Minttuliekki
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Haukottelin aamuauringon koleassa loisteessa. Ilma oli jo miellyttävä, eikä lehtikadon pakkasista ollut enää jälkeäkään. Hiirenkorva oli jo vauhdissa.
Seisoskelin Litteänkiven lähettyvillä jakaen päivän partioita. Tällä kertaa pidin mielessä Pähkinäkorvan ja minun tapaamiseni -joista oli hiljalleen tullut tapa.
Huomasin hopeanharmaan Salviakatseen tassuttavan luokseni rauhallisesti kasvoillaan pieni ystävällinen hymy. Naaraan katseessa näkyi kuitenkin tämän ujous, sillä se ei kohdannut katsettani koko aikaa.
”Huomenta Salviakatse”, tervehdin lämpimästi ja sain naaraalta samankaltaisen vastauksen.
”Huomenta. Tulin kysymään partioista”, tabbykuvioinen naaras selitti ja vilkaisi minuun varovasti keltaisilla silmillään. Tiesin, ettei saamani ujo kohtelu ollut mitään henkilökohtaista, vaan Salviakatse vain sattui olemaan luonteeltaan hieman ujo. Ei se haitannut minua. Mielestäni jokainen luonteenpiirre oli omalla tavallaan tärkeä. Ujo kissa saattoi huomioida keskustelukumppaniaan enemmän ja kuunnella tätä auliimmin, kuin puheliaimmasta päästä oleva kissa.
”Ahaa, olinkin suunnitellut sinut auringonhuipun partioon. Sopiihan se?” selitin. Salviakatse nyökkäsi tyytyväisenä, jonka jälkeen hyvästeli minut ja lähti tassuttamaan oppilaidenpesää kohti -mitä luultavammin etsimään oppilastaan.
Kun olin saanut jokaiselle partioon määräämälleni kissalle jollain tapaa ilmoitettua tiedon partioon kuulumisesta, lähdin johtamaan ammupartiota. Mukanani olivat Taivaslaulu, Pehmoturkki sekä Ruskatassu. Partion tarkoitus oli kiertää Kuolonklaanin raja ja sinne suuntasimmekin.
Päivä alkoi hiljalleen olla ohitse, ainakin monen muun osalta. Kissat vetäytyivät pesiinsä ja yövartioon asettui Viherkatse. Pian minun olisi määrä lähteä rajalle Pähkinäkorvan luokse. Se nostatti hymyn huulilleni.
Silmäilin aukiota ja näin Mesitähden vaalean hahmon astelevan ulos pentutarhasta onnellinen loiste silmissään. Hänellä oli kaksi pientä poikaa ja kaksi tytärtä ja ne tekivät hänestä varmasti koko maailman onnellisimman kollin. Minäkin halusin joskus pentuja, en tiennyt olisiko sen aika vielä, mutta joskus.
Mesitähti poikkesi luonani matkallansa päällikönpesälle.
”Vieläkö sinä olet hereillä?” tämä kysyi ja katsoi minua ystävällisillä vaaleanvihreillä silmillään. Hymähdin tälle:
”Olen minä. Ajattelin lähteä vielä ulos.” Kollin kulmat kohosivat ja tämän kasvoilla oli ilme, joka oli puoliksi leikkimielinen, mutta osittain myös tosissaan.
”Muistathan nukkuakin. Tarvitsetko seuraa?” Mesitähti kysyi tavanomaisen kohteliaasti, vaikka hänen silmistä paistoikin väsy. Pudistin päätäni tyynesti.
”Mene sinä vain nukkumaan, pärjään yksin. Ja sinä tarvitset energiaa pentujesi kaitsemiseen”, naurahdin ja loin vielä Mesitähdelle lämpimän katseen, ”Nuku hyvin.” Sain päälliköltä nyökkäyksen, jonka jälkeen hän vetäytyi pesäänsä.
Odotin vielä muutaman hetken ja sitten nousin ylös ja tassutin kohti uloskäyntiä. Kohtasin Viherkatseen ja vaihdoin nopeasti muutaman sanan tämän kanssaan, jonka jälkeen pääsin tämän ohitse herättämättä sen suurempaa huomiota. Olin yrittänyt asettaa yövartioon vähän eri kissoja joka kerta, kun olin sopinut yöllisen tapaamisen Pähkinäkorvan kanssa. Minusta tuntui niin väärältä käyttää asemaani klaanissa hyväksi ja vielä itsekkäistä syistä. Ja silti en vain voinut lopettaa. Minä halusin nähdä tuon kirkkaanruskean kollin joka kerta yhä uudestaan.
//Pähkinä?
410 sanaa
