Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Katsoin Minttuliekkiä mietteliäästi. Tosiaan, Lauhalaukka voisi tietää enemmän.
”Hyvä idea. Minä käyn kysymässä asiaa Lauhalaukalta. Sinä voit mennä nukkumaan, niin jutellaan lisää sitten aamulla”, sanoin, ja Minttuliekki nyökkäsi. Punaruskea naaras astui edelläni ulos pesästä. Ulkona oli alkanut jo hämärtää. Kävelin maahan tallottua polkua pitkin sotureiden pesän edustalle, jossa laikukas kollikissa istui. Lauhalaukka kääntyi minun suuntaani kysyvä katse kasvoillaan.
”Hei Lauhalaukka”, tervehdin soturia kohteliaasti.
”Hei”, soturi vastasi ja odotti, että jatkaisin. Istuin alle ketunmitan päähän soturista, ja harkitsin hetken sanojani.
”Muistatko erakkojoukkoa, joka aikoinaan vartioi Kuolonklaanin etelärajaa?” kysyin. Huomasin Lauhalaukan säpsähtävän. Kolli selkeästi tunnisti erakkojoukon, josta puhuin. Soturi mietti hetken ajan sanojaan, jonka jälkeen hän vastasi:
”Muistan kyllä.”
”Hyvä. Mietin vain, että kenties voisit auttaa minua näiden kissojen löytämisessä? Eloklaani tarvitsee vahvistusta, ja ehkä nämä erakot voisivat olla sitä”, selitin suunnitelmani valehtelematta. Lauhalaukka pysyi hetken hiljaa. Kolli katsoi minua suoraan silmiini.
”He eivät asu enää Kuolonklaanin rajalla, muuta en tiedä. Kenties he ovat siirtyneet etelämpään asumaan, tai sitten vaihtaneet kokonaan paikkaa. Miksi luulet, että he liittyisivät Eloklaaniin? Jos en väärin muista, erakot nimen omaan halusivat pysyä erakkoina, kun he kohtasivat Kuolonklaanin”, oranssi-valkoinen kolli sanoi mietteliäänä. Kohautin lapojani.
”Kenties he kammoksuivat sitä, millaisia kissoja Kuolonklaanissa asui. Eloklaani on täysin eri asia, ja on yritettävä jotakin”, sanoin. Lauhalaukka nyökkäsi.
”Kiitos kuitenkin. Jos sinulle tulee jotakin mieleen, ilmoitathan minulle”, sanoin ja kohtasin jälleen kollin sinisen katseen.
”Tulen heti juttusille, jos keksin jotakin”, soturi lupasi hymyillen pienesti. Nousin seisomaan ja hyvästelin Lauhalaukan. Palasin takaisin pesääni.
Seuraavana aamuna olin hereillä jo ennen auringonnousua. Leirin pääaukio oli tyhjillään, ainoastaan Viherkatse istui aukion laidalla yövartiossa. Kävelin tabbykuvioisen naaraskissan luokse hymyillen. Kissa vaikutti väsyneeltä.
”Voit mennä nukkumaan, minä jatkan tästä”, lupasin. Viherkatse nosti katseensa minuun kiitollisena.
”Kiitos”, soturi sanoi, ja suuntasi kohti sotureiden pesää. Yksinäisyys ei kestänyt kauaa, kun kissat alkoivat hiljalleen heräillä. Aamun partioihin lähtevät kissat valmistautuivat lähtöön. Samassa muistin, että Hillatassullekin oli tehtävä tälle aamulle. Nousin ylös lumesta ja kävelin oppilaiden pesälle. Työnsin pääni sisään.
”Hillatassu”, lausuin oppilaan nimen. Valkea kolli nukkui pesän keskellä Halavatassun vierellä. Kolli säpsähti hereille ja katsoi minua kysyvästi.
”Nouse ylös, minulla on sinulle tehtävä”, sanoin ja vedin pääni ulos pesästä. Kävelin takaisin Litteäkiven liepeille, ja odottelin oppilaani tuloa. Katselin sillä välin pilvistä taivasta. Pilvet olivat peittäneet aamun viimeiset tähdet alleen. Päivästä tulisi lämmin, sillä hiirenkorva lähestyi meitä päivä päivältä.
”Mikä se tehtävä on?” Hillatassu kysyi nyt aivan virkeänä. Hymyilin leveästi.
”Pääset vaihtamaan Kirsikkakuonon makuualuset”, vastasin. Hillatassu huokaisi turhautuneena.
”Taasko? Eihän siitä ole kauaa, kun ne vaihdettiin!” oppilas valitti turhautuneena.
”Oppilaiden tehtävä on kunnioittaa vanhempia ja pitää huolta klaaninvanhimmista, ja se on äärimmäisen tärkeä tehtävä. Sitä voisi melkeinpä verrata päällikkyyteen. Minun tehtäväni on pitää huoli siitä, että klaanilaiset ovat tyytyväisiä”, sanoin vakavalla äänellä, ja Hillatassu ymmärsi virheensä. Oppilas pahoitteli.
”Käyn heti vaihtamassa sen vuoteen”, kolli lupasi ja kipitti klaaninvanhimpien pesälle. Katsoin, kuinka valkea kissa katosi pensaan suojiin. Huomasin Minttuliekin astuvan ulos sotureiden pesästä juuri sillä hetkellä, kun vilkaisin sinnepäin. Naaras huomasi minut, ja käveli luokseni pääaukion poikki.
”Kertoiko Lauhalaukka eilen jotakin?” Minttuliekki meni suoraan asiaan. Pudistelin päätäni.
”Ei mitään olellista. Ajattelin kuitenkin käydä tarkastamassa sen alueen, jossa kissat aiemmin asuivat”, selitin.
”Okei, ehkä sieltä löytyy jotakin hyödyllistä. Aiotko mennä yksin?” naaras kysyi.
”Ehkä niin on parempi. Klaani tarvitsee jokaista soturia täällä”, sanoin, ja Minttuliekki nyökkäsi.
”Aion lähteä aurinkohuipun hetken aikaan, jonka jälkeen sinä olet vastuussa leiristä”, lisäsin vielä. Minttuliekillä ei ollut mitään asiaa vastaan. Varapäällikkö suuntasi kohti oppilaiden pesää herättääkseen kai oppilaansa.
Käynti Kuolonklaanin eteläpuolella oli turha. Paikalla ei ollut kuin satunnaisia kissojen hajuja, mutta ne kuuluivat ohikulkumatkalla olleille kissoille. Mitään merkkiä erakkojoukosta ei näkynyt. Olin kiertänyt reviiriä, ja käynyt myös etelämpänä. Palasin hukkareissun jälkeen takaisin leiriin vasta auringonlaskun jälkeen.
Täytyisi keksiä jotakin muuta. Eloklaani tarvitsisi vahvistusta.
// 604 sanaa
