Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Talvikkitassu oli painautunut vasten valkeaa turkkiani. Naaras kertoi kaipaavansa Kärsämöpentua. Pennut olivat olleet vastasyntyneitä, kun Tyrskytassu oli vienyt yhden tyttäristäni. Olin kuitenkin varma, että pentuetovereilla oli jonkinlainen pysyvä side toistensa kanssa, vaikkeivät he koskaan olisivatkaan keskustelleet toistensa kanssa.
Tuntui pahalta nähdä Talvikkitassu niin surkeana, mutta suru oli aina parempi kuin viha. Olinkin varma, että jokaisen vihamielisen kissan sisällä kyti suuri suru, jota he eivät osanneet käsitellä. Ei kukaan ollut pohjimmiltaan paha, vaikka saattoikin antaa sellaisen kuvan itsestään muille. Talvikkitassu kertoi huolestaan, että muut hänen ikätoverinsa olisivat häntä edellä koulutuksessa. Oppilas ei antanut minulle suunvuoroa, esittäessään jo seuraavan kysymyksen:
”Voisinko nukkua ensi yön sinun vieressäsi?”
Kysymys sai minussa aikaan valtavan lämpöisen tunteen. Talvikkitassu oli loppujen lopuksi minun pieni tyttäreni, joka yhä kaipasi opastusta ja rakkautta. Tiesin, etten voisi vastata kieltävästi hänen kysymykseensä.
”Tietysti”, kuiskasin hiljaa ja sipaisin kielelläni oppilaan punaista turkkia. Kurkustani kumpusi hiljaista kehräystä.
Keskustelu Talvikkitassun kanssa sai taas uudenlaisen käänteen, kun naaras toi esille uuden, suuren murheensa:
”Oliko Vaahteratassun kuolema minun vikani? Toivoin, että hän saisi rangaistuksen Tä-tähtiklaanilta, kun hän kisasi niin huonosti ja sitten tapahtui mitä tapahtui…” Sanojen seurauksena tunsin, kuinka rintaani puristi. Koin olevani surkea isä, kun en ollut huomannut sitä kaikkea, mitä tyttäreni mielessä liikkui. Olin laiminlyönyt hänet ja Laventelitassun ja keskittynyt aivan liikaa päällikön tehtäviin. Saatoin vain kiittää Tähtiklaania siitä, että virhettä ei ollut vielä myöhäistä korjata.
”Talvikkitassu, sinä et ole yhtään huonompi kuin muut oppilaat. Jokainen kehittyy omaan tahtiinsa, eikä sinun pidä verrata itseäsi muihin. Vaikka oletkin hieman ikätovereitasi jäljessä, se ei haittaa yhtään mitään. Sinulla on ollut vaikeaa viime aikoina. Olen ylpeä siitä, että uskallat nyt puhua minulle”, kuiskasin Talvikkitassun korvaan. Naaras päästi pienen kehräyksen ja painautui entistä tiukemmin vasten turkkiani.
”Eikä kukaan ole vastuussa Vaahteratassun kuolemasta, se oli onnettomuus, jonka Tähtiklaani oli määrännyt tapahtuvaksi. Yksikään elävä kissa ei voi toiveillaan aiheuttaa onnettomuutta. Se oli vain surkeaa sattumaa, eikä ollenkaan sinun vikasi”, huokaisin. Olimme vielä hetken aivan hiljaa kiinni toisissamme, ennen kuin taas irtaannuin etäämmäs tyttärestäni. Toisin kuin aiemmin, nyt hän nosti vihreän katseensa hitaasti minuun.
”Millainen olo sinulla nyt on?” kysyin rauhallisella äänellä.
//Talvikki?
