Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
”Ja tuolla on Kuolonklaanin raja. Rajaa ei saa ylittää, ellei kyse ole hätätapauksesta. Kuolonklaanilaiset eivät katso hyvällä, jos eloklaanilaiset ylittävät rajaa käpälälläänkään, joten olethan varovainen rajan läheisyydessä”, kuuntelin etäämmältä, miten Lieskakajo opetti nuorta oppilastaan. Kiurutassu oli vain hetki sitten ansainnut oppilasnimensä, ja olin määrännyt kokeneen soturin tälle mestariksi. Oppilaiden pesä oli ollut melko tyhjillään viimeisten kuiden ajan, kun Kääpäpuna, Mustikkapyörre ja muut heidän ikätoverinsa olivat ansainneet soturinimensä. Viherlehteen mennessä tilanne kuitenkin muuttuisi, sillä Nokkospilvi oli poikinut, jonka lisäksi pentutarhalla eleli orvoksi jäänyt Sielupentu. Kaikki oli siis kutakuinkin hyvin, mutta minä tunsin oloni kaiken aikaa väsyneeksi kaikkien askareideni vuoksi.
”Oletko sinä kunnossa?” Lieskakajon rauhallinen ääni havahdutti minut ajatuksistani. Käänsin katseeni punaturkkisen soturin suuntaan. Hän huomasi hämmentyneen katseeni, joten jatkoi oitis:
”Näytät kovin huolestuneelta. Mikä sinua mietityttää?”
Katseeni kääntyi Kiurutassuun, jonka soturi oli jättänyt kävelemään muiden sotureiden kanssa hieman taaemmas meistä. Väläytin soturille vaivalloisen hymyn.
”Olen minä aivan kunnossa”, vakuuttelin, joskaan en uskonut sitä oikeastaan itsekään, ”taidan vain olla tulossa vanhaksi.” Lieskakajo kohotti yllättyneenä kulmiaan.
”Sinäkö muka vanhaksi?” hän kysyi epäuskoisena ja pudisteli päätään. Kasvoilleni piirtyi nyt aidosti huvittunut virne.
”Päällikön tehtävät kai tekevät nopeammin vanhaksi. Mutta älä minusta huoli, kyllä minä pärjään”, nau’uin päätäni nyökytellen. Lieskakajo näytti edelleen hieman epäröivän, mutta nyökäytti sitten päätään.
”Jos sanot niin. Mutta älä rasita itseäsi liikaa, ethän?” kolli kysyi ja katsoi minua suoraan silmiin.
”En tietenkään. Lepään aina kun vain voin. Kiitos, että huolehdit”, naukaisin kiitollisena ja kosketin hännänpäälläni soturin lapaa.
KP-boosti käytössä
