Minttuliekki
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Olin miltei vasta lähtenyt Hiilihampaan ja Korppisiiven luota, kun kaksikko palasikin yllättäen luokseni. He kysyivät lähtisinkö heidän mukaansa metsästämään tänä iltana. Kaksikon pyyntö yllätti minut hieman, mutta ennen kaikkea minusta tuntui mukavalta.
”Tulen oikein mielelläni!” sanoin ääni lähes hihkaisulta kuulostaen ja silmäni innostukseni paljastaen. Hymyilin lämpimästi kaksikolle. Minusta oli mukavaa, kun joku pyysi minut mukaansa, vaikka se ei tarkoittaisikaan automaattisesti mitään sen suurempaa ystävyyttä. Minusta tuntui vain ihanalta, että joku halusi viettää aikaa kanssani vapaa-ajallaan, eikä vain askareitten lomassa.
Samalla mieleeni hiipi ajatus, että näytinkö tosiaan niin yksinäiseltä ulospäin? Tai sitten Hiilihammas ja Korppisiipi oli vain saaneet ajatuksen pyytää minua heidän mukaansa vain muuten vain. Ihan sama miten se oli, niin arvostin heidän elettään valtavasti. Se tuntui ihan oikean Eloklaanilaisen käytökseltä.
Ehkä erilaisessa mielentilassa kaksikon huolehtiminen olisi saattanut saada minut ärsyyntymään -ehkä jopa loukkaantumaan-, sillä tiesin kyllä omasta kokemuksesta olevani joskus vähän turhan tulinen. Kasvatukseni Kuolonklaanissa oli saanut myös ajatuksen siitä, että jokaisen tuli pitää huoli omista asioistaan, iskostumaan syvälle mieleeni. Tällä hetkellä päällimmäinen tunteeni oli kuitenkin kiitollisuus kaksikon huomaavaisuutta kohtaan.
”Selvä, hieno juttu! Nähdään myöhemmin uloskäynnin luona”, Hiilihammas sanoi vielä väläyttäen ystävällisen hymyn. Korppisiipi soi minulle myös nyökkäyksen hyvästeiksi ja sitten kissat tassuttelivat omien asioidensa pariin.
Olin jo melkein soturienpesässä, mutta tuntui kuin olisin jo unohtanut miksi olin sinne menossa. Olin täyttynyt aivan uudenlaisella energialla, enkä enää viitsinyt mennä vain lepäilemään. Käännyin ympäri ja tassuttelin lähelle leirin keskustaa ja etsin katseellani yhtä tiettyä valkeaa oppilasta ja pian tummansininen katseeni tavoittikin hänet. Lähdin reippaasti kävelemään kollin luokse.
”Tervehdys Kauristassu. Tulin vain ilmoittamaan suunnitelmistani huomiselle. Lähdemme huomenna puolenpäivän aikoihin saalistusharjoituksiin. Ole valmiina”, selitin katsoen suoraan oppilaani silmiin. Kauristassu nyökkäsi asiallisesti ja sanoi:
”Selvä.” Sen jälkeen hymähdin kissalle vielä ja lähdin tassuttamaan kohti seuraavaa tehtävääni.
Aurinko alkoi hiljalleen värjätä leiriä oranssinkeltaisilla säteillään ja viestiä illan pimeyden saapumisesta. Illat eivät enää tähän aikaan vuodesta olleet yhtä pimeitä kuin aikaisemmin. Illan valoisuus tuntui erilaiselta, kuin päivien valo. Siinä oli jotain salaperäistä, kun valon keskellä hämärän tuomat varjot tuntuivat taistelevan keskenään siitä, kumpi veisi voiton. Lopulta pimeys kyllä aina laskeutui, mutta vain siksi aikaa, että aurinko jaksaisi nousta taas.
Olin saapunut jo hieman etukäteen sovitulle tapaamispaikalle, mutta pian Hiilihampaan ja Korppisiivenkin oli määrä saapua. Minua ei väsyttänyt, vaikka olinkin touhunnut päivällä kaikenlaista, vaan olin pikemminkin innoissani. Oli mukavaa viettää vapaa-aikaansa kissojen kanssa varsinkin, kun olin oikeastaan melko sosiaalinen. Kyseinen piirteeni sai kissat helposti ajattelemaan, että minulla oli monia ystäviä. Ja niin minulla varmaan olisikin, mutta olin jäänyt jumittamana menneisyyteen. Haikailin vain Kuolonklaanissa olevien läheisteni perään ja unohdin nykyhetken samalla laiminlyöden sosiaalisen elämäni Eloklaanissa. Siihen olisi aika tehdä muutos ja se alkaisi tänään.
Huomasin tutut kissat, joiden askeleet ohjasivat heitä minua kohti. Nousin ylös ja kasvoilleni nousi huomaamattani leveä hymy.
”Hei”, tervehdin ja vilkaisin kumpaakin vuorollani silmiin.
//Hiili?
451 sanaa
