Malvaruusu
”Cosmos”, Malvaruusu kuiskasi hiljaa yön pimeydessä vierellään makaavalle kollikissalle. Kilpikonnalaikukas naaras makasi vuoteessaan, muttei kyennyt nukkumaan. Hänen vierestään kuitenkin kuului vain kevyttä tuhinaa, Cosmos oli jo unessa. Malvaruusu huokaisi ja käänsi kylkeään. Hän oli huolissaan hänen ja Cosmoksen ystävyydestä. Cosmoksesta oli tullut hänen kaikkensa, eikä hän kestäisi, jos kolli löytäisi jostain paremman ystävän ja hylkäisi Malvaruusun. Ajatuskin moisesta sai Malvaruusun veren kiehahtamaan. Jos Cosmos tekisi mitään sellaista, se olisi hänen viimeinen tekonsa. Hän oli antanut kaikkensa ystävälleen, eikä ystäviä petetä.
Vaikka Malvaruusu miten yritti, uni pysyi kaukana. Hän vain pyöri vuoteellaan ja katseli pesän pimeitä nurkkia. Sieltä täältä kuului kujakissojen tuhinaa, ja ulkoa kantautui kaukaa kuuluvaa Hirviöiden murinaa. Malvaruusu palasi mielessään aikaan, jolloin hän oli elänyt Eloklaanissa. Silloin ajatuskin kaksijalkalassa nukkumisesta oli tuntunut järkyttävältä. Hänellä oli mennyt aikaa, ennen kuin oli tottunut kaikkiin kaksijalkalan ääniin ja hajuihin. Mutta nyt tämä kolkko ja karu kaksijalkala oli hänen kotinsa. Hän ja Cosmos olivat luoneet suunnitelman, jonka onnistuessa Malvaruususta tulisi koko kaksijalkalan hallitsija. Hän veti syvään henkeä. Jos Mesitähti ja muut näkisivät hänet nyt, he todellakin katuisivat sitä, että olivat koskaan kohdelleet Malvaruusua huonosti.
Malvaruusun huomaamatta nämä ajatukset keinuttelivat hänet syvään, lämpöiseen uneen, jossa hän hallitsi koko Kujakissayhteisöä ja nautti jokaisen kujakissan ehdotonta luottamusta ja rakkautta.
Aamun valjetessa Malvaruusu ei herännyt, vaikka muut nousivat ja lähtivät partioihinsa. Päivänsäde oli antanut hänelle aamun vapaaksi, sillä Malvaruusu oli käyttänyt monet aamut partioidessaan. Nyt hän sai nukkua pitkään ja se tulikin tarpeen. Viime yön unet olisivat jääneet aivan liian lyhyiksi. Nyt kujakissa heräsi siihen, kun jokin tönäisi häntä. Hän säpsähti ja kääntyi närkästyneenä tökkijän puoleen. Huomatessaan sen olevan Cosmos, kilpikonnalaikukkaan kissan ilme kirkastui. Hänen kasvoilleen piirtyi iloinen hymy.
”Kas, huomenta. Sinä nukuit pitkään”, Cosmos ilmoitti ja räpytteli silmiään. Malvaruusu haukotteli ja kampesi itsensä pystyyn.
”PYöriskelin yöllä aika pitkään”, naaras ilmoitti huokaisten, ”uni ei oikein tullut.” Cosmos kallisti päätään.
”Mikä sinua valvotti?” harmaavalkea kolli kysyi. Malvaruusu kohautti lapojaan ja vilkaisi nyt hieman nolostuneena poispäin. Öiset ajatukset tuntuivat aivan naurettavilta. Tietenkin Cosmos oli hänen luottamuksensa arvoinen. Hän luotti kolliin täysin.
”Oletko saanut ketään mukaan suunnitelmaamme?” Malvaruusu päätti vaihtaa aihetta, sillä ei halunnut kollin luulevan, etteikö hän luottaisi tähän.
