Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Hämmennys valtasi minut heti, kun Talvikkitakku alkoi puhua. Hän syytti minua jostain, jota en tiennyt edes tehneeni. Tyttäreni mielestä olin vienyt häneltä kaiken, mukaan lukien perheensä ja sitten vielä häädin hänet klaanista. Minä en ymmärtänyt. Viimeisimmän pentueeni syntymän jälkeen Talvikkitakku oli muuttunut etäiseksi ja luotaan pois työntäväksi. Sitten hän oli vain lähtenyt. Minä en käsittänyt, miten olin aiheuttanut tyttärelleni moisen olon, mutta se sai minut tuntemaan oloni surkeaksi.
Kun naaras oli työntänyt kasvonsa turkkiani vasten, olin säikähtänyt. Luulin hänen yrittävän tappaa minut. Mutta sen sijaan nuori soturi painautuikin minua vasten, itki ja avasi enemmän tuntemuksiaan. Päällimmäisenä hänen sanoistaan mieleeni jäivät seuraavat:
“Miksi kukaan muu ei voi huomata minua? Miksi sinä tai Minttuliekki ette huomaa minua?”
Se sai sydämeni hajoamaan pirstaleiksi. Siltäkö Talvikkitakusta oikeasti tuntui? Etten minä rakastanut häntä? Olin aina tiennyt punaturkkisen tyttäreni olevan.. Noh, erityinen. Se oli paljastunut viimeistään suurten harjoitusten jälkeen, kun naaras ei ollut kestänyt häviötään ja oli syyttänyt joukkuetovereitaan siitä. Olin ollut niin kiireinen, etten ollut huomannut häntä ja hänen pahaa oloaan. Minä olin luullut, että Talvikkitakku itse ei vain halunnut olla perhettäni; olin luullut hänen vältelleen minua ja Minttuliekkiä. Jos olisin tiennyt, olisin lähestynyt häntä. Nyt minua kadutti, että olin silloin katsonut parhaaksi antaa kiukuttelevalle kissalle tilaa, mutta nyt tajusin tehneeni aivan väärin.
Kyyneleet kohosivat myös minun silmiini, kun Talvikkitakku kertoi toivoneensa, että menettäisin kaiken. Sen kuuleminen teki hirvittävän kipeää, mutta yritin ymmärtää naaraan tuntemuksia. Hänellä oli selvästi hyvin, hyvin paha olla ja kaikesta päätellen minä olin syyllinen. Vatsassani muljahti, en tiennyt mitä sanoa. Avasin suuni, mutta miettimäni sanat eivät tuntuneetkaan järkeviltä, joten suljin sen pian uudestaan. Talvikkitakku katsoi minua itkuisena ja täristen. Minä halusin saada tyttäreni tajuamaan, kuinka paljon minä häntä rakastinkaan ja kuinka kovasti olin häntä kaivannut.
”Anteeksi, että olen saanut sinut tuntemaan niin”, henkäisin hiljaa, pyytäen anteeksi sydämeni pohjasta. Pidin hetken tauon miettiessäni seuraavia sanojani, ja Talvikkitakku antoi minulle aikaa.
”Jos olisin tiennyt, en olisi koskaan jättänyt sinua yksin. Minä luulin, että sinä halusit minun menevän pois, ettet sinä kaivannut minun seuraani.. En ikipäivänä olisi halunnut, että koet etten rakastaisi sinua. Talvikkitakku, sinä olet minun tyttäreni ja en koskaan lakkaa rakastamasta sinua. Minä huomaan sinut, olen aina huomannut, enkä koskaan lakkaa huomaamasta. Voinko minä jotenkin korjata virheeni, jotta voisit antaa minulle anteeksi?” kuiskasin hiljaa ja surkeana. Minusta tuntui, etten saanut suustani ulos niitä sanoja, joita Talvikkitakku tarvitsi juuri nyt. Saatoin vain toivoa, että tämä olisi tarpeeksi ja että voisin korjata tämän kammottavan tilanteen jotenkin..
//Talvikki? 🙁
