Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
”Voimmeko siis aloittaa harjoitukset heti kahden auringonnousun päästä?” Kurre kysyi minulta toiveikas ilme kasvoillaan. Vilkaisin kysyvästi Liljatuulta, sillä halusin kuulla myös sisareni mielipiteen. Saalistusharjoituksissa kuitenkin oli tietyt riskit, ja pahimmassa tapauksessa Kurren haava voisi aueta ja tulehtua, joka johtaisi vielä pidempään toipilasaikaan.
”Mitä olette menossa harjoittelemaan?” tummanharmaa naaras kysyi kiinnostuneena.
”Lupasin opettaa Kurrelle saalistamista”, selitin rauhallisesti. Liljatuuli nyökäytti päätään:
”En näe siinä mitään ongelmaa, kunhan muistat edelleen hieman varoa käpälääsi.” Minä ja Kurre nyökyttelimme päitämme tyytyväisinä.
”Se on siis sovittu. Tulen hakemaan sinua kahden auringonnousun päästä”, totesin ystävällisesti virnistäen.
Kaksi auringonnousua kului, ja kuten Liljatuuli oli arvellut, Kurre ja hänen käpälänsä olivat jo paljon paremmassa kunnossa. En ollut kiireiltäni ehtinyt eilen käydä tervehtimässä kermanväristä kissaa, mutta nyt olin hakemassa Kurrea saalistusharjoituksiin aivan kuten olin luvannut.
Aurinko oli noussut jo jokin aika sitten, mutta sää oli pilvinen ja harmaa. Aikaisin aamulla oli satanut vettä, joten maa oli märkä joka paikasta. Leirin pääaukion maa oli muuttunut paikoin mutaiseksi, ja jo matkalla Litteäkiveltä parantajan pesälle, mutaa oli roiskahdellut valkoiselle turkilleni. Käpäläni olivat sottaiset, mutta niiden peseminen tässä vaiheessa olisi ollut turhaa. Ne sotkeutuisivat pian uudestaan, kun pääsisimme Kurren kanssa ulos leiristä.
”No, oletko valmis saalistusharjoituksiin?” kysyin ystävällisesti hymyillen, kuten aina. Kurre nyökäytti päätään ja kampesi itsensä ylös vuoteeltaan:
”Liljatuuli sanoi, että haava on jo ihan kunnossa.”
”Sepä hyvä. Ulkona on hieman kurja keli, mutta ei anneta sen häiritä. Lähdetäänpä sitten, kuka tietää jos saatkin jo tänään kiinni ihkaensimmäisen saaliisi”, nau’uin iloisella äänellä ja viitoin Kurren perässäni ulos parantajan pesältä.
Minun ei tarvinnut vilkaista taakseni, sillä kuulin Kurren askeleet perässäni. Johdatin nuoren kollin ulos leiristä. Piikkihernetunnelin toiseen päähän päästyämme, ilma tuntui entistä kylmemmältä. Leirin muurit eivät olleet enää suojaamassa meitä hyytävältä puhurilta. Lehtikato lähestyi kovaa vauhtia, ja se sai minut hieman huolestuneeksi. Kahden viimeisen lehtikadon aikana viheryskä oli rantautunut Eloklaaniin aiheuttaen epidemian. Rukoilin Tähtiklaania, että he säästäisivät meidät viheryskältä ja muilta vaikeuksilta tänä lehtikatona.
”Aloitetaan saalistusharjoitukset metsästä. Eri paikoissa on hieman erilaisia eläimiä, ja minusta tuntuu, että metsän pienet eläimet ovat oikein hyviä näin aluksi”, selostin samalla, kun lähdin johdattamaan Kurrea kauemmas leiristä pohjoisen suuntaan.
Kun leiri oli niin kaukana, ettei sitä enää näkynyt, käännyin entisen kotikisun puoleen. Kulkemamme polun varrella kasvaneet varvut olivat hiponeet turkkiani ja kastelleet sen, joten kylmä viima tuntui entistä kylmemmältä. Ravistelin turkkiani kylmästä täristen.
Ilmassa leijaili muutamien eläinten hajujälkiä, joista osa oli voimakkaampia kuin toiset. En kuitenkaan halunnut heittää Kurrea heti syvään päätyyn ja laittaa häntä heti saalistamaan, sillä kotikisusyntyinen kissa epäonnistuisi hyvin suurella todennäköisyydellä. Aluksi oli parasta opetella oikeat asennot ja tavat liikkua.
”No niin, eiköhän aloiteta, ettemme jäädy heti jääkalikoiksi”, virnistin leikkisästi ja pudottauduin vaanimisasentoon, ”kun vaanit saalista, pysyttele aina mahdollisimman matalana, kas näin. Huolehdi, ettei häntäsi laahaa maassa tai ole liian korkealla. Samalla kun liikut eteenpäin, katso mihin astut. Yksikin pieni rasahdus saa saaliin kuulemaan sinut ja karkaamaan.”
Kun olin liikkunut muutaman kerran edestakaisin Kurren edessä vaanimisasennossa, nousin pystyyn.
”Sinun vuorosi kokeilla. Ei hätää, jos et heti ensimmäisellä kerralla onnistu. Harva eloklaanilainkenaan osaa tätä heti”, hymyilin ystävällisesti ja kehotin Kurrea kokeilemaan.
//Kurre?
