Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
”Olen pahoillani”, naukaisin ja räpäytin vilpittömästi silmiäni, ”en voi kertoa sinulle enempää, vaikka tahtoisinkin. Kokoontuminen on väärä paikka tällaiselle keskustelulle. Olen pahoillani, että otin aiheen edes esille.”
Pimentovarjo katsoi minua silmiään siristäen, mutta kuolonklaanilaisnaaraan ilmettä oli vaikeaa tulkita. Hän ei ehtinyt sanoa enempää, kun Henkäystähti asteli luoksemme. Kuten tavallisestikin, kuolonklaanilaispäällikön katse oli vakava ja kylmä.
”No, mitä täällä tapahtuu?” Henkäystähti kysyi ja katsoi minuun kuin olisi epäillyt minun tehneen jotain väärin. Pimentovarjo nousi seisomaan ja heilautti häntäänsä.
”Ei mitään, kunhan vain keskustelimme”, musta naaras tokaisi ja kohautti lapojaan. Vaikka tiesin, etten ollut tehnyt mitään väärää, olin kiitollinen, ettei Pimentovarjo kertonut aiemmasta keskustelustamme päällikölleen. En rikkonut yhteisiä sopimuksiamme, mutta Henkäystähti ei varmastikaan pitäisi siitä, että olin mennyt kertomaan hänen varapäällikölleen muinaisista klaaneista.
”Vai niin”, harmaaraidallinen kolli naukaisi ja vilkaisi kissajoukon suuntaan, ”eiköhän tämä kokoontuminen ollut tässä. Teidän on aika poistua meidän reviiriltämme.”
Kohtasin Henkäystähden sinisen katseen ja nyökkäsin.
”Oli hienoa, että tämä onnistui”, kiitin kollia ja väläytin tälle kiitollisen hymyn, vaikka tiesin, etten saisi samanlaista vastausta takaisin. Henkäystähti vastasi vain tuhahtaen jotain epämääräistä, jonka jälkeen hän lähti ilmoittamaan klaaneille, että kokoontuminen oli ohi.
Lunta satoi ja satoi vain lisää ja lämpimät päivät olivat takanapäin. Lehtikadon kylmä aurinko mollotti korkealla taivaalla. Sen säteet siivilöityivät lumiseen metsään, muttei ne lämmittäneet lainkaan. Päin vastoin, tänään oli vieläkin kylmempi kuin aiempina päivinä. Pilviset päivät olivat useimmiten lämpimämpiä lehtikadon aikaan verrattaen pilvettömiin, kirkkaisiin päiviin.
”Hei”, Kortetuike naukui kävellessään luokseni Litteäkiven vierelle. Kohtasin poikani katseen lempeästi hymyillen.
”Tervehdys, mitä sinulle kuuluu?” kysyin pojaltani, jonka kanssa olimme vasta viime aikoina päässeet tutustumaan paremmin. Kortetuike oli joutunut varttumaan ilman vanhempia, ja vasta pelastamiseni jälkeen olin saanut kunnolla tavata hänet.
”Ihan hyvää. Haluaisitko lähteä kanssani saalistamaan? Leirissä näyttäisi olevan riittävästi sotureita, joten se ei kai haittaisi jos lähtisimme”, valkoturkkinen kolli naukui ja silmäili leirin pääaukiolla oleskelevia sotureita.
”Mikä jottei, sehän on oikeastaan todella hyvä ajatus”, nau’uin päätäni nyökytellen. Nousin seisomaan, valmiina lähtemään saman tien. Annoin Kortetuikkeen kulkea edellä, vaikka hänkin tarjoutui jättäytymään minun taakseni.
”Kaikki ylimääräinen tuoresaalis on eteenpäin. Toivottavasti meillä on tänään saalisonni myötä”, naukaisin, kun pääsimme ulos piikkihernetunelista.
//Korte?
KP-boosti käytössä
