Malvatassu
Kirjoittaja: Elandra
”Herätys, Malvatassu”, Väärävarjon inhottava ääni tunkeutui nuoren naaraskissan uneen. Kilpikonnalaikukas naaras raotti tympääntyneenä silmiään ja kohotti hitaasti päätään. Hän silmäili eteensä ilmaantunutta valkeaa soturia hetken.
”Anna minä nukun”, naaras tuhahti ja painoi päänsä takaisin sammaliin. Hänen epäonnekseen Väärävarjo ei luovuttanut.
”Olet nukkunut jo koko yön. Me lähdemme nyt harjoituksiin”, soturi ilmoitti matalalla äänellä ja tönäisi käpälällään hellästi Malvatassun lapaa. Naaras nosti taas päänsä ylös ja katsoi tuimasti mestariaan. Hän oli viimeiset neljä päivää raatanut pesien kimpussa ja auttaen sen ohella klaaninvanhimpia ja pentutarhan asukkeja. Eikö hän saanut edes yhtä vapaapäivää kaikesta raatamisesta?! Oikeasti naaras ei ollut ihan kamalasti raatanut, sillä hän oli vain pyrkinyt kaiken aikaa välttelemään työntekoa. Kun klaaninvanhimmat olivat lähteneet eilen ulos Malvatassun siivotessa heidän pesäänsä, naaras oli käynyt eräälle vuoteelle lepäämään ja ottanut pienet nokoset siinä.
Hänen onnekseen hän ei ollut jäänyt kiinni töiden välttelemisestä, vaan kaikki kuvittelivat hänen ahertaneen täysillä kokonaiset neljä rangaistuspäivää.
”Älä jaksa! Minä tahdon nukkua vielä, eihän aurinkokaan ole edes noussut!” Malvatassu marisi ja katsoi inhoten mestariaan. Väärävarjo pudisteli päätään:
”Me nousemme yhtä aikaa auringon kanssa. Ala tulla nyt tai rangaistusaikasi pitenee entisestään.” Nyt mestarin ääni oli niin tiukka, että Malvatassu tiesi hänen olevan tosissaan. Ei naaras rangaistuksia pelännyt, sillä hienosti hän oli nytkin muokannut rangaistuspäivistään rennompia. Koska ärtymys oli muutenkin jo työntänyt väsymyksen pois, Malvatassu nousi ylös ja alkoi pestä pitkin, keskittynein kielenvedoin turkkiaan.
”Turhaan peset turkkiasi, se sotkeutuu kyllä harjoituksissa. Tule nyt”, Väärävarjo komensi ja lähti kävelemään ulos pesästä. Naaras pyöritteli silmiään ja käveli mestarinsa perässä ulos pesästä. Hän astui tahallaan osittain Lehmustassun käpälän päälle, ja kollikissa heräsi siihen säpsähtäen. Ennen kuin punertava kolli ehti sanoa mitään, Malvatassu oli jo kipittänyt ulos pesästä.
”Etkö voisi edes vähän palkita minua siitä, että olen niin hienosti suoriutunut rangaistuksestani?” Malvatassu uteli mestariltaan, kun he kävelivät kauemmas leiristä. Väärävarjo vilkaisi perässään lumessa tarpovaa Malvatassua ja pudisteli päätään:
”Suoritat rangaistusta sen vuoksi, että olet rikkonut sääntöjä, joten et ansaitse palkintoa.” Kilpikonnalaikukas naaras tuhahti ja pyöritteli taas silmiään. Väärävarjo oli sitten tylsä kissa. Tietysti Malvatassu olisi ansainnut palkinnon!
Metsä oli peittynyt valkoiseen lumikerrokseen, kun yöllä oli taas satanut lunta. Malvatassu inhosi lehtikatoa yli kaiken. Lumessa liikkuminen oli vaikeaa ja naarasta paleli jatkuvasti. Hän olisi halunnut vain jäädä pesän lämpöön niin kauaksi aikaa, että lumet sulaisivat ja hiirenkorva saapuisi.
Väärävarjo pysähtyi pienelle aukiolle. Malvatassu huomasi, että muutkin olivat käyttäneet aukiota harjoituksissa. Tuoretta lunta oli jonkin verran satanut aukiollekin, mutta ei niin paljoa etteikö selkeitä kamppailusta tulleita jälkiä olisi erottanut.
”Harjoittelemme tänään taistelemista. Tiedän, ettet pidä siitä, mutta päästäksesi soturiksi sinun on kyettävä puolustamaan itseäsi ja klaaniasi”, Väärävarjo naukui rauhallisella äänellä. Malvatassu pyöritteli silmiään, voi miten tylsää! Hän oli jo aiemmissa harjoituksissa tehnyt mestarilleen selväksi, ettei pitänyt taistelemista tai saalistamista kiinnostavina. Naaras ei kokenut tarvitsevansa taitoja mihinkään, asuihan hän klaanissa jossa kaikki muut hallitsivat ne! Ei kukaan huomaisi, jos yksi kissa jättäytyisi pois taisteluista. Malvatassu ei tosiaan riskeeraisi kallisarvoista henkeään typerien klaanitovereidensa puolesta!
”No, näytä sitten mitä pitää tehdä. Mutta minä varoitan, että en kyllä varmasti osaa mitään”, Malvatassu naukaisi lapojaan kohauttaen. Väärävarjo huokaisi, mutta asteli sitten keskemmäs aukiota.
