Lola
Olin viihtynyt Kujakissayhteisössä jo kolmen päivän ajan. Olin ikionnellinen siitä, että olimme löytäneet toisemme emon kanssa. Kuitenkin ikävä Ollia kohtaan tuntui vain kasvavan, sillä kujapartiot eivät yrityksistä huolimatta olleet löytäneet häntä. Leopardi oli kertonut, että minua valvottaisiin tarkasti niin kauan, kunnes Päivänsäde luottaisi minuun. Se tarkoitti sitä, että minua ei päästettäisi yksin pesän ulkopuolelle etsimään Ollia. Saatoin vain huhuilla häntä kujapartioiden aikana, vaikka sainkin sen vuoksi syytteleviä mulkaisuja. Kerran joku minulle tuntematon kujakissa oli käskenyt minua pitämään suuni kiinni. Käskyn terävä sävy ja kissan tuima katse olivat saaneet minut vaikeamaan, mutten siltikään aikonut lopettaa Ollin etsimistä. Päivänsäde oli luvannut, että mikäli Olli löytyisi, hänkin saisi jäädä Kujakissayhteisöön. Olin innoissani siitä, että kenties olimme saamassa kokonaan uuden kodin. Meidän ei tarvitsisi enää vaellella ja Ollikin voisi paremmin, sillä tässä eriskummallisessa, mutta kiehtovassa kissayhteisössä oli selkeät säännöt ja rutiinit. Se oli juuri sitä, mitä minun ystäväni oli aina kaivannut. Emo oli kertonut minulle ajastaan Kujakissayhteisössä ja siitä, miten paljon erilaisia kissoja täällä asui. Hänen mukaansa jotkut olivat häijyjä ja ilkeitä, ja minun pitäisi pysyä heistä kaukana, mutta en ottanut emoni varoituksia kuuleviin korviini. Minä uskoin, että jokaisessa kissassa oli hyvää.
Olin oleskellut koko päivän pesässä ja nyt olin matkalla ikkunalaudalle katselemaan kaksijalkalan maisemia. En saanut poistua pesästä yksin, sillä valvotuilla jäsenillä ei ollut sellaiseen oikeutta. Tajuamattani olin kuitenkin ajatuksissani kiilannut toisen kissan edelle. Käännyin nopeasti katsomaan kissaa, joka ehti pysähtyä ennen kuin törmäsimme toisiimme. Hänellä oli harmaanruskean ja valkoisen kirjava turkki.
En ollut nähnyt häntä aiemmin, kaiketi aikataulumme olivat menneet ristiin. Olin viime päivien aikana lähestynyt lähes jokaista kujakissaa, joka näytti edes hieman vastaanottavaiselta, sillä kaipasin kipeästi juttuseuraa. Uudet ystävät eivät koskaan olleet pahitteeksi, ja olinkin saanut Leopardista itselleni jonkin sortin ystävän. Hän oli ilomielin kertonut minulle Yhteisöstä ja sen historiasta, ja mitä enemmän kuulin, sitä enemmän pidin tästä paikasta. Tästä todella voisi tulla minulle ja perheelleni sekä Ollille uusi koti!
”Hei!” naukaisin iloisen tervehdyksen kollille, joka katsoi minua epäluuloisesti. Kasvoillani oli iloinen ja ystävällinen hymy, kuten lähes aina.
”Minun nimeni on Lola, kuka sinä olet? Emme olekaan tavanneet aiemmin, saavuin tänne muutama päivä sitten”, kerroin ystävällisellä äänellä ja otin askeleen taaemmas, sillä seisoin aivan kollikissan vieressä.
//Kobra?
