Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Olin juossut leiriin Ampiaispennun kanssa niin nopeasti kuin olin suinkin pystynyt. Luotin siihen, että Kultatassu tuli perässäni, sillä hetkellä ei ollut aikaa jäädä odottamaan vastanimittyä oppilasta. Leirin pääaukiolle päästyäni juoksin suoraa tietä parantajan pesälle. Kiitin onneani, että Liljatuuli oli pesällä. Sisareni katsoi hetken ajan hämillään minua ja pentua, jota roikotin yhä hampaissani. Laskin läpimärän Ampiaispennun varovasti läheiselle sammalvuoteelle ja selitin ääni väristen Liljatuulelle koko tapahtumaketjun lyhyesti samalla, kun naaras tutki kylmästä tärisevää pentua.
Ampiaispennun hengitys oli raskas ja rohiseva, ja kolli yski edelleen. Kaiketi vettä oli jäänyt hänen keuhkoihinsa. Liljatuuli alkoi nuolla pitkin vedoin raidallisen pennun turkkia. Hetken nuoltuaan tumma naaras kohotti katseensa minuun.
”Ellet tahdo vilustua, sinunkin olisi hyvä kuivata omaa turkkiasi”, parantajanaaras sanoi viitaten turkkiini, josta yhä tihkui vesipisaroita sairasaukion kuivalle maalle, ”Ampiaispentu selviää kyllä. Pidän häntä parin päivän ajan tarkkailussa siltä varalta, että hän vilustuu.”
Sisareni sanat kuultuani, olin todella huojentunut. Aloin sukia omaa turkkiani pitkin vedoin. Pakkanen oli saanut valkean turkkini jäätymään joistain kohdin. Kylmyys tuntui inhottavana pistelynä koko kehossani. Saatoin vain kuvitella, miltä se tuntui Ampiaispennusta, joka edelleen tärisi onnettomana sammalvuoteella.
Kun Liljatuuli oli saanut pennun kutakuinkin puhtaaksi, hän katosi kiven kolossa sijaitsevaan pesäänsä. Ennen kuin parantaja palasi takaisin, kuulin jonkun lähestyvän minua vauhdilla sisäänkäynnin suunnalta. Käännyin nopeasti katsomaan tulijaa, jonka tunnistin Kultatassuksi. Naaraan kasvoilla oli huolestunut ilme, kun hänen katseensa siirtyi minusta vierelläni makaavaan Ampiaispentuun.
”Onko Ampiaispentu kunnossa? Eihän hän kuole?” hunajanvärinen naaras kysyi. En voinut olla tuntematta sääliä nuorta naarasta kohtaan. Toki hän oli rikkonut sääntöjä poistuessaan leiristä ilman lupaa, mutta hän oli juuri ollut vähällä menettää ystävänsä.
”Hän selviää. Liljatuuli sanoi pitävänsä hänet parin päivän ajan täällä tarkkailussa”, kerroin rauhallisesti naaraalle, joka sanojeni seurauksena näytti helpottuneelta. Sen kuultuaan oppilas nosti vihreiden silmiensä katseen minuun.
”Anteeksi, emme-”, naaras keskeytettiin, kun parantajan pesään ryntäsi kaksi kissaa lisää. Hiilihammas ja Korppisiipi suorastaan syöksyivät pentunsa luokse ja esittivät vuorotellen kysymyksiä siitä, mitä pennulla oli käynyt ja oliko tämä kunnossa. Pelastuksekseni Liljatuuli palasi takaisin sairasaukiolle ja kertoi pennun tämänhetkisestä voinnista.
Käännyin Kultatassun puoleen ja kosketin hellästi kuonollani oppilaan otsaa.
”Nyt on tärkeintä, että te molemmat olette elossa, eikä pahempaa sattunut. Mene lepäämään nyt. Keskustelemme tästä lisää huomenna, kun kaikkien ajatukset ovat selkeämmät”, lausahdin pehmeällä äänellä Kultatassulle. Vaikka hän olikin tehnyt väärin, en kokenut järkeväksi alkaa torumaan nuorukaista. Jokainen teki virhearvioita, erityisesti nuoret kissat. Olin varma, että hän ei tekisi samaa virhettä toiste.
//Kulta? Halutessaan myös Hiili
// 385 sanaa
