Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Hymyilin lämpimästi Huurretassulle, joka juuri pahoitteli keskittymisensä herpaantumista. Täytyi myöntää, että oli vaikeaa opettaa sellaista oppilasta, joka ei kuullut puoliakaan sanoistani. En halunnut kuitenkaan pilata suhdettamme ensimmäisten harjoitusten aikana, vaan yritin ymmärtää Huurretassua. Klaanin tavat olivat varmasti outoja, kun oli vasta tullut klaaniin. En voinut itse samaistua niihin tunteisiin, koska olin syntynyt ja varttunut Kuolonklaanissa, eivätkä asiat loppujen lopuksi olleet kovin erilaisia Eloklaanissakaan.
”Ei se mitään. Se on muuten hyvä, mutta sinun täytyy muistaa hengittää. Jos et hengitä, kaikki menee hetkessä pieleen. Hengitä ihan rauhallisesti vain”, kehotin. Huurretassu nyökkäsi ja pudottautui taas vaanimisasentoon.
”Yritä ottaa muutama askel eteenpäin. Muista katsoa koko ajan maata, jotta et astu mihin sattuu”, ohjeistin. Aluskasvillisuus pilkisti hangen alta, mutta itse maata ei näkynyt. Lehtikato eteni nopeasti, ja lunta tulisi vielä paljon lisää. Huurretassu otti kevyen askeleen, jota seurasivat toinen ja kolmas. Oppilaan kasvoille nousi vieno hymy, kun hän huomasi onnistuvansa.
”Hyvä. Noin sinun täytyy liikkua, kun kuljet saaliin perässä. Metsässä saat turvaa aluskasvillisuudelta, ja valkean turkkisi kanssa olet lumessa miltei näkymätön”, totesin rempseästi, tarkoituksena murtaa välillämme olevaa jäätä. Mielestäni oli tärkeää, että oppilas ja mestari pystyivät molemmat olemaan toistensa seurassa omat itsensä. Huurretassu katsahti minuun ja nousi ylös.
”Mitä sitten?” naaras kysyi. Olin kiitollinen siitä, että Huurretassu ainakin vaikutti olevan enemmän keskittynyt harjoituksiin kuin aiemmin.
”Sitten me etsimme saaliin. Haistele ilmaa, ja yritä löytää eläimen hajujälki. Lehtikadon aikaan voit myös hyödyntää lumeen painautuneita jälkiä”, selitin. En tiennyt, oliko Huurretassu vielä ymmärtänyt hajuaistinsa tärkeyttä, mutta se selviäisi pian.
//Huurre?
// 242 sanaa
