Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Olin viettänyt koko päivän aina auringonlaskuun saakka pentutarhalla Aurinkokajon ja Eloklaanin uusimpien tulokkaiden seurassa. Olin vasta auringonlaskun jälkeen muistanut Juovan ja sen, että minulla oli naaraalle ehdotus. Niinpä hyvästelin jälkeläiseni sekä kumppanini, ja suuntasin kohti klaaninvanhimpien pesää. Juova kuitenkin istuskeli Minttuliekin kanssa pesän edustalla. Kaksikko huomasi minut nopeasti, sillä he kääntyivät minua kohti. Molemmat pysyivät vaiti ja odottivat, että avaisin keskustelun.
”Juova, sinä puhuit, että olisit pian lähtemässä. Meillä olisi kuitenkin yksi ehdotus”, naukaisin.
”Niinkö?” Juovan kasvoille levisi hämmentynyt ilme. Naaras katsoi ensin minua, ja sitten Minttuliekkiä. Tuo toistui useaan kertaan aina niin kauan, kun vastasin:
”Minun puolestani sinä olet tervetullut Eloklaanin jäseneksi, jos se vain sinulle sopii. Olet osoittanut olevasi ystävällinen ja reilu, joten sinusta tulisi varmasti erinomainen soturi jonain päivänä”, lausuin sanat hitaasti, mutta en liiotellun hitaasti. Juova ei ollut saada sanaa suustaan, kun hänen katseensa kääntyi taas minusta Minttuliekkiin, ja sitten taas minuun.
”Ihanko tosi?” erakko kysyi ja ravisteli päätään, kuin hän ei olisi uskonut kuulemaansa. Kasvoilleni piirtyi lämmin hymy, kun vastasin nyökäten.
”Päätös on tietenkin sinun, mutta me ottaisimme sinut mielellämme Eloklaanin oppilaaksi”, hymähdin, ”sinun ei tarvitse vastata vielä. Olen lähdössä huomisaamuna Lauhalaukan kanssa pienelle retkelle. Palaamme todennäköisesti sitä seuraavana päivänä, jolloin voit kertoa vastauksesi suoraan minulle. Jos suostut, minusta tulee sinun mestarisi ja sinusta minun oppilaani.” Juova kuunteli tarkkaavaisesti sanojani, jonka jälkeen hän nyökkäsi.
”Lupaan, että harkitsen asiaa tarkasti”, naaras totesi virnistäen. En ollut varma, oliko naaras jo tehnyt valintansa. Virne saattoi tarkoittaa mitä vain. Nyökkäsin kiitokseksi.
”Kun olet tehnyt päätöksesi, ilmoita siitä suoraan minulle. Jos päätät lähteä, haluan hyvästellä sinut sitä ennen. Jos päätät jäädä, nimitän sinut pikimmiten Eloklaanin soturioppilaaksi”, jatkoin vielä. Tämän jälkeen hyvästelin kaksikon ja suuntasin taas kohti pentutarhaa. Onnekseni olin nimittänyt Hillatassun ja Halavatassun sotureiksi vähän sen jälkeen, kun Juova oli saapunut klaaniin lepäämään. Nyt minun ei tarvinnut murehtia Hillatassun koulutuksesta, vaan saisin keskittyä tämän illan vain pienokaisiimme. Jos Juova päättäisi jäädä Eloklaaniin, kouluttaisin häntä enemmän kuin mielelläni. Olisi vielä parempi, jos löytäisimme Lauhalaukan kanssa kadonneet erakkokissat. Silloin minulla olisi vähemmän tehtävää esimerkiksi partioinnissa ja klaanille saalistamisessa.
”He ovat suloisia”, kehräsin ja asetuin makaamaan Aurinkokajon vierelle. Naaras puski kuonollaan hellästi omaani.
”Heistä kasvaa maailman parhaita sotureita.”
Vietin yön pentutarhalla, enkä olisi millään halunnut lähteä sieltä. Oli kuitenkin suoritettava tehtävä, jonka olin Lauhalaukalle luvannut tehdä. Pesän ulkopuolella ilma oli epämiellyttävän kylmä. Lauhalaukka istuskeli jo lähellä uloskäyntiä. Hänen häntänsä piiskasi ilmaa ja heilui puolelta toiselle. Kolli näytti kärsimättömältä. Kävelin hänen ohitseen kohti sotureiden pesää. Minun täytyisi ilmoittaa Minttuliekille lähdöstäni. Suuri osa eloklaanilaisista tiesi jo minun ja Lauhalaukan retkestä, joten en ollut nähnyt aiheelliseksi kertoa siitä erikseen kaikille.
