Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
”Tietenkin se sopii. Kenelläkään ei varmasti ole mitään sitä vastaan, koska olet selvästi huonokuntoinen ja yksinäinen. Lepäät vain rauhassa leirissämme niin kauan kuin tarvitsee”, vastasin Juovalle ystävällisellä äänellä. Naaras nyökkäsi kiitollisena. Astuimme sisään leiriin ja Minttuliekki johdatti nuorukaisen klaaninvanhimpien pesään. Kirsikkanenä oli toistaiseksi ainoa klaaninvanhin, joten hän saisi Juovasta edes hetkeksi itselleen seuraa.
Juovan tarina oli suorastaan surkea. En voinut edes kuvitella Liljatuulen menettämistä. Pelkkä ajatuskin siitä rikkoi minut.
Neljäsosakuun kuluttua Juova oli yhä leirissämme. Naaras oli nukkunut miltei kaksi päivää, ja nyt hän alkoi olla valmis lähtöön. Toisaalta tuntui harmilliselta lähettää nuori takaisin julmaan maailmaan, mutten voinut pidätelläkään häntä.
Olimme sopineet lähdön tapahtuvan huomenna. Ajatuksiini oli hiljaa hiipinyt idea, jota oli järkevä kokeilla. Voisin ehdottaa Juovalle, josko tämä haluaisi liittyä Eloklaaniin. Naaras vaikutti varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta, ja hän pärjäisi klaanissa varmasti.
”Apua!” ajatukseni harhautuivat, kun kuulin kiljaisun. Se tuli pentutarhalta. Aurinkokajo oli siirtynyt pentutarhalle joitakin päiviä sitten. Sydämeni jätti lyönnin välistä, tai niin ainakin luulin. Kauhuissani ryntäsin pentutarhalle ja pelkäsin pahinta. Kun astuin sisään hämärään pesään, näin kilpikonnakuvioisen naaraan makaavan vuoteellaan tuskaisena. Aurinkokajon suusta pääsi tuskainen ulvahdus.
”Minä haen Liljatuulen!” lupasin ja ryntäsin taas ulos pesästä. Matka leirin halki parantajan pesälle oli onneksi lyhyt.
”Liljatuuli! Aurinkokajolla ei ole kaikki hyvin! Tule äkkiä!” huudahdin ja käännyin saman tien takaisin kohti pentutarhaa. Liljatuuli nappasi mukaansa joitakin yrttejä ja ryntäsi perääni.
Hetken aikaa naaras tarkkaili Aurinkokajoa, jonka jälkeen hän rauhallisesti katsoi kohti minua, mutta käänsi taas katseensa takaisin naaraaseen.
”Aurinkokajo, sinä synnytät juuri nyt. Olet hieman aikaisessa, mutta Tähtiklaani on määrännyt tämän näin. Me voimme vain toivoa, että pennut syntyvät elossa”, sisareni lausui pehmeällä äänellään. Kurkussani tuntui ikävä pala, kun katsoin tuskaista kumppaniani. Aurinkokajo irvisti taas. Liljatuuli alkoi jaella ohjeita naaraalle siitä, missä asennossa tuon olisi parasta olla, ja kuinka kipua voisi lievittää.
Jonkin ajan kuluttua kaikki se oli ohi. Aurinkokajo oli rauhoittunut, sillä Eloklaaniin oli juuri äsken syntynyt neljä pientä pentua. Pennut makasivat emonsa vatsan vierellä ja miukuivat pikkuruisilla äänillään. Ne imivät maitoa tarmokkaasti ihan jokainen. Nostin katseeni kohti Liljatuulta.
”Ovatko he kunnossa?” kysyin hiljaisella äänellä. Pennut olivat todella pieniä, ja minä olin huolissani heistä. Olivathan he minun ikiomia pentujani.
”Ainakin toistaiseksi. Heidän täytyy syödä, jotta he kasvavat. Jos pennut lakkaavat syömästä, kutsukaa minut paikalle”, Liljatuuli sanoi ja kosketti kuonollaan omaani, ”onnea.” Päästin pienen kehräyksen kiitokseksi, ja parantaja poistui pesästä. Asetuin makaamaan Aurinkokajon vierelle. Siirsin katseeni neljään pieneen pentuun, ja olin pakahtua onnesta. Vain pienessä hetkessä minusta oli tullut isä. Kaikki Eloklaanin murheet tuntuivat mitättömiltä, kun katsoin pienokaisiani.
//Pennut? Juova? Minttu? Mesi voi tulla ehottaa ennen JUovan lähtöä sitä et se jäis klaaniin pysyvästi. Saat päättää kirjotatko Catty ite siitä vai haluutko että minä cx
// 407 sanaa
