Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Haikea hymy oli noussut kasvoilleni, kun kuuntelin Leimusilmää. Parantaja puhui niin viisaasti, että se sai minut liikuttumaan.
”Kiitos Leimusilmä, ihan oikeasti. En tiedä, mitä tekisin ilman sinua”, naukaisin ja puskin hellästi kuonollani kollin lapaa kiitokseksi. Hän katsoi minua ystävällisesti hymyillen ja nyökäytti päätään.
”Minun tehtäväni on auttaa sinua ja olen kiitollinen siitä, että olen onnistunut siinä”, mustavalkea kolli totesi rauhallisella äänellä.
”Todellakin olet, Eloklaani saa olla kiitollinen kaltaisestasi parantajasta”, nau’uin aidosti kiitollisena. Olin hyvilläni siitä, miten hyvät välit olin onnistunut pitämään klaanini parantajaan. Vaikka Liljatuulen kuolema suretti minua toisinaan edelleen, olin onnellinen siitä, että juuri Leimusilmä oli ollut hänen oppilaansa.
Päivät kuluivat, ja päätökseni päällikkyydestäni luopumisesta vain vahvistui. Olin ottanut asian puheeksi eilen auringonlaskun aikaan Korppisiiven kanssa. Varapäällikkö oli ollut asiasta yllättynyt, mutta lopulta ottanut sen hyvin. Hän ymmärsi päätökseni ja lupasi tukea minua loppuun saakka. Minäkin lupasin olla hänen tukenaan sitten, kun lopulta olisi aikani luopua jäljellä olevista päällikön hengistäni.
Oloni oli levoton, enkä halunnut vain istuskella tyhjänpanttina leirin pääaukiolla. Korppisiipi oli jo järjestänyt partiot, eikä hän ollut tänään laittanut minua mukaan yhteenkään. Kai varapäällikkö ajatteli, että tarvitsin lepoa. Koska yksin ulos lähteminen ei myöskään houkutellut, päätin etsiä itselleni seuraa. Katseeni pysähtyi mustaturkkiseen soturiin, joka istuskeli yksin leirin aukiolla ja silmäili aurinkoista, pilvetöntä taivasta. Kävelin Nopsaliekin luokse, ja tämä laski keltaiset silmänsä välittömästi minuun.
”Hei Nopsaliekki”, tervehdin kollia ystävällisesti, ”kaipaatko seuraa? Ajattelin lähteä ulkoilemaan, mutta se ei tunnu houkuttelevalta yksin.”
//Nopsa?
KP-boosti käytössä
