Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Viheryskäepidemia oli jatkunut Eloklaanissa jo miltei puolen kuun ajan, eikä helpotusta ollut näkyvissä. Leimusilmän sairastumisen jälkeen uusia tartuntoja ei ollut, mutta tilanne oli edelleen vakava. Pilketassu oli kuollut viheryskään, ja ainoa tervehtynyt oli Ampiaispentu, joka itse asiassa oli hetki sitten ansainnut oppilasnimensä.
Koska en halunnut vajota synkkyyteen, olin järjestänyt nimitysseremoniat tänään ja nimittänyt kaksi oppilasta soturiksi ja pentutarhan asukkaat oppilaiksi. Nyt kun Minttuliekki palaisi takaisin varapäällikön tehtäviinsä, minun työni vähenisivät roimasti. Toivoin ja uskoin, että ajat muuttuisivat pian helpommiksi.
Istuin leirin pääaukiolla ja katselin, kuinka vastanimitetyt oppilaat valmistautuivat siirtämään vuoteensa oppilaiden pesään. Seurasin erityisen tarkasti Kimalaistassua, joka poikkesi muista klaanitovereistaan. Naaraalla oli syntymästään saakka ollut vain kolme jalkaa. Siitä huolimatta hän oli aina ollut osa porukkaa, eikä jäänyt koskaan ulkopuolelle, ei edes nyt. Kolmijalkainen kissa pysyi muiden menossa mukana, kun he siirsivät sammaleita oppilaiden pesälle.
Olin nimennyt Kimalaistassun omaksi oppilaakseni, sillä tiesin hänen koulutuksensa olevan haasteellinen. Halusin antaa nuorukaiselle mahdollisuuden tulla soturiksi, jonka vuoksi otin koulutuksen omalle vastuulleni.
”Mesitähti!” huudahdus leirin sisäänkäynniltä sai huomioni siirtymään pois tuoreista oppilaista. Käännyin katsomaan tulijoita. Hiilihammas partioineen oli tuonut leiriin kaksi kissaa, jotka eivät kuuluneet Eloklaaniin. Tunnistin molemmat tulijat nopeasti Punatähdeksi ja Henkäysvarjoksi. Nousin rauhallisesti ylös säikähtämättä kuolonklaanilaisten saapumista leiriin. Olin osannut odottaa heidän tulevan. Lauhalaukka ja Mahlahalla olivat kertoneet minulle käyneensä tutkimassa Kuuluolaan johtavia tunneleita ja kohdanneensa epäonnisesti Kuuluolassa Kuolonklaanin partion. Nyt Punatähti oli kaiketi tullut tänne selvittämään, miksi eloklaanilaiset olivat paikassa, jonne he eivät kuuluneet.
”Tervehdys”, tervehdin kohteliaasti Kuolonklaanin päällikköä, ”taidatte olla täällä sen takia, mitä Kuuluolassa tapahtui jokin aika sitten. Ehdottaisin, että käännytte pikimmiten ympäri ja poistutte Eloklaanin leiristä, ellette tahdo saada viheryskää. Se löysi tänäkin lehtikatona tiensä Eloklaaniin, ja on kiusannut meitä jo jonkin aikaa.”
Punatähti siristi silmiään, enkä ollut lainkaan varma mitä naapuriklaanin päällikön mielessä oli. Kolli ei kuitenkaan tehnyt elettäkään lähteäkseen, vaan istui alas minua vastapäätä.
”Olemme jo täällä asti, joten turha meidän on heti lähteä. Hoidetaan tämä vain nopeasti. Ilmeisesti klaanilaisesi löysivät tien Kuuluolalle, eli sinunkaan ei enää pidä kulkea meidän reviirimme halki mennessäsi tapaamaan esi-isiäsi”, punaruskea kolli aloitti kylmällä, mutta rauhallisella äänellä, ”se käy minulle paremmin kuin hyvin, mutta Kuuluola on pyhä paikka, eikä mikään leikkipaikka. Pidäkin huoli, etteivät eloklaanilaiset koskaan käytä tunneleita aiheuttaakseen Kuolonklaanille ongelmia. Tästä lähtien, kun sinulla tai parantajallasi on asiaa Kuuluolalle, ette saa enää astua Kuolonklaanin reviirille, onko selvä?”
Punatähden tapa puhua oli arvostettava. Hän ei korottanut lainkaan ääntään ja äänensävy oli rauhallinen, mutta siitä huolimatta sanoma tuli selväksi. Kolli oli tosissaan ja tarkoitti kaikkea sanomaansa. Minä nyökkäsin.
”Olen kanssasi täysin samoilla linjoilla”, totesin ja nyökkäsin vielä uudemman kerran. Punatähti nousi ylös ja lähti leiristä varapäällikkönsä edellä hyvästelemättä. Kun kaksikko oli hävinnyt piikkihernetunneliin, kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni myöten. Vaikka tiesin, ettei Kuolonklaanista ollut uhkaa Eloklaanille, heidän käyminen leirissämme sai aina aikaan epämukavan olon.
// 451 sanaa
