Malvaruusu
Kirjoittaja: Elandra
Oli aivan hiljaista, mutta Malvaruusun mielessä myrskysi. Ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen kuuhun, nuori soturinaaras oli aivan oikeasti raivoissaan! Aamun tapahtumat pyörivät taukoamatta hänen mielessään, ja mitä enemmän Malvaruusu niitä mietti, sitä kiukkuisemmaksi hän tuli.. Naaras oli paennut leiristä nummille välikohtauksen jälkeen ja hän mietti, mitä seuraavaksi tekisi. Leiriin palaaminen ja Eloklaaniin jääminen tuntui mahdottomalta. Hän halusi kostaa Pensastassulle. Pensastassu oli pilannut kaiken. Aamuiset tapahtumat alkoivat taas pyöriä Malvaruusun päässä..
Malvaruusu heräsi väsyneenä huonosti nukutun yön jäljiltä. Lähes koko yön oli satanut räntää, joka oli häirinnyt soturin tärkeitä unia. Hänen turkkinsa oli kastunut ja naaras oli yrittänyt tunkeutua klaanitovereidensa alle päästäkseen karkuun sadetta. Se ei kuitenkaan ollut onnistunut, sillä kukaan ei ollut ymmärtänyt Malvaruusun tarvetta päästä pakoon sateelta. Hän oli kokenut, ettei kukaan arvostanut häntä, vaikka todellakin olisi pitänyt!
Mitä pidemmälle aamu eteni, sitä surkeammaksi Malvaruusun päivä kävi. Pensastassu – naaraan ainoa ystävä – ei ollut leirissä, joten Malvaruusu joutui oleskelemaan yksin. Häntä ei todellakaan huvittanut liittyä yhdenkään hiirenaivoisen eloklaanilaisen seuraan, ei etenkään yöllisten tapahtumien jälkeen! Naaras ei voinut käsittää sitä, miten kukaan ei ymmärtänyt hänen hienouttaan. Malvaruusu oli ehdottomasti Eloklaanin kaunein ja loistavin soturi, jota kaikkien olisi pitänyt arvostaa ja kunnioittaa.
Vihdoinkin! Malvaruusu riemastui nähdessään Pensastassun kävelevän kukkulan rinnettä pitkin ja saapuvan leiriin. Mutta ilo haihtui nopeasti, kun Malvaruusu näki Pensastassun juttelevan hymyissä suin Kujetassun kanssa!
*Ei voi olla totta!* Malvaruusu ajatteli vihaisena. Hän lompsi leirin aukion poikki ystävänsä luokse ja katsoi häntä hurjan vihaisesti. Pensastassu näytti säikähtävän ystävänsä suurta reaktiota, mutta Kujetassu oli hyvin hämillään.
”Miten sinä kehtaat! Noinko paljon minä sinulle merkitsen?!” raivonpuuska sai vallan nuoresta soturista, joka alkoi raivon sokaisemana huutaa ystävälleen. Pensastassu katsoi pelästyneenä Malvaruusua.
”Mi-minä vain juttelin Kujetassun kanssa”, kullanruskea kolli vakuutteli ja luimisti pahoitellen korviaan. Se ei Malvaruusua lohduttanut. Ei se ollut tavallista juttelua, vaan ystävien juttelua!
”Kyllä minä näin miten te juttelitte! Sinä olet pettänyt minut, Pensastassu! Minä luulin, että me olimme ystäviä, mutta näemmä sinä olet vain kiero valehtelija, joka hylkää toisen heti kun tilaisuus tulee!” Malvaruusu sähisi karvat pystyssä. Hän ei ollut koskaan aiemmin ollut kenellekään niin vihainen.
”Mutta voihan Pensastassu olla myös minun ystäväni, vaikka hän onkin sinun ystäväsi”, Kujetassun huomautus ei tehnyt tilannetta lainkaan paremmaksi. Malvaruusun hurjistunut katse siirtyi häntä nuorempaan naaraskissaan.
”Eikä voi! Ystäviä voi olla vain yksi!” Malvaruusu sähähti ja paljasteli nuoremmalle naaraskissalle hampaitaan.