”Minttuliekki”, lausuin varapäällikköni nimen ja kohotin katseeni kohti pesän ylempää tasoa.
”Mitä?” naaraan uninen ääni kysyi. Kuulin, kuinka Minttuliekki haukotteli.
”Me lähdemme nyt. Sinä olet matkamme ajan vastuussa Eloklaanista. Minä luotan sinuun”, lausuin ja peruutin ulos pesästä. Tassuttelin Lauhalaukan luokse, ja samalla huomasin Minttuliekin työntyvän leirin pääaukiolle. Naaras siristeli yhä silmiään ja katseli meidän suuntaamme.
”Mennäänkö?” kysyin kirjavalta soturilta. Lauhalaukka nyökkäsi vakava ilme kasvoillaan. Lähdin kollin edellä piikkihernetunneliin.
Matka Eloklaanin rajalle taittui nopeasti. Juoksimme melko hitaasti nummen halki, emmekä puhuneet mitään. Vasta rajalla hidastin tahtiani ja käännyin Lauhalaukan suuntaan.
”Osaatko kertoa yhtään, missä päin poikasi asustaa?” kysyin vakavalla äänellä astuessani hajumerkkien toiselle puolen. Oranssivalkea kolli nyökkäsi.
”Kuulemma joen toisella puolen. Etsitään astinkivet, jotta voimme ylittää sen. Sen tarkemmin minä en tiedä. Täytyy vain etsiä”, kolli ilmoitti. Vastaus riitti minulle. Matka jatkui jälleen hiljaisuuden vallitessa. Vasta joen ylityksen jälkeen Lauhalaukka alkoi keskustella:
”Minä kuulin, että Aurinkokajo synnytti. Välitätkö onnitteluni hänelle?” Kollin sinisissä silmissä paistoi haikeus. Hän ei ollut saanut olla osana oman poikansa elämää, ja nyt pentu oli asunut ties kuinka kauan vieraiden kissojen kanssa.
”Tietenkin”, hymähdin.
”Entä jos hän ei tahdokaan lähteä Eloklaaniin?” Lauhalaukan ääni oli nyt epävarma. Sitä tuki soturin huolestunut katse.
”Minä olen varma, että hän haluaa. Sinäkin etsit Kuolonklaania niin kauan, että varmasti jo pelkkä veri vetää häntä klaanien luokse”, vakuuttelin lämpimällä äänelläni. Lauhalaukka vilkaisi minua. Hänen kasvoillaan käväisi hetken aikaa kiitollinen hymy. Se kuitenkin katosi hetkessä, kun soturin ilme synkkeni taas.
”Hänellä on uudet vanhemmat. Joku niistä erakoista ja yksi entinen kuolonklaanilaisnaaras”, Lauhalaukka huokaisi, ”mutta ehkä niin on parempi. Pentu on saanut elämäänsä edes jotakin hyvää.” En osannut vastata soturin sanoihin mitään. Katsoin häntä vain hiljaa.
”Entä jos hän ei tahdokaan minua isäkseen? Jos hän välittääkin enemmän siitä erakosta?” Lauhalaukka kysyi epävarmalla äänellä. Minusta oli hyvä, että soturi pystyi puhumaan minulle näinkin avoimesti asioista. Se kertoi, etten ainakaan ollut täysin epäonnistunut päällikkönä.
”Olen varma, että hän välittää kasvattivanhemmistaan myös, mutta miksi hän ei voisi oppia välittämään sinustakin? Te voitte kaikki rakastaa poikaasi, ja hän voi rakastaa teitä kaikkia. Eikö se ole vain parempi, jos pennulla on monta välittävää kissaa lähellä?” kysyin varovasti, sillä en tiennyt miten kolli reagoisi. Lauhalaukka oli melko avarakatseinen kissa, joten uskoin hänen ymmärtävän sen ajatuksen, mitä hain takaa. Oli parempi olla monta välittävää vanhempaa kuin yksi kuollut ja yksi sellainen, jota ei ollut koskaan edes nähnyt.
Emon kuolema tuntui edelleen pienenä pistona rinnassani. Siitä oli kulunut jo aikaa, mutta siitä huolimatta ikävä pysyi. Olisin toivonut, että olisimme voineet elää hänen kanssaan pidempään. Olin kieltänyt itseltäni ajatukset siitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos emo ei olisi kuollut. Sitä oli turha miettiä. Emo oli nyt Tähtiklaanissa, ja hän oli onnellinen siellä. Se oli kaikkein tärkeintä.
// Jatkan tätä myöhemmin, ei nyt oikee lähteny XD
// 865 sanaa
