Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Ukonilma oli aivan yllämme, ja salama oli osunut jonnekin lähelle. Olisin valehdellut jos olisin sanonut, etten pelännyt. Jotain sairasta lohtua toi kuitenkin se, että myös Lauhalaukan katseesta paistoi puhdas pelko. En tiennyt johtuiko se säästä vai Aaltotassusta, mutta se tuntui lohduttavalta.
Taas salamoi, ja sade oli kiihtynyt rankkasateeksi. Vettä pääsi sisään pieneen pesäämme. Sen pohja oli jo märkä. Nousin seisomaan käpälieni kastuessa. En halunnut kastella muuta turkkiani, vaikka arvelin sen olevan mahdotonta. Jos sade jatkuisi tähän tahtiin, joutuisimme jättämään tulvivan pensaan ja juosta sateessa leiriin.
Salama iski taas, mutta yhä vain lähemmäksi. Sitä seurasi kovaääninen jylinä, joka peitti alleen kaiken muun äänen. Jylinä muistutti hirviöitä, kun ne juoksivat ukkospolun kovaa pintaa pitkin. Ajatukseni harhautuivat ukkosesta hirviöihin ja siitä taas Minttuvarjon kuolemaan.
Tunsin maan tärähtävän, muttei tällä kertaa ukonilman vuoksi. Jotain suurta oli kaatunut ja tömähtänyt maahan.
”Apua!” vertahyytävä parkaisu repi minut pois synkistä ajatuksistani, ja katseeni kohdistui Lauhalaukkaan. Kuin toisten ajatukset lukien, me molemmat säntäsimme peräkanaa ulos pensaan alta. Valtavat sadepisarat kastelivat paksun turkkini hetkessä. Katselimme ympärillemme etsien avunhuutajaa, mutta ketään ei näkynyt. Jonkin matkan päässä näkyi kaatunut kuusipuu.
Tuntui, kuin veri olisi karannut päästäni tajutessani mitä oli sattunut. Minua alkoi huimata. Kun voimakas tuuli tarttui turkkiini, olin vähällä kaatua märkään maahan. Lasittunut katseeni pysyi puussa. Joku oli jäänyt sen alle.
//Lauha?
// 211 sanaa
