Mesi
Kirjoittaja: Elandra
Nostin apean katseeni Liljaan.
”Minä olen murhaaja”, kuiskasin säröilevällä äänellä ja kohtasin sisareni katseen. Liljan ilme muuttui synkäksi. Hän puski hellästi poskeani ja pudisteli päätään.
”Et sinä ole murhaaja. Murhaajat ovat ilkeitä ja tappavat huvikseen, mutta sinä et ole sellainen. Pelastit meidän henkemme, ja kenties koko tulevaisuutemme”, sisareni ääni oli pehmeä ja rauhoittava. Sanat auttoivat vähän, mutta paha olo ei kadonnut. Tuntui pahalta tiedostaa, että olin riistänyt elävän kissan hengen. Vaikka sisimmässäni tiesin, että se oli ollut ainoa vaihtoehto, en voinut tunteilleni mitään.
”Entä jos olisimmekin selvinneet puhumalla?” kysyin vaimealla äänellä, vaikka tiesin ettei jossittelu auttaisi. Lilja pudisti jälleen päätään.
”Sinä seurasit niiden kissojen elämää monta päivää. He olivat kylmäverisiä ja tunteettomia, eivät he puhumalla asioita ratkaisseet”, Lilja huomautti. Painoin pääni sammaliin. Ajatukseni olivat sekavat, ja minua väsytti. Taistelu oli vienyt hurjasti voimiani. Täytyisi levätä.
Seuraavana päivänä heräsin auringonnousun aikaan. Olin nukkunut kauan, eikä kukaan ollut tullut herättämään minua. Koko maailma sekä ajatukseni tuntuivat kirkkaammilta nyt. Siitä huolimatta syyllisyys kalvoi mieltäni tiedostaessani sen, että olin riistänyt johtajan hengen. Karistin ajatukset mieleni taka-ajalle, kun poistuin pienestä leiristämme. Päätin suunnata kauemmaksi ja etsiä saalista.
Palatessani takaisin orava suussani, Lilja ja Daisy olivat jo heränneet. Lauhalaukka oli kadonnut tekemältään sammalvuoteelta ilmeisesti saalistamaan. Tähtiklaani oli edellisenä yönä kehottanut minua puhumaan Lauhalaukan kanssa. Hän voisi olla hyvä lisä Eloklaaniin, koska kolli tunsi soturin tavat, vaikka tuskin olikaan koskaan kuullut Tähtiklaanin laatimasta soturilaista. Daisy hymyili minulle saapuessani heidän luokseen.
”Nukuitko hyvin?” Lilja kysyi. Laskin tuuheahäntäisen oravan maahan jalkojeni eteen ja kohautin lapojani.
”Rantatähti suositteli minua puhumaan Lauhalaukan kanssa Tähtiklaanista ja kaikesta. Hänessä voisi olla potentiaalia klaanimme jäseneksi”, sanoin. Lilja nyökkäsi merkiksi siitä, että hän oli samaa mieltä.
”Mutta hänhän on siitä Kuolonklaanista”, Daisy huomautti ja veti oravaa lähemmäs itseään.
”Entä sitten? Hän sanoi, että kuolonklaanilaiset eivät näytä tunteitaan samalla tavalla kuin esimerkiksi me tai hän itse. Se tarkoittaa, ettei Lauhalaukka ole samanlainen kuin muut hänen klaanitoverinsa”, sanoin vakavalla äänellä. Daisy kohautti lapojaan ja haukkasi palan oravasta. Naaras oli näiden kuiden ajan oikeastaan vain tullut mukanamme. Hän ei osannut saalistaa tai taistella. Olin yrittänyt opettaa naarasta, mutta hän ei ollut kiinnostunut asiasta. Kenties Lauhalaukka voisi auttaa meitä opettamaan sinikilpikonnakuvioinen ystävämme edes saalistamaan.
Lauhalaukasta puheen ollen, kolli palasi luoksemme suussaan hiiri. Hän tervehti meitä kohteliaasti ja istui muodostamamme ympyrän keskelle.
”Milloin me jatkamme matkaa? Kuolonklaaniahan kohti me menemme, eikö niin?” Lauhalaukka kysyi ja antoi katseensa kiertää Daisyn ja Liljan kautta minuun.
”Joo. Voimme jatkaa matkaa heti kun olemme syöneet”, totesin. Jostain syystä kaksijalkala palasi jälleen mieleeni. Sen tapahtumat tulisivat kummittelemaan mielessäni vielä pitkään. Minusta tuntui pahalta johtajakissan puolesta, vaikka naaras olikin ollut meille ilkeä.
//Lilja tai Lauha?
// 426 sanaa
