Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Olin nukkunut edelliset kaksi yötä harvinaisen surkeasti. Metsähalla oli tuppautunut Eloklaaniin Mesitähden luvalla, ja minä olin tehnyt kaikkeni vältelläkseni häntä. Lauhalaukka oli luvannut selvittää, mitä kermanvärisellä kissalla oli mielessään. En uskonut, että Metsähalla olisi oikeasti palannut luokseni vain tutustuakseen minuun uudestaan.
Vaikka Metsähalla oli kuin olikin loppujen lopuksi ainoa emoni tässä maailmassa, hänen näkemisensä lähinnä vain inhotti minua. Naaras itse oli vuodenaikoja sitten hylännyt minut ja lähtenyt klaanista ilman hyvästejä. Sydämeni hajosi pirstaleiksi edes ajatellessani sitä epätietoisuudessa ja surussa vellovaa pentua, joka olin ollut hänen lähtönsä jälkeen. Lauhalaukka oli silloin täyttänyt sen aukon, jonka emo oli jättänyt minuun.
Nyt paras ystäväni teki kaikkensa, jotta Metsähalla pysyttelisi mahdollisimman kaukana minusta. Pyrin itsekin viettämään suurimman osan ajastani sotureiden pesässä, partioissa tai ulkona kävelyllä. Metsähalla päivysti päivät pitkät leirin pääaukiolla odottaen minua. Joka kerta minun ollessani yksin, hän yritti lähestyä minua. Lauhalaukan ollessa kanssani, naaras ymmärsi pysyä poissa silmistäni.
Vasta kaksi päivää oli kulunut, ja minä olin jo hermoraunio. Kävelin Lauhalaukan vierellä hankeen tehtyä polkua pitkin eteenpäin turhautuneena. Aurinko oli ohittanut huippunsa, ja me olimme lähteneet Metsähallaa karkuun kävelylle. Sää oli yhtä harmaa kuin minun mielenikin. Aurinko oli koko päivän pysytellyt visusti paksun pilvipeitteen alla, mutta pakkanen sentään oli lauhtunut hieman eilisestä.
Pudistelin turhautuneena päätäni kuunnellessani Lauhalaukkaa.
”Joka kerta hän vain sanoo haluavansa tutustua sinuun ja olla sinulle emo”, oranssinkirjava kolli huokaisi.
”Olla minulle emo?! Minä olen täysikasvuinen kissa, en minä mitään emoa tarvitse! Miksei hän voi ymmärtää sitä?” ärähdin turhautuneena samalla pysähtyen. Lauhalaukka jatkoi vielä pari askelta, mutta kun en lähtenyt seuraamaan häntä, hänkin pysähtyi. Kolli kääntyi katsomaan minua pahoillaan.
”Sitä minäkin olen yrittänyt sanoa hänelle, mutta hän ei tunnu uskovan”, Lauhalaukka sanoi lapojaan kohauttaen, ”voisiko olla, että hän oikeasti tahtoo tutustua sinuun? Olisiko se ihan kamalaa, jos juttelisit kerran hänen kanssaan selvittääksesi asiaa? Minä voisin tietysti tulla mukaasi, mutta ymmärrän kyllä, jos et tahdo jutella hänen kanssaan.”
Lauhalaukan sanat ärsyttivät minua, mutta oli myönnettävä, että hänellä oli pointtinsa. En voisi ikuisuuksiin asti jatkaa Metsähallan välttelemistä. Pahimmassa tapauksessa hän keksisi haluavansa liittyä Eloklaaniin pysyvästi, jolloin minun olisi viimeistään kohdattava hänet partioissa.
”En minä tiedä, pääni on aivan sekaisin, en ole nukkunut kunnolla moneen yöhön. Jos minä suostuisinkin juttelemaan hänen kanssaan, niin mitä minä edes sanoisin?” esitin kysymyksen, johon toivoin saavani vastauksen viisaalta ystävältäni.
//Lauha?
// 371 sanaa