”Malvaruusu, sinä olet minun ainoa ystäväni! Minä lupaan”, Pensastassu uikutti, muttei se auttanut. Kolli oli pettänyt Malvaruusun ja luottamus oli mennyt. Hän oli kaveerannut Kujetassun kanssa, eikä Malvaruusu voinut sietää sellaista. Naarassoturi koki olonsa hyvin loukatuksi ja petetyksi. Hän oli luottanut Pensastassuun ja pitänyt häntä ystävänään, ja nyt toinen oli tehnyt hänelle noin likaisen tempun!
”Ole hiljaa, senkin katala juonittelija! Sinä osoitit juuri, ettet ansaitse minun ystävyyttäni, petturi! Minä en anna tätä sinulle ikinä anteeksi!” Malvaruusu sylkäisi sanat suustaan ja juoksi entisen ystävänsä ja Kujetassun ohi ulos leiristä.
Siitä asti Malvaruusu oli vaellellut onnettomana ja vihaisena Eloklaanin reviirillä. Lopulta hänen käpälänsä olivat johdattaneet soturin Eloklaanin ja Kujakissayhteisön rajalle. Malvaruusu katseli tuohtuneena Sekametsää, jonka puut tuntuivat vetävän naarasta puoleensa. Hän vilkaisi taakseen kuin varmistaakseen, ettei tällä kertaa kukaan seuraisi häntä.
Hän oli niin kamalan vihainen, että halusi kostaa Pensastassulle ja koko Eloklaanille sen, miten epäreilusti häntä kohdeltiin. Malvaruusu ansaitsi niin paljon parempaa ja enemmän arvostusta. Ajatus oli hetken mielijohde, mutta se tuntui soturista hyvältä: hän pettäisi klaaninsa ja näyttäisi kaikille, miten väärin häntä oli kohdeltu. Hän menisi ja kertoisi Kujakissayhteisölle pettäneensä klaaninsa. Kenties sitten Mesitähti, muut soturit ja erityisesti Pensastassu – vaikkei naaras aikonutkaan antaa entiselle ystävälleen anteeksi – oppisivat arvostamaan häntä ja tulisivat rukoilemaan hänen palaavan takaisin klaaniin!
Naaras ylitti rajan häntä pystyssä ja kiristi tahtiaan. Hän juoksi eteenpäin syvemmälle metsää ja nautti joka hetkestä. Soturi kiipesi lähimpään mäntyyn ja kapusi sen alimmille oksille. Voi miten hän olikaan kaivannut puita ja kiipeämistä! Malvaruusu jännittyi, kun hän näkikin alapuolellaan kissoja. Ne tarkkailivat ympäristöään ja olivat selvästi haistaneet reviirilleen saapuneen eloklaanilaisen – ei, entisen eloklaanilaisen. Malvaruusu oli niin vihainen, ettei hän halunnut enää kuulua synnyinklaaniinsa. Se oli täynnä hiirenaivoja, jotka eivät ymmärtäneet millaisen lahjan olivat saaneet Malvaruusun synnyttyä juuri heidän klaaniinsa!
Malvaruusu yritti piiloutua oksistoon, mutta turhaan; kujakissat olivat jo nostaneet katseensa puiden latvustoon ja selvästi nähneet naaraan. Suurikokoinen tummanharmaa kolli, valkoturkkinen naaras sekä valkea kollikissa lähestyivät mäntyä pitäen katseensa visusti Malvaruusussa. Soturi ajatteli, että hänen olisi turha yrittää paeta, se tuskin helpottaisi hänen liittymistään Kujakissayhteisöön – päinvastoin vain vaikeuttaisi sitä. Siispä naaraskissa lähti ketterin liikkein kapuamaan alas puusta. Hän loikkasi maahan kolmen kissan eteen ja hymyili vienosti.
”Hei, minä olen Malvaruusu. Ajattelin liittyä joukkoonne, sillä Eloklaani on täynnä hiirenaivoja, jotka eivät ymmärrä hyvän päälle”, Malvaruusu ilmoitti rennosti. Kyllä näiden kissojen pitäisi ymmärtää, miten arvokas Malvaruusu oli! Jos he eivät ymmärtäisi, hän kävisi mutkan Kuolonklaanissa ja yrittäisi liittyä heidän joukkoihinsa. Jos kukaan ei ymmärtäisi Malvaruusun hienoutta, hänen olisi varmaankin pakko palata takaisin Eloklaaniin ja takoa hiirenaivoisten kissojen päähän järkeä..
//Nefiri?
