Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Olo oli varsin haikea, kun tiesin yhden ajanjakson olevan lopussa. Olin pitänyt tänään Omenatassulle viimeiset harjoitukset. Vaikka aluksi oppilaan koulutus oli tuntunut erityisen haastavalta, loppujen lopuksi se oli ollut erittäin mieleinen kokemus minulle. Vaikka minun tehtäväni olikin opettaa Omenatassua, myös kanelinruskea naaras oli opettanut paljon minulle. Tiesin, että hän tulisi opettamaan kaiken opettamani eteenpäin jollekin toiselle oppilaalle. Omenatassusta tulisi hyvä soturi Eloklaanille, kunhan hän vain malttaisi mielensä ja ei hosuisi liikaa.
Aurinko oli laskemassa, ja loikkasin Litteäkiven päälle. Kissat huomasivat sen ennen kuin ehdin kajauttaa kutsuhuudon ilmoille. Eloklaanilaiset työntyivät ulos pesistään ja varjoista leirin pääaukiolle. Viherlehden viimeiset päivät olivat meille suotuisia. Lämmin aurinko siivilöityi puiden lehtien lomasta leiriin.
Kun klaani oli koolla, kokous saattoi alkaa.
”Minulla on tänään kolme asiaa, jotka teidän täytyy kuulla”, aloitin kokouksen rauhallisella äänellä ja annoin katseeni kiertää jokaisen eloklaanilaisen kautta. Pysäytin katseeni Mahlahallaan. Kermanvärinen soturi oli juuri liittynyt Eloklaaniin. Kolli kyyhötti yksinään leirin sisäänkäynnin liepeillä, mutta huomatessaan klaanilaisten kääntyvän hänen suuntaansa, kolli suoristi selkänsä ja istui ryhdikkäämmin.
”Olemme saaneet uuden jäsenen. Mahlahalla on jättänyt Kuolonklaanin taakseen, ja tästä päivästä lähtien hän on Eloklaanin soturi”, kerroin ja katsoin kollia hymyillen. Kenelläkään ei ollut mitään asiaa vastaan, tai ainakaan he eivät sanoneet sitä ääneen.
Kokous jatkui normaalisti nimityksiin. Tuulipentu ansaitsi oppilasnimensä, ja Omenatassusta tuli Omenahuuma. Kun kokous oli päättynyt, klaani hurrasi kissojen nimiä:
”Mahlahalla! Omenahuuma! Tuulitassu!”
Loikkasin alas Litteäkiveltä, ja eloklaanilaiset alkoivat hiljalleen palata omiin hommiinsa. Katsahdin Omenahuumaa, joka oli jäänyt aloilleen. Kanelinruskean soturin tummanruskeat silmät suorastaan säihkyivät. Naaras vaikutti olevan ylpeä suoritukseensa, enkä ihmetellyt sitä ollenkaan. Hän oli ollut hyvä oppilas.
”Onnea”, hymyilin leveästi, kun muut olivat onnitelleet soturia. Omenahuuma nyökkäsi kiitokseksi. Vilkaisin taivasta, joka punersi. Aurinko oli jo laskemassa.
”Muistathan, että et saa puhua ensi yönä. Sinun täytyy olla aivan hiljaa ja vartioida leiriä”, naukaisin tuoreelle soturille pehmeällä äänellä. Olin niin ylpeä Omenahuumasta, aivan kuten jokaisesta eloklaanilaisesta. Rakastin sitä tunnetta, kun sain nähdä klaanilaisteni varttuvan hienoiksi sotureiksi, jotka palvelisivat tätä klaania pitkään.
//Omppu?
// 317 sanaa
