Lokkitassu
Kirjoittaja: Koivu
Lokkitassun pitkään odottama päivä oli vihdoin koittanut. Pimentovarjo oli arvioinut hänen metsästystaitonsa läpikotaisin ja todennut päivän päätteeksi, että Lokkitassu olisi nyt valmis soturiksi. Valkoharmaa kolli tunsi harvinaista tyytyväisyyttä siinä hetkessä. Vihdoin hänen ahkerointinsa palkittaisiin. Lokkitassu janosi valtaa ja kunniaa, ja nyt alkaisi hänen elämänsä kunnioitettuna, vakavasti otettavana kuolonklaanin soturina. Kolli olisi valmis menemään äärirajoille todistaakseen jonakin päivänä olevansa mahtavin soturi maan päällä. Hän olisi pian yhden askelen lähempänä haavettaan päästä Kuolonklaanin päälliköksi. Mutta matka sinne oli vasta alussa, eikä Lokkitassu kyennyt innostumaan asiasta enempää kuin inspiraation ja omahyväisyyden tasolla. Toinen Lokkitassua miellyttävä seikka oli, että hän saisi soturina vihdoin luvan antaa itse rangaistuksia eloklaanilaisille.
Seuraavana päivänä Lokkitassu oli ollut ylhäällä jopa aikaisemmin kuin tavallisesti. Hän saapui perille Kuolonklaanin leiriin juuri ennen aurinkohuippua. Lokkitassu oli pysähtynyt pikaisesti teroittamaan kynsiään ennen leiriin astelua varmistaakseen, että oli edustuskunnossa. Hän kiitti siitä itseään, sillä leiriin saavuttuaan kolli ehti hädin tuskin siistiä tassunsa ja silottaa rintakarvansa, kun Henkäystähti jo asteli hänen luokseen. Päällikkö kertoi Lokkitassun saapuneen juuri sopivasti, mistä valmistuva oppilas oli tyytyväinen. Lokkitassu ei jaksanut odottaa soturiuttaan enää silmänräpäystäkään.
Henkäystähti asteli leirin keskustaan viittoen Lokkitassulle hännällään merkin seurata, kutsuessaan samalla kaikki leirissä olevat kuolonklaanilaiset kuulolle. Valkoharmaa kolli istahti ryhdikkäästi päällikön viereen ja loi kunnioittavan katseen Henkäystähteen.
”Olemme kokoontuneet nimittämään uuden soturin riveihimme. Lokkitassu, olet suorittanut soturikoulutuksesi, ja tästä lähtien sinut tunnetaan Lokkimielenä”, Henkäystähti julisti.
Lokkimieli kohtasi päällikön katseen suoraan ja nyökkäsi tälle kunnioittavasti.
”Lokkimieli! Lokkimieli!” kuului yleisöstä kuorossa. Soturi pörhisti rintakarvojaan ja pakotti kasvoilleen kiitollisen hymyn katsellessaan hurraavia sotureita.
”Lisäksi saat nyt poistua leiristä ilman puhdasveristä kissaa”, Henkäystähti maukui hurrausten vaiettua. Lokkimieli tunsi vallan virtaavan suoniinsa. Tätä hän oli odottanut koko ikänsä. Ei enää typeriä rajoituksia. Kolli oli tyytyväinen siitä, että oli onnistunut saamaan Henkäystähden luottamuksen. Se tarkoitti myös sitä, että hänen roolinsa oli toiminut täydellisesti.
”Kiitos, Henkäystähti”, Lokkimieli kumarsi päällikölle kohteliaasti.
”Voit luottaa siihen, että puolustan tätä klaania kuolemaan asti. On kunnia olla soturisi.”
KP-boosti käytössä