”Olet liikkeiltäsi ketterä, joten harjoittelemme sen hyödyntämistä. Sinun ei ole järkevää hyökätä suin päin vihollisen kimppuun, koska sen perusteella mitä olen nähnyt, et ole järin voimakas. Hyödynnä nopeita liikkeitäsi ja väsytä vastustajasi. Väsynyt kissa on helpompi voittaa ja samalla voit pelata itsellesi lisää aikaa miettiä, kuinka selviät kiperästä tilanteesta”, Väärävarjo selitti. Tällä kertaa Malvatassu yritti kuunnella, vaikkei häntä oikeastaan kiinnostanut yhtään. Oppilas oli kuitenkin huomannut, että harjoitukset olivat aavistuksen verran helpompia, kun oli perillä siitä, mitä piti tehdä.
”Okei. Eli aloitammeko me sitten?” Malvatassu tuhahti. Hänen mestarinsa nyökkäsi ja ilmoitti hyökkäävänsä oppilaansa kimppuun.
Kun Väärävarjo syöksähti kohti itseään pienempää naaraskissaa, Malvatassu otti näppärästi jalat alleen ja lähti juoksemaan pois aukiolta. Hän kuuli mestarinsa askeleet perässään ja tajusi nopeasti, että valkea soturi saavutti häntä. Malvatassu teki äkkiä käännöksen vasemmalle ja jatkoi juoksemista, mutta Väärävarjo kiri entisestään välimatkaa pienemmäksi.
’Hiirenpapanat!’ Malvatassu ajatteli turhautuneena vilkaistessaan taakseen; välimatka hänen ja häntä takaa-ajavan soturin välillä oli enää vain alle ketunmitan verran. Naaraan katse pysähtyi lähellä olevaan puuhun. Se olisi hänen kohteensa. Malvatassu kiristi tahtiaan, mutta hangessa juokseminen oli haastavaa. Naaras pääsi puun juurelle ja lähti nopeasti kiipeämään sitä pitkin. Saatuaan kyntensä kiinni puunrunkoon, hän tunsi hampaat hännässään. Terävän nykäisyn voimasta Malvatassun ote irtosi ja hän lennähti alas puusta. Oppilas mätkähti pehmeään, koskemattomaan hankeen. Ennen kuin hän ehti tehdä mitään, valkea kissa painoi käpälänsä hänen päälleen.
”Olet ennalta-arvattava. Jos taktiikkasi on pakeneminen, älä tee sitä noin. Yksi pieni käännös ja selvä katse kohti puuta ei saa sinua karistamaan nopeaa takaa-ajajaa pois kannoiltasi”, Väärävarjo naukui ja nousi pois Malvatassun päältä. Oppilas nousi ylös ja ravisteli puuterimaisen lumen hippuset pois turkiltaan.
”Kyllä minä olisin osannut. Tämä typerä hanki vain teki minusta hitaan”, Malvatassu valitti, vaikka todellisuudessa Väärävarjon ohjeista oli apua jatkoa ajatellen. Väärävarjo kohautti lapojaan.
”Kokeillaan uudestaan. Voit hyödyntää pehmeää ja helposti pöllyävää lunta harhautuksena. Kun potkaiset sitä vastustajaasi kohti, lumi pöllyää ja estää vihollista näkemästä sinua. Muista, ettei pelkkä pakaneminen riitä: et saa kääntää selkääsi klaanitovereillesi, jos vihollinen hyökkää leiriin”, valkea soturi lausahti matalalla äänellä, kuin syyttäen Malvatassua jo jostain mitä hän ei ollut tehnyt – vielä. Malvatassu siristi silmiään.
”Ei sota yhtä kissaa kaipaa. Minä olisin muutenkin vain tiellä taistelussa, kun en minä osaa mitään”, Malvatassu mutisi. Hän kuuli Väärävarjon huokaisevan.
”Et sinä osaa mitään, jos et harjoittele. Keskity enemmän ja yritä tosissasi, niin kyllä sinä taistelemaan opit”, soturi tuhahti. Malvatassun kasvoille piirtyi tyytyväinen virnistys, kun hän sai mestarinsa turhautumaan.
”Ei minun tarvitse oppia. Minä olen päällikön tytär, ei minua voi karkottaa klaanista tai pitää ikuisesti oppilaana sen vuoksi, etten osaa taistella. Pääsihän Kimalaistoivekin soturiksi, vaikka hän tuskin osaa yhden yhtä soturin taitoa”, kilpikonnalaikukas oppilas tuhahti. Väärävarjo katsoi lievästi pettyneenä oppilastaan ja pudisteli päätään.
”Sinussa ja Kimalaistoiveessa on se ero, että hän sentään yritti. Minä voin kyllä pitää sinut oppilaana klaaninvanhimman ikään saakka, jos et lopeta tuota marisemista ja ala harjoitella tosissasi”, Väärävarjo vastasi tiukalla äänellä. Malvatassu huokaisi:
”Tiedät itsekin, ettei se ole totta. Et sinä kestä minua kuutta kuta enempää.”
”Et tiedäkään, mitä kaikkea minä kestän. Nyt suu suppuun ja yritä uudelleen. Emme palaa leiriin ennen kuin olet onnistunut harjoituksissa edes kerran”, soturi käskytti. Malvatassua ei olisi kiinnostanut totella, mutta hän koki sen olevan hänen omaksi edukseen tällä kertaa. Ulkona oli kylmä, eikä naaras mielellään viettäisi koko loppupäivää ulkona jäätymässä.
//KP-boosti
