Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Aamu oli alkanut kerrassaan loistavasti kuultuani erinomaisia uutisia. Aluksi olin säikähtänyt, kun Minttuliekki oli tullut luokseni täristen ja vakava ilme kasvoillaan. Hetken olin aivan varma, että jotakin oli sattunut. Varapäällikkö oli aloittanut ääni väristen, joka lisäsi sisälläni voimistuvaa paniikkia entisestään.
”En tiedä, miten sinä suhtaudut tähän”, punaturkkinen naaras oli laskenut katseensa etukäpäliinsä hetkeksi, mutta ennen kuin jatkoi, hän nosti siniset silmänsä takaisin minuun, ”minä odotan pentuja. Luulin aluksi, että olin vain pulskistunut, kuten lähes jokainen kissa viherlehden aikaan, mutta Leimusilmä sanoi minun odottavan pentuja.”
Uutinen oli saanut minut huudahtamaan riemuissani ja riensin kumppanini luokse painaen pääni vasten tämän turkkia. Kun suurin riemu oli hellittänyt, Minttuliekkikin huokaisi helpotuksesta. Soturitar kertoi pelänneensä reaktiotani, koska vastuu varapäällikön tehtävistä jäisi taas minulle. Vakuutin kumppanilleni, ettei hänen tarvinnut huolehtia siitä, pennut olivat etusijalla. Hoitaisin varapäällikön pestin enemmän kuin mielelläni, kun palkintona klaani saisi lisää jäseniä. Minttuliekki ilmoitti siirtyvänsä hetimmiten pentutarhalle, sillä pentujen syntymään ei olisi enää pitkästi.
Kun keskustelu Minttuliekin kanssa oli ohi ja naaras oli siirtynyt virallisesti pentutarhalle, suuntasin piikkihernetunnelin edustalle odottamaan partioon lähteviä kissoja. Ennen muiden saapumista, Väärävarjo kävi ilmoittamassa, ettei pääsisi mukaan partioon. Soturi kertoi nyrjäyttäneensä edellisiltana nilkkansa, jonka johdosta Liljatuuli oli määrännyt hänelle lepoa täksi päiväksi. Kun Väärävarjo lähti nilkuttamaan kohti sotureiden pesää, Karju ja Kiero astelivat luokseni.
”Huomenta”, Karju murahti. Enempää emme ehtineetkään keskustella, kun Hiilihammas saapuikin jo luoksemme. Pikaiset tervehdykset ja partio lähti johdollani kohti piikkihernetunnelia.
”Minne suuntaamme ensin?” Hiilihammas kysyi, mutta ehdin jo astua piikkihernetunneliin. Kävelin tunnelin toiseen päähän ulos leiristä ja kiersin sen edessä olevan kiven toiselle puolelle. Kolme kissaa seurasivat minua. Pysähdyin leirin ulkopuolelle ja käännyin partion puoleen.
”Mennään pohjoiseen ja Kuolonklaanin rajalle”, vastasin hieman myöhässä tabbykuvioisen soturin kysymykseen. Hiilihammas, Karju ja Kiero nyökkäsivät ja kolmikko lähti perässäni aluskasvillisuuden sekaan. Matkalla kohti pohjoista rajaa, Karju rikkoi hiljaisuuden:
”Sinä olet näköjään toipunut aika hyvin. Kiero näytti tehneen aika pahaa jälkeä, luulin että olisit jo kuollut.” Ruskean kollin ääni oli rosoinen ja epämääräisen ivallinen. Vilkaisin yllättyneenä taakseni ja hidastin tahtiani. Hiilihammas kurtisti kulmiaan, muttei ehtinyt sanoa mitään, kun Karju jatkoi jo:
”Älä käsitä väärin, on ilo nähdä sinut elossa. Minä ja veljeni olemme ihan vilpittömästi pahoillamme, että lähdimme Metsähallan touhuihin mukaan. Se naaras kertoi paljon valheita teistä, joten teimme väärän valinnan. Luuletko, että voisimme aloittaa puhtaalta pöydältä ja tutustua toisiimme?”
Karju pysähtyi kokonaan, joten pysähdyin myös itse ettei partio jäisi jälkeen. Erakko vaikutti vilpittömältä, ja minä ainakin uskoin hänen olevan tosissaan. Vilkaisin Hiilihammasta ja saatoin vain toivoa, että hän hyväksyisi anteeksipyynnön ja suostuisi Karjun pyyntöön.
//Hiili?
