Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
”En olisi uskonut, että joudun hautaamaan vastasyntyneen pentuni”, Lieskakajo naukui murheellisena, kun olimme päässeet paikkaan, jonne olin haudannut Matarapennun vain kuuta aiemmin. Punaturkkinen soturi alkoi murheen murtamana kaivamaan pehmeää maata, jotta voisi päästää kuolleen pentunsa haudanlepoon. Mutta kun kolli oli kuopaissut maata muutaman kerran, tämä näytti romahtavan täysin. Soturi lyyhistyi onnettomana maahan ja alkoi itkeä.
Minusta tuntui todella pahalta Lieskakajon puolesta. Kumarruin hänen viereensä ja laskin taas häntäni hänen lavoilleen.
”Minä tiedän, että oman pennun hautaaminen on vaikeaa. Yhdenkään vanhemman ei pitäisi joutua hautaamaan omaa pentuaan. Anna minä autan sinua, Lieskakajo”, pyysin hiljaisella äänellä. Soturi käänsi itkuiset silmänsä minuun ja siirtyi haparoivin askelin sivuun kaivamansa kuopan päältä. Omat käpäläni olivat huomattavasti pienemmät kuin raskasrakenteisen soturin, joten kaivaminen sujui minulta hieman hitaammin. Välillä Lieskakajo auttoi sen verran kuin pystyi.
Kun kuoppa oli lopulta kyllin suuri pienelle pennulle, Lieskakajo kääntyi elottoman pentunsa puoleen. Soturi veti syvään henkeä ja kuiskasi jäähyväisensä pienokaisen korvaaan. Pieni Tulipentu kuulisi isänsä sanat ja tuntisi tämän rakkauden Tähtiklaanista käsin. Kun soturi oli valmis, hän laski pienen pennun kaivamaamme kuoppaan.
Tulipentu oli haudattu, ja olimme viettäneet vielä pienen hetken hänen haudallaan. Kun Lieskakajo oli ollut valmis, olimme jättäneet haudan taaksemme ja palanneet takaisin leiriin. Matkalla olin muistuttanut, että soturi voisi koska tahansa tulla puheilleni, mikäli tarvitsisi juttuseuraa. Olin aina valmis tukemaan klaanini jäseniä, vaikka aikatauluni olivatkin kiireisiä. Sain aina raivattua aikaa läheisimpieni auttamiselle.
Oli kulunut yli puoli kuuta siitä, kun Nokkospilvi oli poikinut ja olimme haudanneet Tulipennun. Leimusilmä ja muut olivat palanneet yrtit mukanaan, ja tuntematon tauti oli saatu kuriin. Eloklaanissa vallitsi taas rauha ja kaikki oli hyvin, vaikka Lehtikato lähestyikin. Lehtisade oli edennyt pitkälle, ja puut pudottelivat jo kovaa vauhtia lehtiään.
Pentutarhalla oli ruuhkaisaa, sillä siellä asustivat parhaillaan Minttuliekin, Nokkospilven ja heidän pentujensa lisäksi myös Kimalaistoive ja reviiriltämme löydetty Kaislapentu. Entinen oppilaani Kimalaistoive oli siirtynyt ikikuningattareksi pian soturinimitystensä jälkeen. Olin kovin ylpeä kolmijalkaisesta naaraasta, joka oli erilaisuudestaan huolimatta loppujen lopuksi ansainnut soturinimensä, vaikka osa oli epäillyt hänen kykyjään.
Lähestyvä Lehtikato huoletti minua. Klaanilla oli paljon ruokittavia suita, etenkin kun pentutarha oli pullollaan pikkuruisia pentuja. Tuoresaaliin määrä oli nyt jo laskenut, joten odotin sen laskevan entisestään. Rukoilin joka päivä, että Tähtiklaani auttaisi meitä selviämään Lehtikadosta ilman kuolemia ja nälänhätää.
