Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Makoilin Litteäkiven alla sijaitsevalla vuoteellani. Olin ollut jo hetken hereillä, mutten ollut vielä noussut ylös. Äänten perusteella muutkaan eivät olleet vielä nousseet, sillä pääaukio oli aivan hiljainen. Vain silloin tällöin pentutarhan suunnalta kantautui vaimeaa mau’untaa, kaiketi pentutarhan pennut olivat heränneet ja vaativat emoiltaan aamumaitoaan. Olin käyttänyt viime päivät asioiden miettimiseen. Viimeiset vuodenajat olivat olleet rauhallisia, mutta siitä huolimatta voimani tuntuivat käyvän vähiin. Oli myönnettävä, että olin tulossa vanhaksi. En ollut kovin luottavainen siitä, että kykenisin viemään Eloklaanin seuraavaksi eteen tulevan kriisin läpi. Mieleeni oli juolahtanut ajatus, joka oli voimistunut mielessäni päivä päivältä. En pitänyt siitä, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Minun oli ajateltava Eloklaanin parasta, ei omia tunteitani. Nousin viimein ylös ja sipaisin valkeaa turkkiani muutaman kerran kielelläni, jonka jälkeen lähdin ulos päällikön pesästä.
Pääaukiolla oli yhä hämärää, aurinko ei ollut vielä noussut. Leirin maa oli täynnä puista pudonneita kuivahtaneita lehtiä. Leirin uloskäynnin liepeillä seisoi soturi yövartiossa. En kuitenkaan lähtenyt hänen luokseen, vaan otin suunnakseni parantajan pesän. Minun olisi keskusteltava Leimusilmän kanssa ennen kuin voisin tehdä mitään päätöksiä. Hiivin sisään parantajan pesään ja kuljin sairasaukion poikki, varoen herättämästä nukkuvia potilaita. Päästyäni Leimusilmän pesälle, huomasin parantajan tarkastelevan yrttivarastojaan. Hänen katseensa kääntyi oitis minuun, ja kolli näytti hieman yllättyneeltä minut nähdessään.
”Kas, huomenta Mesitähti. Mikä tuo sinut parantajan pesään näin aikaisin?” kolli kysyi pirteällä äänellä. Väläytin parantajakissalle ystävällisen hymyn.
”Huomenta Leimusilmä”, tervehdin kohteliaasti, ”voisimmeko vaihtaa muutaman sanan?”
Parantaja näytti hieman huolestuneelta. Hän kurtisti kulmiaan ja kallisti aavistuksen verran päätään.
”Onko kaikki hyvin? Oletko sairastunut?” mustavalkea kolli lateli kysymyksiä. Naurahdin ja pudistelin hyväntuulisena päätäni.
”Ei mitään sellaista. Tule, niin kerron sinulle”, nau’uin ja viitoin parantajan hännän heilautuksella perässäni ensin ulos parantajan pesästä ja sitten ulos leiristä.
Olimme kävelleet jo hyvän tovin hiljaisuudessa vieretysten Eloklaanin metsissä. Silmäilin lehtisateen ajan maisemaa ja nautin täysin rinnoin siitä, kun sain nähdä taas auringon nousevan. Sen valo peitti alleen taivaan tähdet ja valaisi koko taivaan, muuttaen sen värin tummansinisestä ensin vaaleanpunaiseksi ja sitten vaaleansiniseksi. Leimusilmä sen sijaan tarkkaili aluskasvillisuutta; arvelin parantajan etsivän mahdollisesti yrttejä samalla, kun kävelimme eteenpäin.
”Olen harkinnut siirtymistä klaaninvanhimpien joukkoon”, rikoin hiljaisuuden menemällä suoraan asiaan. Leimusilmä hätkähti ja kääntyi yllättyneen oloisena minun puoleeni. Minä kuitenkin vastasin hänen katseeseensa hymyllä.
”Ikä on alkanut jo painaa, vaikka en koekaan olevani aivan niin vanha. Päällikkyys on kuitenkin raskasta, enkä usko olevani enää Eloklaanin arvoinen. Klaani ansaitsee päällikön, joka ei ole väsynyt ja kykenee toimimaan haastavissakin tilanteissa. Minusta tuntuu, ettei ajatukseni kulje enää samalla tavalla kuin nuorempana”, selitin Leimusilmälle, jotta hän ymmärtäisi mitä tarkoitin.
//Leimu?
KP-boosti käytössä
