Merete
//Erakko
//Klaanien lähialueet
Katselin Harjuksen intoa hieman ymmälläni. En ollut tottunut moiseen asenteeseen. Minun oli aina pitänyt paeta, sopeutua ja olla varuillani ihan sama missä olin elänyt ja vaikka tiesin Harjuksen olevan luonteeltaan leikkisämpi ja äänekkäämpi yksilö, en kuitenkaan ollut nähnyt vielä tälläistä käytöstä.
“Onko jokin vialla?” Tähdenlento kysyi minulta huomaten varmasti kummasteluni. Pudistin kuitenkin päätäni vastaukseksi, koska naaras ei varmaankaan ymmärtäisi hämmästelyni syytä.
“Hyvä.”
Pian metsä jo aukeni kaikkialla ympärillämme. Ihana lämmin tunne valtasi minut, yhteenkuuluvuus. Minä kuuluin metsään, se kuului minuun. Kunhan oppisin saalistamaan oman ruokani, en enää palaisi kaksijalkalaan.
Yöllä oli satanut, sillä maa oli hiukan kosteaa. Se tuntui kylmältä polkuanturoiden alla. Huomasin pienen puron, joka virtasi kauempana. Vilkuilin muita josko voisimme pysähtyä sen ääreen juomaan.
“Tuolla on puro!” Harjus hihkui ja säntäsi kohti äkkäämääni vedenlähdettä. Tyytyväisenä tassutin hänen peräänsä jättäen Tähdenlennon ja Revontulen vilkuilemaan toisiaan.
Puro osoittautuikin miltei kokonaiseksi joeksi. Kumarruin sen ääreen ja latkin kirkasta raikkaan kylmää vettä. Se oli niin paljon parempaa kuin kaksijalkalan lammikoista löytyvä juomavesi. Toisaalta joskus myös kaksijalat tarjosivat meille vettä, mutta se maistui oudon metalliselle, miltei verelle.
Huomasin pinnan alla liikkuvan hopeankirjavan kalan. Jähmetyin ja terästin aistejani. En ollut ikinä maistanut metsästä napattua kalaa. Koukkasin käpäläni veteen ja sain sätkivän pötkylän heilautettua hiekkaiselle joen rantamalle.
Tapoin kalan sulavin liikkein ja nostin sen hampaisiini. Harjus ja molemmat vanhemmista kissoista tuijottivat minua ällistyneinä.
“Hienoa työtä, Merete”, Tähdenlento naukui selvästi hyvin yllättyneenä taidokkaasta nappauksestani. En ollut aikaisemmin juurikaan kalastanut, mutta kaksijalkani luona elellessäni se oli joskus päästänyt minut ulos metsään, jolloin olin tarkkaillut sen pihamaalla sijainnutta lampea ja sen kaloja.
Laskin kalan nurmikolle ja katselin muita. “Harjus, sinullahan oli nälkä”, lausuin epävarmasti ja tarjosin kalaa mustaturkkiselle kollille. Hän katsoi minua silmät suurina kuin täysikuut konsanaan.
“Kiitos Merete!” Harjus naukui yhtä äimänkäkenä kuin kaksi muutakin seuralaistani. Sitten hän kävi kalaan kiinni ahnain suin. Räpyttelin silmiäni pari kertaa ja istahdin nuolaisemaan rintaani.
Oli ihan mukava nähdä, että tein kaksi muuta ylpeäksi jollakin mitä onnistuin kerrankin tekemään.
//Lentotähti?
