Lieskatassu
Kirjoittaja: Aura
Lieskatassu makoili oppilaidenpesässä ja heilutteli häntäänsä suurieleisesti. Punertava häntä huiski muiden oppilaiden kasvoilla ja kolli havahtui aivastukseen. ”Lieskatassu, voisitko lopettaa tai puren häntäsi irti?” Tuulitassu tuhahti äkäisesti, sillä Lieskatassu oli herättänyt toisen uniltaan. Raidallinen kolli tuhahti, sillä hän oli tylsistynyt ja kaipasi Utusielun järjestämiä harjoituksia. ”Minulla on tylsää! Utusielu on onneksi parempana, sillä kävin katsomassa häntä päivällä”, Lieskatassu supatti Tuulitassulle, mutta naaras oli jo ehtinyt vaipua takaisin uneen. Tylsää! Aamupartiotkin alkaisivat pian lähteä eikä Lieskatassu saanut enää unta. Olihan hänellä ihan hyvät unenlahjat, mutta nyt kolli halusi päästä puuhastelemaan. Punertava oppilas nousi ylös ja venytteli koipiaan, sekä kaulaansa suurieleisesti. Lieskatassu toivoi, että joku muu oppilas olisi myös hereillä, muttei ollut. Pesästä kuului vain tuhinaa. Hän varoi astumasta muiden hännille, vaikkakin kieltämättä se olisi ollut sangen mehevä jekku!
Hän oli jo tosin ollut kerran puhuttelussa, kun ei antanut muiden nukkua, joten Lieskatassu väisteli muita kiltisti ja astui kirpeään pakkasilmaan. Siinä samassa hetkessä hän alkoi kaivata takaisin lämpimään, mutta hämärä leiri oli tunnelmallinen. Kaikkialla oli hiljaista, mitä nyt jostain kuului hiljaisia naukaisuja, kun kissat tekivät lähtöä partioihin. Lieskatassun vaaleanvihreät silmät katselivat aukiota uteliaana, hänkin halusi partioon! Partio kuitenkin lähti ilman häntä, joten kolli kyyristyi hyökkäysasentoon. Hänhän voisi harjoitella itsekseen, eihän se ketään haittaisi? Jos hän olisi aivan hiljaa, niin kukaan ei edes huomaisi häntä. Vai huomaisiko? Kolli ei ehtinyt edes kissaa sanoa, kun kuuli hiljaisen rykäisyn.
Hän kohotti katsettaan ja huomasi edessään täysin valkean kollin, joka tunnettiin Hallavarjona. ”Aikaisin hereillä vai? Kannattaisi nukkua vielä kun voit. Levänneenä jaksat paremmin”, soturikolli naukui hiljaisella, rauhallisella äänellä ja katsoi nuorempaa oppilasta. ”Mutta kerta olet jo hereillä, voin viedä sinut harjoittelemaan. Kerta Utusielu on edelleen sairaana”, valkoturkki jatkoi ja heilautti häntäänsä seuraamisen merkiksi. Lieskatassusta idea kuulosti mahtavalta, Hallavarjo vaikutti… siistiltä? ”Mahtavaa, pelastit minut tylsyyteen kuolemalta! En olisi jaksanut nukkua enää hetkeäkään. Mitä me harjoittelemme? Hei, voidaanko me pliiiis kiipeillä! Joohan, jooko?” Lieskatassu mankui ja loikki vanhemman kissan perään. Kolli kohautti olkiaan ja jatkoi hieman varautuneesti matkaa. Joskus-tai oikeastaan aika usein Lieskatassun puheliaisuus säikäytti muut kissat.
”Me emme kiipeile tänään, ellet jahtaa oravia. Me menemme saalistamaan, saalista ei ole yhtään ylimääräistä ja suita on ruokittavana. Ja kiipeily voi olla myös hivenen vaarallista, oksat ovat jäässä ja osa oksista on jäästä lahoja”, Hallavarjo totesi hetken päästä ja vilkaisi taaksensa, varmistaakseen seurasiko kollioppilas häntä. Oli tullut nimittäin ihmeellisen hiljaista. Hallavarjon vihertävän keltainen katse ei kuitenkaan havainnut punertavaa kissaa missään ja kollisoturi katseli ympärilleen varautuneena.
Lieskatassu ponkaisi pian lumisesta pusikosta ja loikkasi Hallavarjon kylkeä päin. ”YLLÄTYYS!” kolli kiljaisi ja yritti haastaa toista leikkitaisteluun. Valkoinen Hallavarjo lähinnä hätkähti ja pudisteli päätään. Hän sitten huokaisi hiljaa. ”Lieskatassu, ymmärrän että olet täynnä energiaa-”, kolli oli naukaisemassa. ”Niin olenkin!” Lieskatassu hihkaisi väliin ja sai soturilta varoittavan katseen. ”Lieskatassu, ymmärrän että olet täynnä energiaa. Et voi silti ryntäillä miten haluat ja minne haluat. Säikäytit takuulla kaikki riistat tiehesi tuolla kiljumisellasi”, Hallavarjo naukui hieman turhautuneena. ”Riistaa ei ole ylimääräistä, ymmärräthän sen? Kaikki mitä saamme ovat tarpeellisia. Sen takia et voi metelöidä jatkuvasti”, soturi lopetti ja heilautti häntäänsä seuraamisen merkiksi. Lieskatassua nolotti hieman, olihan Eloklaanilla pentuja. Kaikki tarvitsisivat ruokaa ja pennut söivät takuulla eniten. Heillä (ja Lieskatassulla itsellään) oli pohjaton ruokahalu.
