Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
”Korppisiipi”, naukaisin mustavalkean naaraan nimen, kun tämä käveli ajatuksissaan ohitseni leirin pääaukiolla. Naaras säpsähti ja kääntyi säikähtäneen oloisena minun puoleeni. Tunnistettuaan minut, varapäällikkö kuitenkin rentoutui nopeasti.
“Ai, hei Mesitähti. Anteeksi, olin juuri miettimässä loppupäivän partioita, niin olin ajatuksissani”, naaras pahoitteli hyväntuulisena. Väläytin tälle ystävällisen hymyn ja heilautin häntääni.
“Ei se mitään”, mau’uin ja jatkoin sitten kertoen asiani, “en pistäisi pahakseni, jos ilmoittaisit minut johonkin partioon. Olen kerrassaan huonossa kunnossa, niin liikunta ei olisi pahitteeksi.”
Korppisiipi räpäytti silmiään ja nyökkäsi.
“Toiveesi on kuultu. Sinä voisitkin johtaa auringonlaskun partiota… Ajattelin laittaa Väärävarjon sen johtoon, mutta ehkäpä hän voikin johtaa toista partiota”, tuore varapäällikkö mutisi puoliääneen. Nyökyttelin hyväksyen päätäni, Korppisiipi oli nopeasti päässyt jyvälle varapäällikön tehtävistä. Hän oli ollut oikea valinta varapäälliköksi, siitä ei ollut epäilystäkään.
“Kuulostaa hyvältä”, vastasin iloisesti hymyillen.
Kuten olimme sopineet, Korppisiipi määräsi minut auringonlaskun rajapartion johtoon. Partiomme kävisi tarkastamassa pohjoisrajan sekä Kuolonklaanin rajan. Istuskelin leirin pääaukiolla ja odotin, että muut partion jäsenet saapuisivat. Aurinko oli jo alkanut laskemaan. Paksu pilviverho oli peittänyt taivasta koko päivän, mutta nyt pilvipeite oli alkanut rakoilla. Laskevan auringon säteet heijastuivat pilvenraosta leirin pääaukiolle. Aiemmin päivällä taivas oli tihkuttanut vettä, mutta nyt sade oli lakannut ja sää oli melko hyvä, vaikkakin viileä.
Ei mennyt aikaakaan, kun partio oli kasassa. Nokkospilvi, Aurinkoroihu, Yövarjo ja Lehtomyrsky tervehtivät minua kukin vuorollaan, jonka jälkeen lähdin johdattamaan partion ulos leiristä. Lehtomyrsky ja Yövarjo kävelivät takanani rinnatusten, heidän perässään tuli Nokkospilvi ja Aurinkoroihu kulki partion hännillä. Sateen jäljiltä aluskasvillisuus oli yhä kosteaa, ja kosteus pureutui ohuen turkkini läpi ja tuntui inhottavalta. Hento tuulenvire pyyhkäisi ylitsemme ja sai minut hiukan palelemaan. Siispä kiristin tahtiani, jotta en paleltuisi tähän paikkaan.
Ylitimme joen ja jatkoimme matkaa kohti Koivumetsää. Lehtisade oli saapunut myös sinne. Osa valkorunkoisista puista oli jo lähes täysin lehdettömiä.
Hidastin jälleen tahtia, sillä ajattelin hetken olevan sopiva pienelle rupattelulle. Vilkaisin aivan kannoillani kulkevia Yövarjoa ja Lehtomyrskyä hymyillen.
“Voi miten nautinkaan siitä, että voin taas kävellä metsässä. Kun viettää kuita tunkkaisessa pesässä, vapautta osaa arvostaa aivan eri tavalla”, nau’uin hyväntuulisesti, vaikka muistot panttivankiajoilta eivät olleetkaan mukavia. Olin oppinut nauttimaan elämästä aivan eri tavalla sen jälkeen. Pienetkin asiat olivat saaneet aivan uuden merkityksen.
“Miten te olette pärjänneet?” kysyin ja vilkaisin kysyvästi vuorotellen perässäni käveleviä sotureita.
//Yö ja Lehto?
KP-boosti käytössä
