Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Ajatukseni olivat niin sekavat ja niiden pitäminen sisälläni sai minut hyvin kireäksi. Olin keskustellut Minttuliekin kanssa Keijukaisen tapaamisesta, mutta kumppanini piti ajatusta järjettömänä. Minusta kuitenkin tuntui, että minun olisi tavattava Kujakissayhteisön johtaja ja yritettävä saada sopu aikaan juttelemalla. Jo kuita jatkunut sota inhotti minua. En halunnut yhdenkään eloklaanilaisen kuolevan minun tekojeni tähden. Loppujen lopuksi tämä kaikki oli minun syytäni. Minä olin tappanut Kujakissayhteisön aiemman johtajan ja Keijukaiseksi kutsuttu naaras oli vihainen minulle. En pitänyt siitä, että eloklaanilaiset olivat joutuneet vaaraan ja jopa menettäneet henkiään minun vuokseni. Se oli epäreilua. En voinut vain piileksiä leirissä ja rukoilla Tähtiklaanilta, että tämä painajainen päättyisi hyvin. Olisi tehtävä jotain.
Kesken kävelyn olin onnekseni kohdannut Leimusilmän, joka oli keräämässä yrttejä Sarastustassun kanssa. Tilanne tuntui oikealta hetkeltä ottaa puheeksi aikeeni, kun Sarastustassukin keskittyi muuhun kuin meihin. Minä luotin Leimusilmään lähes yhtä paljon kuin Liljatuuleenkin, joten tiesin voivani puhua hänelle ilman suoraa tuomitsemista. Kun kerroin aikeistani, mustavalkea kolli näytti yllättyneeltä.
”Eikö se ole aika riskialtista?” Leimusilmä epäröi. ”Me emme tiedä hänestä juuri mitään, ja viimeiset kuut ovat osoittaneet, ettei hän vaikuta järin halukkaalta sopimaan rauhasta. Hän tuntuu haluavan ainoastaan sotia.”
En voinut kieltää sitä, etteikö hän olisi ollut oikeassa. Mutta juuri se oli myös yksi iso syy, jonka vuoksi halusin niin kovin tavata Keijukaisen ja yrittää keskustella hänen kanssaan. Keijukaisen käymä sota ei missään nimessä ollut reilu. Minun olisi yritettävä kaikkeni voidakseni lopettaa tämän järjettömän sodan.
”On se”, vastasin rauhallisella äänellä päätäni nyökytellen, ”mutta minun on yritettävä edes jotain. En kestä sitä, että joudun joka päivä pelkäämään partioiden palatessa leiriin näkeväni taas yhden tai useamman ruumiin. Minttuliekki ei tunnu ymmärtävän minua ja tämä asia vaivaa minua niin paljon. Mitä muutakaan minä voin tehdä? Ei ole oikein, että jään vain istumaan leiriin ja odottamaan, että jotakin tapahtuisi.”
Katsoin parantajaoppilasta pienen epätoivon vallassa suoraan silmiin. Tämä tilanne kävi hermoilleni, en halunnut enää yhdenkään eloklaanilaisen liittyvän tämän sodan vuoksi Tähtiklaanin riveihin.
//Leimu?