Lieskatassu huomasi mestarinsa saaneen vainun, joten kerrankin hän päätti olla hiljaa ja lähteä itsekin etsimään hajujälkeä. Lieskatassu harhaili lumisessa metsikössä ja värähteli ajoittain kylmyydestä. Hänen turkkinsa ei todellakaan ollut ihanteellinen tällaisessa säässä, yöllä oli vielä niin kylmä. Lieskatassu niiskutti hiljaa ja aivasti, toivottavasti hän välttyisi viheryskältä. Kollin korvat kuuntelivat metsän ääniä ja piakkoin hän sai vainun. Lieskatassun ilme kirkastui, sillä hän voisi hyvittää tällä aiemman riehumisen ja metelöintinsä. Kolli lähti häntä huiskahdellen seuraamaan hajujälkeä. Hajujälki mutkitteli puiden ympäristössä ja Lieskatassua turhautti hieman, kun hän ei tuntunut millään saavan sitä kiinni. Kolli liikkui hitaasti ja varoi askeliaan. Varovaisesta liikkumisesta huolimatta hän astui risun päälle ja se räksähti äänekkäästi rikki. Lieskatassu meinasi äyskähtää turhautumisesta, mutta pidätteli itseään. Kolli ei kuitenkaan kuullut, että hiiri olisi lähtenyt liikkeelle, joten kolli oletti sen sännänneen puunjuurakon koloon. Lieskatassu kuitenkin tutkaili maisemaa ja huomasi hyvin pientä liikettä lumipientareella. Punertava turkkinen kolli hiipi varovaisesti lähemmäs ja huomasi sen olevan se sama hiiri. Se vikisi äänekkäästi ja kollioppilas ei aikaillut, vaan syöksähti hiirulaisen kimppuun. Kolli antoi saaliseläimelle tappavan puraisun ja lämmin veri purskahti Lieskatassun suuhun. ”Tähtiklaanille kiitos tästä saaliseläimestä. Kiitos ettette anna meidän nääntyä nälkään”, Lieskatassu kiitti hiljaa ja piti katseensa taivaalla puheensa ajan. Mitähän hiirelle oli tapahtunut? Nuori kolli huomasi hiiren löytökohdassa verta ja käänsi pienen eläimen ympäri. Hiiren vatsassa oli ikävän oloinen haava, joka tihkui verta. Kolli tunsi sydämessään ikävän piston, toiseen oli taatusti sattunut. Kolli nosti saaliseläimensä ylös ja etsi katseellaan soturia.
Lieskatassu puhalteli kylmää ilmaa ulos suustaan ja katseli siitä muodostuvaa höyrypilveä. Pian hän kuulikin jo lumen narskumista ja askelia, kolli ilahtui huomatessaan Hallavarjon. Toisella oli suussaan pieni, hyvin pieni myyrä. Lieskatassunkaan hiiri ei ollut suuri, ennemmin ruipelo ja pikkuinen. Mutta he olivat saaneet saalista, lehtikadon keskellä kaikki oli vain suurta plussaa! ”Hienoa, sait hiiren. Palatkaamme siis leiriin, täällä on kylmä ja sinun olisi kuitenkin hyvä nukkua. Eikö niin? Emme me löydä enempää saalista, vaikka täällä tarpoisimme kuinka kauan. Näilläkin saamme juhla-aterian”, valkoturkkinen kolli naukui ja pörhensi valmiiksi lyhyttä turkkiaan. Kolli nyökkäsi ja lähti vähäsanaisen kollikissan perään, jotta he voisivat palata yhtä matkaa leiriin. Lieskatassu ei tosiaankaan haluaisi törmätä mihinkään viholliskissaan tai vaikka petoeläimeen täällä! Kaksikko tarpoi lumessa hetkisen ja pian päätyivät hiljaiselle leiriaukiolle. Onneksi he eivät olleet lähteneet niin kauas leiristä, hän ei tosiaankaan jaksaisi mitään pitkää kävelyreissua.
Nyt kollioppilasta oli nimittäin alkanut väsyttää todenteolla ja hänen piti tehdä kaikkensa, jotta pysyisi hereillä. Lieskatassu haukotteli kuuluvasti ja meinasi törmätä pysähtyneeseen Hallavarjoon. ”Voit mennä nyt nukkumaan. Vie vain hiiresi tuoresaaliskasaan”, soturi ohjeisti ja hyvästeli toisen hännän heilautuksella. Lieskatassu kipitti vanhemman kollin perään ja asetteli riistaeläimen kasan päällimmäiseksi. ”Kiitos Hallavarjo! Nuku hyvin”, kollikissa toivotti yllättävän vähäsanaisesti ja lähti laahustelemaan pesälle. Voi Tähtiklaani sentään, kun häntä väsytti! Punaturkki olisi voinut nukahtaa siihen, mutta sitten hän heräisi taatusti aamulla Tähtiklaanista jäätyneenä kalikkana. Lieskatassu asteli kissojen ansiosta lämpimään pesään ja huokaisi onnesta. Oli ihanan lämmintä. Lieskatassu sukaisi lumista, kylmää turkkiaan ja lysähti pedilleen. Kolli haukotteli kita ammollaan ja jatkoi kuuraisen turkkinsa sukimista. Vihreäsilmäisen kollin silmäluomet alkoivat lupsahdella hiljakseen kiinni ja pian oppilas olikin unimailla.
// 1009 sanaa
// Lieskan seuraan saa heittää populaa
