimusilmä ja Liljatuuli olivat kadonneet johonkin. Voisipa hän kertoa tunteistaan Leimusilmälle. Ehkä Leimusilmä tiesikin. Samassa Nokkospilvi kohotti päätään unisena ja pieni, hiljainen haukotus purkautui naaraan suusta.
“Mitä sinä teet vielä hereillä, Lieskakajo? Tule nukkumaan”, naaras naukaisi unisella äänellä ja taputti hännällään paikkaa vieressään. Kolli säikähti naarasta ja säpsähti. Oliko Nokkospilvi katsellut häntä pitkäänkin? Lieskakajo vilkaisi toista syyllisen näköisenä, mutta naarassoturi oli jo ummistanut silmänsä. Lieskakajo käpertyi Nokkospilven vierelle, mutta piti hienoisen etäisyyden toiseen. Naaraan hivuttautuessa aivan Lieskakajon turkkiin kiinni, Lieskakajo makasi hievahtamatta. Hänestä tuntui niin väärältä, kuinka hän oli voinut tehdä näin rakkaalleen? Nokkospilvi tuntui niin onnelliselta hänen seurassaan.. Lieskakajo laski päänsä, hän ei voinut edes toivottaa naaraalle hyvää yötä. Kolli ei pystynyt siihen. Hänestä tuntui, että jos hän sanoisi yhdenkin sanan, tulisi kollin suusta ulos tunnustus tunteistaan Leimusilmää kohtaan. Lieskakajo ei kehdannut myöntää sitä edes itselleen, että hän toivoi olevansa Nokkospilven sijasta erään mustavalkoisen kissan vieressä.. Kolli piti silmiään tiukasti kiinni, hän halusi luottaa siihen, että asiat järjestyisivät ajallaan. Tähtiklaani ei voisi jättää häntä pulaan, eihän?
