Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Minttuliekki oli ollut sairaana jo joidenkin päivien ajan, jonka vuoksi omat tehtäväni olivat kasvaneet. Partioiden järjestäminen päällikkyyden ohessa ei tosiaankaan ollut mikään pikkujuttu. Onneksi soturit korjasivat minua, kun välillä laitoin heidät kahteen samaan aikaan järjestettävään partioon.
Olin juuri pesemässä turkkiani omalla vuoteellani, kun joku astui lupaa kysymättä sisään pesään. Yllättyneenä kohtasin Minttuliekin tummansinisen katseen. Varapäällikön katse oli tyhjä, ehkä hieman surullinen. Tervehdin naarasta kohteliaasti ja annoin hänen kertoa murheensa.
Varapäällikön sanat yllättivät minut. Hän kertoi antaneensa tietoja kuolonklaanilaiselle jo hyvän tovin ajan. Aluksi en ymmärtänyt, miten ihmeessä hän oli saattanut tehdä jotain sellaista, mutta kuullessani asian loppuun, ymmärsin Minttuliekkiä täysin. Kun kuulin, miten soturi kertoi rakastuneensa kuolonklaanilaiseen, tunsin piston sydämessäni. Inhosin itseäni siitä, mutta tunsin helpotusta kuullessani, että naaras oli rakastunut kissaan, joka oli nyt jo kuollut.
Kun Minttuliekki viimein vaikeni, en oikein tiennyt mitä sanoa. Naaras oli rakastunut vihollisklaanin jäseneen. En minä voinut häntä syyttää siitä, sillä olihan Minttuliekki tuntenut tämän Pähkinäkorvan takuulla koko ikänsä varttuessaan Kuolonklaanissa. Eikä mitään ollut tapahtunut, ainakaan mitään mitä ei voisi korjata. Aivan yhtä lailla tämä kuolonklaanilainen, joka Minttuliekkiä oli kiristänyt, oli rikkonut klaanien välisiä lakeja.
”Minä ymmärrän miksi teit niin. En syytä sinua mistään, kunhan vain lopetat tietojen antamisen välittömästi”, lausahdin pehmeällä äänellä katsoen Minttuliekkiä edelleen silmiin. Väläytin naaraalle pehmeän hymyn.
”Minä lupaan”, Minttuliekki lausahti huojentuneena ja rentoutui hieman. Olin hyvilläni siitä, että naaras oli uskaltanut kertoa tämän minulle. Välillämme oli särkymätön luottamus. Minä luotin Minttuliekkiin, ja uskoin hänen luottavan myös minuun. Jokainen teki virheitä, mutta kun oikeasti halusi korjata ne, se usein myös onnistui. Tyrskytassu tosin taisi olla poikkeustapaus. Kolli oli valehdellut kaikille ja syyttänyt poikani kuolemasta vihollista. Sellainen kissa ei ansainnut uutta mahdollisuutta Eloklaanissa.
Kolmen päivän kuluttua Aurinkokajon vointi heikkeni yllättäen. Naaras oli jo parin päivän ajan ollut kovin väsynyt, ja lopulta Liljatuulikin oli huolestunut. Aluksi olimme ajatelleet sen johtuvan Karpalonenän kuolemasta, mutta ei se voinut siitä johtua. Aurinkokajo oli päässyt siitä yllättävän hyvin yli. Kumppanilleni ei maistunut ruoka, eikä hän jaksanut juuri muuta kuin nukkua. Olin ollut huolissani naaraasta.
Tänä aamuna syy naaraan ololle oli selvinnyt, ja se oli saanut minut pois tolaltani. Aurinkokajo odotti pentuja. En voinut uskoa kuulemaani, kun Liljatuuli oli sen kertonut. Olin vain yrittänyt hymyillä ja leikkiä, että kaikki oli hyvin. Miten tässä oli käynyt näin?
Aurinkokajo tuntui olevansa onnensa kukkuloilla, kun Liljatuuli oli antanut tuolle yrttejä ja naaraan olo oli kohentunut. Minua lähinnä vain ahdisti ajatus uudesta pentueesta. Se solmisi meidät yhteen yhä tiukemmin.
”Hieno uutinen”, se oli ollut ainoa asia, mitä olin osannut sanoa kuullessani asiasta. Sitten olin ilmoittanut, että täytyisi lähteä hoitamaan velvollisuuksiani ja olin poistunut parantajan pesästä.
Aamu oli vasta valjennut, ja kylmä ilma tuntui ikävältä keuhkoissa hengittäessäni. Seisoin aloillani hyvän tovin, kunnes kuulin askeleiden lähestyvän. Kohtasin Minttuliekin huolestuneen katseen.
”Onko kaikki hyvin?” varapäällikkö kysyi ja kallisti huolestuneena päätään, ”onko Aurinkokajo kunnossa?”
Minä nyökkäsin.
”Aurinkokajo odottaa pentuja”, vastasin ja yritin hymyillä väkinäisesti, mutta varapäällikkö takuulla näki esitykseni läpi.
”Eloklaani vahvistuu”, lisäsin vielä toivoen, että ajatus klaanin vahvistumisesta saisi minutkin iloiseksi pentueesta. Se ei kuitenkaan toiminut. Olin ihan yhtä ahdistunut kuin äskenkin.
//Minttu? Jos haluat, ni voit laittaa Väärän tulemaan Pohjan kanssa leiriin XD
// 499 sanaa
