Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Aamupäiväni oli ollut täynnä kiireitä. Olin noussut ylös ennen auringonnousua ja auttanut Liljatuulta yrttivaraston siistimisessä. Se oli oikeastaan mennyt niin, että Liljatuuli antoi minulle pois heitettävät yrtit, ja minä kiikutin ne leirin ulkopuolelle. Homma oli sujunut sisareni mukaan nopeammin kahdestaan, ja hän oli kiitollinen minulle avusta. Minustakin oli mukava viettää aikaa kahden pentuetoverini kanssa.
Yrttivaraston siistimisen jälkeen olimme suunnanneet Liljatuulen, Minttuliekin ja Lauhalaukan kanssa joelle. Lauhalaukka oli testannut taitojamme, ja todennut, että olimme oppineet kaiken mitä tarvitsi. Seuraavaksi alkaisimme opettaa eloklaanilaisille uimista.
”Mesitähti, minä uskon, että Kirpputassu alkaa olemaan jo valmis soturiksi. Hän on oppinut soturilain ja omaksunut klaanin tavat, ja hänen koulutuksensa on edennyt muutenkin moitteettomasti”, Lauhalaukka naukui, kun nousimme vedestä ylös.
”Sitten minun täytynee nimittää hänet soturiksi mahdollisimman pian”, vastasin lempeällä äänellä ja jatkoin turkkini pesemistä.
Aurinko liikkui nopeasti kohti huippuaan. Tiesin, että minun täytyisi olla leirissä viimeistään aurinkohuipun hetkellä, sillä olin luvannut pitää Omenatassulle harjoitukset.
”Missä järjestyksessä me alamme opettamaan uimista eloklaanilaisille?” Minttuliekki otti asian puheeksi ja keskeytti turkkinsa sukimisen. Olimme pohtineet asiaa aiemminkin, mutta mitään virallista päätöstä ei oltu saatu aikaiseksi.
”Minusta olisi hyvä idea, jos Lauhalaukka toimii virallisena opetusvastaavana. Voisit keskittyä täysillä kissojen opettamiseen, kun se sinulta näyttää sujuvan. Voisit aloittaa sotureista, joilla on oppilas koulutettavana. Minä ja Minttuliekki voimme alkaa opettamaan omille oppilaillemme uimista. On tärkeää, että se saadaan lisättyä koulutukseen, sillä tahdon jokaisen oppilaan oppivan edes uimisen perusteet”, selostin rauhallisesti ja annoin katseeni kiertää jokaisessa kissassa. Kaikki nyökyttelivät.
”Entä minä? Minähän voisin auttaa teitä, jos se vain sopii”, tummanharmaa Liljatuuli ehdotti. Parantajan katse kääntyi Lauhalaukkaan. Ilmeisesti kysymys oli esitetty oranssivalkealle kollille.
”Minulle se sopii ainakin. Mitä enemmän opettajia, sitä nopeammin kaikki eloklaanilaiset hallitsevat uimataidon”, soturi vastasi hymyillen.
Kun asia oli päätetty, lähdimme kulkemaan yhdessä takaisin leiriin päin.
Pääaukiolla oli paljon kissoja. Partiot valmistautuivat lähtemään aurinkohuipun partioon.
”Minun täytyy lähteä Omenatassun kanssa harjoituksiin. Huolehdithan sinä, että leirissä on tarpeeksi sotureita partioiden lähdettyä”, sanoin vielä Minttuliekille ennen kuin lähtisin etsimään Omenatassua. Punaruskea naaras nyökkäsi. Hyvästelin ystäväni nopeasti ja lähdin suuntaamaan kohti oppilaiden pesää.
Löysin kanelinruskean oppilaan karhunvatukkapensaikon luota. Naaras oli ilmeisesti tutustumassa leirin hajuihin, ja olin siitä ylpeä. Hän oli ottanut ensimmäisen tehtävänsä ainakin vakavasti. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Omenatassu käännähti ympäri.
”Joko mennään?” naaras kysyi kärsimättömästi. Kasvoilleni piirtyi huvittunut virne.
”Mennään vain”, vastasin rauhallisella äänellä ja lähdin johdattamaan oppilasta kohti leirin uloskäyntiä. Kun kuljimme tuoresaaliskasan ohi, nenääni leijaili riistan houkutteleva tuoksu. Vatsani kurni, mutta yritin unohtaa sen. Söisin harjoitusten jälkeen.
Astuin hämärään piikkihernetunneliin oppilaan edellä, ja sen toisessa päässä kiersin tunnelin uloskäynnin edessä olevan kiven. Kuulin Omenatassun askeleet perässäni. Olin jo aiemmin päättänyt, että opettaisin naaraalle saalistuksen perusteet sekametsässä vähän kauempana leiristä. Pysyttelisimme kuitenkin kaukana myös Kuolonklaanin rajasta, sillä en halunnut eilisen toistuvan. Vaikka uskoin, että tästä lähtien Omenatassu olisi tarkempi siitä minne juoksisi, mutta en halunnut ottaa riskiä. Turvallisinta oli pysytellä reviirin keskustassa mahdollisimman kaukana rajoista.
Päivä oli mitä kaunein. Taivaalla leijaili muutama pilvenhattara, ja aurinko paistoi kirkkaana taivaalla. Linnut visersivät laulujaan, ja ötökän surina kantautui silloin tällöin korviini. Luonto oli herännyt henkiin, ja se sai oloni rauhalliseksi. Eloklaanilla meni hyvin. Jostain syystä jännitin kuitenkin tulevaa kokoontumista.
Kohtaisimme ensi kertaa Kuolonklaanin kanssa heidän reviirillään sijaitsevalla Kivikukkulalla. Kokoontumiseen ei olisi enää montaa päivää. Toivoin sydämeni pohjasta, että kuolonklaanilaiset eivät alkaisi haastaa riitaa, vaan että kokoontuminen sujuisi ongelmitta. Minun mielestäni oli tärkeää tietää, miten toisella klaanilla meni. Ei sen vuoksi, että olisin voinut hyödyntää heidän antamaansa tietoa, vaan että voisin tarvittaessa tarjota heille apuani. Vaikka Kuolonklaani olikin toisinaan vaikea ja vihamielinen klaani, halusin tulla toimeen heidän kanssaan.
”No niin. Käymme tänään läpi saalistuksen perusteita, ja saat lopuksi yrittää seurata saaliin hajujälkeä, vaania sitä ja lopulta saalistaa sen. Eloklaanin metsässä on jonkin verran aluskasvillisuutta, joka auttaa sinua pysymään piilossa saaliilta. Pelkkä näkymättömissä pysyminen ei auta, sillä moni eläin haistaa sinut. Siksi on tärkeää pysytellä tuulen alapuolella. Osaatko sanoa, miten tiedät milloin olet tuulen alapuolella?” aloitin harjoitukset heti pysähdyttyäni. Omenatassu tuntui ainakin toistaiseksi kuuntelevan minua tarkasti, mutta tiesin, että asia saattaisi muuttua nopeasti. Täytyisi siis hyödyntää tämä hetki ja kertoa nyt mahdollisimman paljon oleellista tietoa saalistukseen liittyen.
//Omppu?
// 661 sanaa
