Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Olin istuskellut ajatuksissani Litteäkiven luona, kun Hiilihammas oli saapunut luokseni. Joko tabbykuvioinen soturi oli hiipinyt luokseni tai olin ollut liian uppoutunut ajatuksiini, sillä en ollut huomannut kollin lähestyvän minua. Olin huomannut soturin vasta kun tämä oli avannut suunsa ja todennut, että tänään varmaankin sataisi. Tervehdin kissaa kohteliaasti, johon Hiilihammas vastasi kysymällä, painoiko joku mieltäni. Painoipa hyvinkin, mutten ollut varma, halusinko kaataa huoliani Hiilihampaan niskaan. Mielessäni pyöri paljon asioita, joista päällimmäisinä olivat lähestyvä täysikuu ja Lauhalaukan varoitus, joka ei vain jättänyt minua rauhaan.
Hiilihammas katsoi minua vastausta odottaen, joten jouduin nopeasti puntaroimaan vaihtoehtojani. En halunnut kuormittaa klaanitoveriani, joten päätin olla mainitsematta Lauhalaukan varoitusta, vaikka kissa siitä tiesikin.
”Mietin vain kokoontumiseen lähtijöitä”, naukaisin väläyttäen ystävällisen hymyn ruskealle kollille. Vaikken suoranaisesti valehdellut kollille, tuntui väärältä olla vastaamatta täysin rehellisesti hänen kysymykseensä. Hiilihammas oli itse tullut luokseni ja esittänyt kysymyksen, joten hän selkeästi halusi tietää mieltäni painavista asioista.
”Siinä onkin varmasti miettimistä”, tabbykuvioinen soturi naurahti hyväntuulisesti, ”jos tahdot, voin antaa sinulle muuta ajateltavaa; lähtisitkö kanssani kävelylle?” Hiilihampaan ehdotus oli kieltämättä sellainen, josta ei vain voinut kieltäytyä. Kasvoilleni levisi kiitollinen hymy:
”Toki, en olekaan käynyt koko päivänä ulkona. Kenties raitis ilma saa ajatuksetkin selkeämmiksi.”
”No niin, eiköhän mennä sitten”, Hiilihammas virnisti ja viittoi minut perässään ulos leiristä.
Suuntasimme rauhallisin askelin kauemmas leiristä kohti jokea. Matka joelle oli lyhyt, ja ylitimme joen nopeasti astinkiviä pitkin. Vasta joen toisella puolen hidastimme vauhtia juuri ennen koivumetsään saapumista. Hiilihammas jättäytyi vierelleni ja jatkoimme matkaa rinnatusten.
”Kuulin Minttuliekiltä, että kohtasitte eilen kuolonklaanilaisoppilaan Eloklaanin reviirillä”, rikoin yllemme laskeutuneen hiljaisuuden ja käänsin katseeni Hiilihampaaseen. Tabbykuvioisen soturin jäänsiniset silmät siirtyivät vieri vieren kasvavista koivuista minuun.
”Joo, joku nuori oppilas etsi sisiliskoja rajan tältä puolen”, Hiilihammas kertoi rennosti, ”melko harmiton tapaus, mutta hän lupasi, ettei moinen toistu uudelleen.” Kurtistin yllättyneenä kulmiani.
”Onko Kuolonklaanilla niin heikko saalistilanne, että he joutuvat etsimään sisiliskoja meidän reviiriltämme?” esitin mietteliäänä kysymyksen Hiilihampaalle, vaikka tiesin ettei kolli osaisi siihen vastata. Oli huolestuttavaa, jos Kuolonklaani tosiaan joutui varastamaan riistaa selvitäkseen hengissä, ja nyt sentään oli viherlehti. Kenties kyseessä olikin vain väärinkäsitys.
//Hiili?
