Mesi
Kirjoittaja: Elandra
Lilja oli sanonut ääneen kaiken sen, mitä myös minä pelkäsin. En voinut olla lainkaan varma siitä, miten Kuolonklaani tulisi suhtautumaan Tähtiklaaniin tai ylipäätään Eloklaaniin, joka muuttaisi heidän rajanaapurikseen. Kohautin lapojani ja käänsin katseeni Liljaan. Katseestani takuulla paistoi se, että myös minäkin olin peloissani Kuolonklaanin suhtautumisesta.
”Kenties voisin kysyä Tähtiklaanilta, jos saisimme tavata tämän Minttutassun unissamme. Voisimme kysellä häneltä vähän siitä, miten hänen oma tehtävänsä edistyy. Hän on meidän avaimemme turvallisuuteen, kun Eloklaani perustetaan. Jos Minttutassu ei onnistu puhumaan kuolonklaanilaisia ympäri, me olemme tuhoon tuomittuja”, sanoin hiljaisella äänellä, jotta Daisy tai Lauhalaukka ei kuulisi. En halunnut saada etenkään Daisya pelkäämään tulevaisuuttamme.
”Se kuulostaa hyvältä idealta”, Lilja totesi nyökytellen päätään. Se oli siis nyt selvää. Pyytäisin Rantatähdeltä tai Helmiloisteelta lupaa Minttutassun tapaamiseen. En ollut lainkaan varma onnistuisiko se.
Kun yö saapui, jatkoimme vielä vähän matkaa. Olimme ohittaneet kaksijalkalan, ja nyt edessämme tuntui olevan loputon metsä. Olin kiivennyt läheisellle kukkulalle nähdäkseni metsän lopun, mutta se näytti jatkuvan loputtomiin. Olimme asettuneet vanhaan mäyrän pesään nukkumaan. Mahduimme sinne ihan hyvin, mutta pesä ei ollut kovinkaan tilava. Nukahdin nopeasti kuunnellessani ystävieni hengitystä.
Tapasin jälleen Tähtiklaanin. Tällä kertaa Helmiloiste oli yksin paikalla. Hän ilmeisesti jatkaisi kertomalla oppilaiden koulutuksesta. Ennen kuin naaras ehti aloittaa, esitin hänelle kysymykseni:
”Voimmeko me tavata Minttutassun?” Helmiloiste kääntyi puoleeni peittelemättä yllättyneisyyttään. Naaras mietti hetken ennen kuin vastasi.
”Miksi haluatte tavata hänet?” jokiklaanilaisnaaras kysyi ja kohtasi katseeni.
”Haluamme keskustella hänen kanssaan. Hänestä kuitenkin tulee Eloklaanin ensimmäinen virallinen soturi, joten olisi ihan hyvä tuntea hänet edes jotenkuten”, vastasin vakavalla äänellä. Helmiloiste nyökkäsi.
”Voin yrittää saada asian onnistumaan, mutta nyt meillä on paljon tehtävää”, hopeanharmaa kissa totesi ja viittoi minut peräänsä. Naaras johdatti minut Jokiklaanin leiriin. Hän kertoi minulle Jokiklaanin tavasta kouluttaa oppilaansa. Se poikkesi jonkin verran muista klaaneista, koska jokiklaanilaisten tuli osata uida ja kalastaa. Heidän elämänsä oli muutenkin keskittynyt aika paljon veteen ja siihen liittyviin asioihin. Jokiklaanilaiset olivat jopa koristelleet pesiään simpukoilla. Ajatus oli huvittanut minua.
Matka jatkui seuraavan aamuna aamiaisen jälkeen. Vatsani huusi edelleen nälkää, mutta en voinut antaa sen häiritä. Olimme saaneet kiinni vain yhden jäniksen, ja sen oli nyt riitettävä. Kun päivä eteni ja aurinko kohosi taivaalla ylöspäin, minua alkoi paleltaa. Nenäni vuosi koko ajan, ja niiskutin kävellessäni eteenpäin. Liljan aivastelu ja niiskutus oli hellittänyt lehtisateen myötä, mutta miksi minä nyt niiskuttelin? Yllättäen aivastin. Se sai Liljan huolestuneeksi. Sisareni kipitti vierelleni ja katsoi minua kysyvästi.
”Oletko kunnossa?”
”Ei tässä mitään”, vastasin ja hymyilin vaivalloisesti. Lilja ei uskonut minua. Hän nosti häntänsä pystyyn ja pysäytti pienen partiomme. Lauhalaukka ja Daisy katsoivat meitä kysyvästi.
”Onko kurkkusi kipeä?” Lilja kysyi ja tarkasteli minua katseellaan. Pudistin päätäni.
”Minun on vain vähän kylmä ja nenä vuotaa, ei sen kummempaa. Tämä johtuu varmaankin kylmenevästä säästä”, totesin ja yritin rauhoitella huolestunutta pentuetoveriani. Liljan ilme pysyi vakavana.
”Pysähdytään tähän ja levätään loppupäivä. Et sinä voi jatkaa matkaa, jos olet vilustumassa”, Lilja sanoi ja vilkaisi Daisya ja Lauhalaukkaa. Lauhalaukka vilkaisi kysyvästi minua.
”Ei meidän pidä pysähtyä. On päästävä metsän toiselle puolelle huomiseen mennessä”, sanoin ja olin lähdössä jatkamaan matkaa, mutta yllättäen minua alkoi huimata. Olin vähällä kaatua maahan, mutta Lauhalaukka ehti vierelleni. Hän antoi minulle tukea omalla kehollaan.
”Jos minä ja Daisy rakennamme pesän, etsitkö sinä Medelle joitakin yrttejä? Hehkuaskel antaa yrttejä vilustuneille kissoille”, Lauhalaukka selitti. Lilja nyökkäsi.
”Ja sinä et sitten tee yhtään mitään. Jos et lepää, tuo tauti voi muuttua viheryskäksi, ja se ei ole mikään pieni flunssa!” Lilja sanoi ja katsoi minua vakavalla ilmeellä. Huokaisin, mutta en voinut väittää vastaan. Olisin halunnut jatkaa matkaa, mutta Lilja oli oikeassa. Jos vilustuminen pahenisi, se voisi ehkä jopa tappaa minut. Nyt jos koskaan olin onnellinen siitä, että Lilja oli tuleva parantaja. Hän hoitaisi minut kuntoon hetkessä.
//Lilja tai Lauha?
// 596 sanaa
