Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Ajatukseni harhautuivat takaisin siihen aikaan, kun elin vielä Kuolonklaanissa. Ajattelin, että mikäli olisin saanut viettää enemmän aikaa Raparperipistoksen kanssa, välillemme olisi voinutkin syntyä jotakin ystävyyttä suurempaa. Kaikki oli kuitenkin mennyt toisin ja olin lähtenyt Kuolonklaanista jättäen Raparperipistoksen taakseni.
”En, minulla ei kai ole sellaista ’oikeaa’ olemassakaan”, virnistin Lauhalaukalle, vaikka tunsin sydämessäni piston. En ollut koskaan ollut oikeasti rakastunut kehenkään. Täytyi myöntää, että olisin halunnut tuntea sen. Lauhalaukka oli ollut rakastunut, tai ainakin oletin niin. Hän oli rakastunut Villisieluun, mutta kirjavan kollin katoamisen jälkeen suhde oli kariutunut ja Villisielu oli löytänyt toisen, Karhumyrskyn. Kastanjanruskean kollin ajatteleminen sai niskakarvani nousemaan pystyyn.
”Älä nyt. Ei sitä koskaan tiedä, jos se kävelee jo tänään sinua vastaan”, oranssi kolli virnisti ja tönäisi minua hellästi. Naurahdin pienesti ja pudistelin päätäni.
”Seuraavaksi varmaan sanot, että se saattaa olla Kirsikkakuono”, irvistin ajatellessani vanhaa, luisevaa naarasta, jonka parhaat päivät olivat olleet vuodenaikoja sitten. Lauhalaukka yritti olla nauramatta, mutta pieni naurahdus karkasi ulos tuon suusta.
Kolli oli sanomassa jotain, mutta takaamme kantautuvat askeleet keskeyttivät hänet. Käännyimme tismalleen samaan aikaan katsomaan taaksemme. Meitä lähestyi partio, mutta tuuli toi mukanaan kuolonklaanilaisten ominaistuoksun. Jähmetyin, kun tunnistin eloklaanilaispartion seasta Punatähden sekä Henkäysvarjon. Harmaan kollin sininen katse tuntui tunkeutuvan syvälle sieluuni, saaden minut tuntemaan itseni pieneksi pennuksi. Mieleeni muistui se, miten Kuolonklaanin varapäällikkö oli piinannut minua ja savustanut minut pois Kuolonklaanista. Soturin sinisistä silmistä paistoi inho, kun hän silmäili minua ja Lauhalaukkaa.
”Heillä on asiaa Mesitähdelle”, kuulin partion johdossa olevan Salviakatseen sanovan, mutta en kyennyt irrottamaan katsettani Henkäysvarjosta. Partio kulki ohitsemme kohti leiriä. Henkäysvarjo katsoi minua kulkiessaan ohitsemme. Välissämme oli vain puoli ketunmittaa, ja ihan todella pelkäsin kollin hyökkäävän kimppuuni. Kun partio oli kadonnut puiden ja pensaiden sekaan, Lauhalaukka asteli eteeni ja katsoi minua kysyvästi.
”Oletko kunnossa?” soturi kysyi. Nyökkäsin hitaasti ja irrotin viimein katseeni suunnasta, jonne partio ja kuolonklaanilaiset olivat juuri kadonneet.
”Henkäysvarjo ei vain ole suosikkikissani. En ymmärrä, miten Punatähti on valinnut varapäällikökseen tuollaisen kissan”, sanoin ja kohtasin Lauhalaukan katseen.
//Lauha?
// 317 sanaa
