Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
”No, minusta tuntuu, että tiedän nyt, mikä minut tekee iloiseksi. Haluan liittyä Eloklaaniin”, Kurren toteamus sai jännittyneen ilmeen kasvoillani muuttumaan hymyksi. Olin odottanut, että nuori kissa ilmoittaisi lähtevänsä Eloklaanista piakkoin, joten tämä uutinen oli ehdottomasti mukava yllätys! Vaikka Kurre olikin melko erilainen kuin suurin osa eloklaanilaisista, tiesin hänen sopeutuvan joukkoon loistavasti. Eloklaanissa hänen ympärillään olisi paljon välittäviä kissoja, jotka voisivat auttaa kermanväristä kissaa luottamaan enemmän itseensä ja muihin. Toivoin, että saisin jonain päivänä nähdä Kurren aidosti iloisena ja onnellisena!
”Jos se tekee sinut iloiseksi, olet lämpimästi tervetullut Eloklaanin jäseneksi”, naukaisin leveästi hymyillen. Aloin kehrätä ilosta, olin todella onnellinen Kurren päätöksestä.
”Olen varma, että sinusta tulee loistava soturi!” hymy sen kuin vain leveni kasvoillani puhuessani. Olin huomaavinani myös Kurren kasvoilla hennon hymyn, ja tämän savuinen katseensa oli tavallista kirkkaampi.
Olimme pysähtyneet leirin ulkopuolelle hieman sivummalle sisäänkäyntitunnelista.
”Niin minäkin toivon”, Kurre totesi rauhallisella äänellä. Olin niin iloinen, että hymyilin koko sen matkan, kun kävelimme kauemmas leiristä samaan paikkaan, jossa olimme eilen harjoitelleet saalistamista.
Pysähdyin pienelle aukiolle ja käännyin kermanvärisen kollin puoleen.
”Vieläkö sinä muistat asennot, joita harjoittelimme eilen?” kysyin iloisella äänellä. Kurre nyökytteli päätään.
”Hienoa, siinä tapauksessa pääsemmekin suoraan itse asiaan”, tokaisin tyytyväisesti nyökytellen. Kurresta huomasi, että tämä oli innoissaan, vaikkei kollin kasvoille piirtynytkään edes pientä hymyä. Tämän silmät olivat laajentuneet ja kolli silmäili jo ympäristöään saaliiden varalta.
”Lähde vain etsimään saalista, niin minä jään tähän odottelemaan.”
Jännittynein askelin Kurre alkoi kävellä eteenpäin tarkasti ilmaa nuuhkien. Hetken vaeltelun kuluttua hän sai selvästi vainun jostain ja lähti seuraamaan sitä hiljaa hiipien, juuri kuten olin opettanut. Näin, miten entisen kotikisun häntä hipaisi välillä maata, mutta kolli tajusi aina itse nostaa sitä hieman ylemmäs. Kermanvärinen kissa katosi näköpiiristäni, joten tehtäväkseni jäi nyt vain odottaa hänen paluutaan.
Ennen kuin huomasinkaan, olin uppoutunut omiin ajatuksiini. Mielessäni pyöri paljon asioita, mutta yksi niistä oli huoli lähestyvästä lehtikadosta. Ilmat viilenivät vauhdilla ja ei menisi aikaakaan, kun ensilumi sataisi maahan ja peittäisi metsän valkeaan lumeen. Rukoilin päivittäin Tähtiklaania, että tästä lehdikadosta tulisi aiempia suotuisampi. Eloklaanilla toki meni nyt erinomaisesti, mutta ruokittavia suita oli huolestuttavan paljon ja saaliin määrä sen kun vain laski päivä päivältä. Toivoin, ettei riistaa tarvitsisi alkaa säännöstelemään, vaan jokainen saisi päivittäin vatsansa täyteen.
Lähestyvät askeleet saivat minut säpsähtämään. Katseeni oli kääntynyt lehdettömien oksien takana pilkottavaan siniseen taivaaseen, mutta se laskeutui nopeasti Kurreen, kun kuulin tämän lähestyvän. Kolli kantoi suussaan pientä metsähiirtä.
”Oikein hyvä Kurre! Sinähän olet pian ihan mestarisaalistaja”, kehuin kollia, joka pudotti elottoman hiiren maahan. Kolli katsoi minua kiitollisena.
”Enpä tiedä. Hiiri meinasi päästä karkuun, kun se kuuli minun lähestyvän. Sain sen juuri ja juuri kiinni ennen kuin se olisi livahtanut kuusen juurakkoon piiloon”, kolli naukaisi ja laski sumuisen katseensa maahan.
”Höh, sellaista sattuu usein myös minulle! Sehän juuri todistaa, että olet hyvä saalistaja, kun haasteista huolimatta sait hiiren kiinni”, huomautin lämpimällä äänellä. Kurre nosti taas katseensa katseensa minuun. Sitä oli vaikea tulkita, enkä ollut varma, oliko sanoillani ollut mitään merkitystä.
”Nyt kun olet liittymässä Eloklaaniin, sinun on hyvä alkaa opettelemaan soturilakia. Jokaisen soturin on muistettava soturilaki ulkoa ja noudatettava jokaista kohtaa. Tuleva mestarisi opettaa sinulle soturilain, mutta voimme aloittaa jo nyt. Neljännessä kohdassa sanotaan, että saalista saa tappaa vain syötäväksi, ja Tähtiklaania on kiitettävä saaliseläimen hengestä”, selitin ystävällisesti. En ollut aiemmin kertonut Kurrelle soturilaista, joten en tiennyt miten hän suhtautuisi siihen, että yllättäen hänen olisikin opeteltava ulkoa monta sääntöä.
//Kurrrr?
