Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Yritin tehdä tuttavuutta Kurren kanssa, mutta kermanvärinen kissa ei vaikuttanut olevan halukas moiseen. Hän kyllä vastasi kysymyksiini, mutta kollin olemus antoi olettaa, ettei hän tehnyt sitä mielellään. Olin huomannut, kuinka nuoren kissan niskavillat olivat nousseet jossain kohti matkaa pystyyn.
Yritin mielessäni pähkäillä, mitä Kurrelle oli kaksijalkalassa tapahtunut. Kurren omaan tuoksuun sekoittuvien kaksijalan ja kaksijalkalan tuoreista hajuista päätellen nuorukainen oli jättänyt kaksijalkalan ja kaksijalkansa taakseen vastikään. Kollin riutunut olemus ja selkeästi erottuvat kylkiluut saivat minut mietteliääksi. En ollut koskaan tavannut kotikisua, joka oli Kurren kaltainen, hän oli varmasti kokenut jotain aivan kauheaa. Se selitti varmasti sen, miksi entinen kotikisu käyttäytyi kuten käyttäytyi.
”Sanoit olevasi Eloklaanin päällikkö. Mutta mikä se Eloklaani oikein on? Johdatko sinä kaikkia siihen kuuluvia kissoja?” Kurre pääsi yllättämään minut kysymyksellään juuri, kun olimme ylittäneet joen ja päässeet lähelle leiriä. Käänsin iloisena katseeni Kurreen.
”Eloklaani on toinen tämän metsän klaaneista ja kyllä, minä johdan Eloklaanin kissoja. Oletko sinä kuullut aiemmin klaaneista?” kysyin mahdollisimman rauhallisella äänellä ja viitoin Kurren perässäni kohti edessämme häämöttävää piikkihernetunnelia. Raidallinen kolli vastasi päätään pudistamalla ja hidasti sitten hieman epäröiden tahtiaan. Oli varmasti pelottavaa seurata tuikituntematonta kissaa paikkaan, joka oli pullollaan muita tuntemattomia. Pysähdyin tunnelin edessä olevan suuren kiven luokse ja käännyin taas Kurren puoleen.
”Tule vain, sinun ei tarvitse pelätä. Eloklaanilaiset ovat kilttejä, he eivät tee sinulle mitään pahaa”, nau’uin vielä rauhallisemmalla ja ystävällisemmällä äänellä kuin aiemmin. Tunsin valtavasti sääliä nuorta kissaa kohtaan ja halusin auttaa häntä kaikin mahdollisin tavoin.
Kurren karvat nousivat taas pystyyn ja tämä painautui lähemmäs märkää maata, kun leirin uloskäyntitunnelista kuului puhetta ja lähestyviä askeleita. Pelkäsin, että raitaturkkinen kissa ottaisi jalat alleen ja häipyisi tiehensä. Kun kaksi kissaa saapuivat kiven takaa luoksemme, käänsin varovaisesti katseeni Kurresta tulijoihin. Pohjaharha ja Närhitassu pysähtyivät vähän matkan päähän meistä ja silmäilivät arvioiden kermanväristä Kurrea.
”Hei, Pohjaharha ja Närhitassu. Tässä on Kurre, löysimme hänet partion kanssa reviiriltämme. Hän on loukkaantunut, joten olemme matkalla parantajan luokse”, selitin ennen kuin kumpikaan ehti kysyä mitään. Molemmat tervehtivät meitä nopeasti, mutta Pohjaharha ei kääntänyt meripihkaista katsettaan minuun, vaan silmäili tyypilliseen tapaansa täysin ilmeettömänä Kurrea. Närhitassu sen sijaan hymyili hennosti ja katseli uutta tuttavuutta hieman jopa uteliaasti.
”Tule, jatketaan matkaa”, Pohjaharha naukaisi oppilaalleen ja viittoi hänet perässään kohti jokea, josta olimme juuri Kurren kanssa tulleet. Kurren katse seurasi kaksikkoa niin pitkään kuin he pysyivät näkökentässä. Närhitassu vilkuili myös välillä taakseen meidän suuntaamme. Kun he lopulta katosivat näkyvistä, Kurren epäilevä katse kääntyi taas minuun.
”Näithän, he eivät tee sinulle mitään pahaa”, tokaisin kannustavasti ja viitoin kissaa taas perässäni kohti leiriä. Kurre myöntyi viimein ja lähti kulkemaan perässäni kohti kiven takana sijaitsevaa piikkihernetunnelia.
Kun pääsimme pääaukiolle, siirryimme pois sisäänkäynnin edestä hieman sivummalle. Aukiolla oleskeli paljon kissoja aivan kuten myös silloin, kun olin partion kanssa lähtenyt leiristä. Katsoin parhaaksi antaa Kurren silmäillä aukiota hetken, ennen kuin veisin hänet parantajan pesälle. Eloklaanilaisten uteliaat katseet kääntyivät nopeasti minuun ja tuntemattomaan kissaan.
”Tässä on Eloklaanin leiri, ja nämä kaikki kissat ovat Eloklaanin jäseniä. Tuolla on pentutarha, jossa pennut ja heidän emonsa asuvat. Sen vieressä on klaaninvanhimpien pesä, jossa nimensä mukaan asuu iäkkäitä eloklaanilaisia. Soturit – kuten juuri tapaamamme Pohjaharha – nukkuvat tuolla noin. Soturit saalistavat klaanille ja kiertävät rajoja tuntemattomien kissojen ja petoeläinten varalta sekä kouluttavat oppilaille sotureiden taitoja. Pohjaharhan seurassa ollut Närhitassu on Pohjaharhan oppilas, ja hän nukkuu tuolla noin muiden oppilaiden kanssa”, selitin rauhallisella äänellä, kääntäen katseeni vuorollaan kunkin pesän suuntaan.
”Me olemme menossa parantajan pesään, joka sijaitsee tuolla karhunvatukkapensaan luona. Liljatuuli ja Leimusilmä ovat oikein mukavia, ja he hoitavat käpäläsi kuntoon silmänräpäyksessä. Tahdotko vielä katsella leiriä vai mennäänkö saman tien parantajan pesälle?” kysyin kääntäen katseeni takaisin Kurreen. Halusin edetä hänen tahtiinsa siten, mikä hänestä tuntui kaikista parhaimmalta. Kurre vaikutti kissalta, jonka kanssa ei kannattanut hoppuilla.
//Kurre?
