Mesi
Kirjoittaja: Elandra
Katsoin väsyneillä silmilläni Liljaa. Hän oli tuonut luoksemme Olof-nimisen erakkokissan, joka oli juuri kertonut tarinansa. Lähes puolet oli mennyt minulta ohi, mutta kolli oli ilmeisesti ollut siinä kaksijalkalassa, jossa olimme myös olleet loukussa. Olin juuri vastaamassa sisarelleni, kun aivastus yllätti minut. Niiskaisin jälleen nenääni ja ravistelin päätäni.
”Jos sinä luotat häneen, niin luotan minäkin”, totesin nuhaisella äänellä ja asetuin makaamaan sammalvuoteelle, jonka Daisy oli minulle tehnyt. Olin kovin väsynyt. Sisareni oli antanut minulle yrttejä, mutta ne eivät olleet kohentaneet heikkoa oloani. Lilja katsoi minua huolestuneena.
”Lepää vain, niin olosi paranee”, Lilja lupasi ja kosketti hellästi kuonollaan poskeani. Tämän jälkeen harmaa sisareni vetäytyi etäämmälle keskustelemaan Olofin kanssa. Suljin silmäni ja vajosin nopeasti uneen.
En tiedä johtuiko se tästä flunssasta, mutta en tavannut Tähtiklaania. Näin ihan tavallista unta, jossa oli myös Lilja. Painajaismaisessa unessa Lilja oli metsän toisella puolella, ja minä yritin juosta hänen luokseen. Naaras kuitenkin etääntyi aina kun yritin saavuttaa häntä. Vaikka juoksin niin lujaa kuin käpälistäni pääsin, en päässyt Liljan luokse. Naaraan kasvoilla oli joka hetki entistä kauhistuneempi ilme. Ihan kuin hän olisi nähnyt jotakin kammottavaa.
Säpsähdin hereille, kun joku kosketti lapaani. Tulija säpsähti ja hypähti taaksepäin. Tunnistin sinikilpikonnakuvioisen naaraskissan Daisyksi.
”Hui, säikäytit minut ihan toden teolla! Luulin sinun olevan kuollut”, Daisy sanoi ja naurahti hermostuneena. Yritin hymyillä, mutta se ei oikein luonnistunut. Nenäni oli tukkoinen, ja kurkkua kuivasi.
”Voisitko hakea minulle vettä?” kysyin käheällä äänellä. Daisy nyökkäsi ja poistui heti pesästä. Hengitykseni rahisi ja oloni oli varsin epämukava. Vaivuin nopeasti takaisin uneen.
Seuraavan päivän aikana heräsin useaan otteeseen, mutta vain pieniksi hetkiksi. Lilja antoi minulle yrttejä ja vettä, ja Daisy auttoi minua syömään. Ruokahaluni oli kuitenkin kadonnut, enkä saanut syötyä paria suullista enempää. Rukoilin toivottomana Tähtiklaanilta apua, koska oloni oli kamalampi kuin koskaan. Aina kun heräsin, minua heikotti, päätä särki, nenä vuosi ja kurkkuun sattui. Tuntui kuin kehoni olisi ollut vuorotellen tulessa ja vuorotellen aivan jäässä. Unessakaan oleminen ei ollut mitään herkkua. Aina kun vajosin uneen, näin painajaista. Sama painajainen Liljasta toistui kerta toisensa jälkeen. Ajatukseni olivat utuisia.
Kun heräsin taas, oloni tuntui hieman paremmalta. En ollut varma, montako päivää olin maannut tässä huonokuntoisena. Lilja istui pesässä vähän matkan päässä minusta. Huomatessaan minun heräävän, naaras kiiruhti luokseni.
”Mikä olo sinulla on?” kissa kysyi ja katsoi minua suoraan silmiini.
”Parempi”, vastasin lyhyesti, koska voimani tuntuivat olevan loppu. En jaksaisi olla hereillä kauaa. Liljan kasvoille ilmestyi huojentunut hymy. Naaras kosketti poskeani ja kehräsi hiljaa.
”Kyllä minä tästä pian toivun. Voimme jatkaa sitten matkaa kohti uutta kotia”, sanojani seurasi yskänpuuska, joka tuntui ikävältä kurkussani.
”Älä kiirehdi ollenkaan. Anna aikaa parantumiselle, jotta tämä tauti ei tule takaisin pahempana”, Lilja sanoi lempeällä äänellään. En vastannut, vaan ummistin silmäni jatkaakseni uniani.
//Lilja tai Lauha?
// 437 sanaa
